Noin kolmen vartin ajon päässä etelään Lusakasta sijaitsee Lilayin liki 700 hehtaarin farmi. Kävimme aiemmin katsomassa ainoastaan farmin sisäänkäynnin yhteydessä olevan elefanttien orpokodin. Tällä kertaa pääsimme tutustumaan myös varsinaiseen lodgeen ja sitä ympäröivään luonnontilaiseen puistoon. Olimme ajatelleet, ettei näin lähellä olevaan paikkaan kannata yöksi jäädä. Voi, onneksi jäimme, kyllä todellakin kannatti.
Lilayin farmi on ollut saman perheen omistuksessa jo yli
sadan vuoden ajan. Maat osti vuonna 1912 P. T. Miller, joka työskenteli
insinöörinä Sambia-Kongo -rautatieverkon rakennustöissä. Lilayihin
valmistui aluksi Millerin perheen asuintalo 1920-luvulla ja farmi laajensi
toimintaansa pikkuhiljaa. Nykyään Millerin perhettä asuu farmilla jo
viidennessä sukupolvessa. Tilalla kasvatetaan karjaa ja viljellään muun muassa
vehnää, maissia, soijaa ja ohraa. Erityisen lähellä perheen sydäntä on ollut aina
villieläinten suojelu. Varsinainen ”game park” perustettiin 1970-luvulla, jolloin puistoon tuotiin useita villieläinlajeja. Lodge-toiminta käynnistyi 1990-luvulla
ja muutama vuosi sitten paikka kunnostettiin nykyiseen kuosiinsa. Kymmenessä kauniissa chalet´ssa voi nauttia suorastaan
luksuksesta ja lodgen ammattimainen keittiö tarjoilee gourmet-tason ruokaa.
Yhtään majoitusta ja ravintolaa vähättelemättä sanon kuitenkin,
että kaikkein suurimman vaikutuksen meihin teki itse puisto eläimineen.
Lilayissa on lähes 30 nisäkäslajia ja 300 lintulajia. Niitä lähdimme katsomaan
aluksi perinteisellä autosafarilla. Lodgen ympäri kiertää noin kymmenen
kilometrin mittainen hiekkatie. Savannimaisema tiheni välillä lähes metsäksi.
Oli
päivän kuumin aika, joten eläimet pysyttelivät aika lailla puiden suojissa varjossa.
Näimme kuitenkin lukuisia erilaisia antilooppeja, muun muassa kuduja, pukuja,
impaloita, tsessebejä, bushbukeja. Näillä kaikille on varmasti
suomenkielisetkin nimet keksitty. Upea ilmestys oli sable-antilooppi, jonka
mahtavat sarvet ovat todellakin kuin sapelit. Puiden takana lymyili nelihenkinen
kirahviperhe, lehtiä kaikessa rauhassa pureskellen. Seepra loikoili niityllä
sulassa solussa antilooppien kanssa. Villisikapariskunnalla (warthog),
oikeammin kai pahkasialla, oli kolme pikkuista poikasta. Ne aikansa meitä
katsottuaan pinkaisivat juosten karkuun, tupsupäiset saparot hauskasti
pystyssä.
Kun varjot alkoivat hieman pidentyä, päätimme uskaltautua
tekemään omatoimisen parin kilometrin mittaisen kävelylenkin hiekkapoluilla. Mahtava linnunlaulu
ja kaskasien sirkutus säesti kävelyä. Apinalauma hyppi puidenlatvassa, perhosia
lehotteli kaikkialla. Myös kärpäsiä ja sudenkorentoja oli ilma lähes sakeanaan,
polulla luikerteli erikoisennäköisiä matoja. Aina välillä puskista kantoi
epämääräistä räsähtelyä. Sitten kuului lintujen varoitusääntä ja seurasimme, kuinka komea
kotka istahti puunlatvaan. Isompia eläimiä ei sillä kertaa kuitenkaan kohdattu.
Kävelysafarit olivat ehkä
reissun kaikkein hienoin kokemus.
Viehättävän chalet´mme edustalla meitä odotti lauma
helmikanoja ja rohkea duiker (suomeksi näemmä sukeltaja-antilooppi). Siinä
terassilla näitä seuratessamme ja aperitiiveja nauttiessamme alkoi puiden
latvustosta kuulua kirkumista ja ryskettä. Apinaperhe, vervettejä, sieltä
saapui kovalla metelillä. Yhdellä naaraista näkyi olevan ihan pieni vauva
sylissään. Urosapina, ilmeisesti laumanjohtaja, huomasi meidät. Ei tykännyt näkemästään
yhtään, tuli puuhun ihan viereemme uhittelemaan ja sähisemään. Ei auttanut kuin
paeta varmuudeksi sisään turvaan. Säksätys kuului yhä ja huomasimme, että uros
oli tullut ikkunan taa kurkkimaan ja tuntui sanovan, että pysykääkin siellä!
Terassimme ja rohkea duiker sen edustalla.
Yöllä vuorossa olivat bushbabyt, jotka pomppivat katolla
tuttua kikatusta pitäen. Aamun valjetessa pihaan ilmestyi taas duiker, seuranaan sievät harmaat helmikanat.
Päätimme aamiaisen jälkeen tehdä vielä uudestaan kävelysafarin ja
kiersimme viiden kilometrin lenkin. Hiljaista oli puskissa,
ainoastaan linnut tuntuivat olevan kotona. Kaunis hornbill (sarvinokka) lensi
ylitsemme ja laskeutui puuhun kuin näytille. Kun polkumme alkoi jo kurvata
takaisin päin, tuli tunne, että joku tuijottaa. Olimme kävelemässä suoraan
kohti hirviantilooppilaumaa (eland). Järkälemäisen kokoinen uros katsoi meihin
järkähtämättä sarvet tanassa kuin miettien, että juostako karkuun vai hyökätä.
Jäimme paikoillemme ja odotimme mitä se tekee. Se päätti komentaa laumansa
karkuun. Hetken poispäin juostuaan se kääntyi ympäri ja jatkoi tuijotusta. Me jatkoimme
tyynesti polkua kotiin.
Matkalla näimme paljon mielenkiintoisia jälkiä hiekassa.
Yhdet niistä jäivät mietityttämään, sillä kissapetoja ei puistossa pitäisi
olla.
Nämä tuoreet jäljet saattoivat olla sivettikissan jättämät.
Pahkasika on kova kaivamaan. Tällaiset reiät maassa ovat ilmeisesti sen tekemiä.
Vielä lyhyesti on mainittava, että lodgen ruoka oli todellakin maineensa
veroinen. Sambialaisia makeanveden rapuja ei valitettavasti ollut juuri nyt
saatavilla, mutta mainittakoon erikseen husbandin lounaaksi syömät antiloopista
valmistetut lihapullat ja minun Sambesi-joen krokotiilini.
Matkalla kävimme tietysti tervehtimässä uudestaan elefanttivauvat, jotka voivat mainiosti. Pieni ”Vahva käsi” näytti
jopa kasvaneen, se ei enää erottunut selvästi muista kolmesta.
Lilayi-seikkailu oli rentouttava, jännittäväkin. Kyytiämme odotellessa juttelimme pitkään yhden paikan
omistajista kanssa ja vakuutimme tulevamme takaisin. Hän jopa ehdotti, että
muuttaisimme osaksi aikaa Lilayihin. Tulikin paljon mietittävää.










2 kommenttia:
Kaunis ja lumoava paikka - ei pelkästään luonnon takia! Olette kyllä rohkeita kävelypoluilla, jos siellä voi isompiakin eläimiä tulla vastaan. Jäi varmasti mieleen tuo kommentti, että jos siellä asuisi osan aikaa :)
Nyt on ilmasto ja luonto kohdillaan. Lilayissa kaikki muukin kyllä.
Lähetä kommentti