Lumoava Lilayi Lodge

Noin kolmen vartin ajon päässä etelään Lusakasta sijaitsee Lilayin liki 700 hehtaarin farmi. Kävimme aiemmin katsomassa ainoastaan farmin sisäänkäynnin yhteydessä olevan elefanttien orpokodin. Tällä kertaa pääsimme tutustumaan myös varsinaiseen lodgeen ja sitä ympäröivään luonnontilaiseen puistoon. Olimme ajatelleet, ettei näin lähellä olevaan paikkaan kannata yöksi jäädä. Voi, onneksi jäimme, kyllä todellakin kannatti.

Lilayin farmi on ollut saman perheen omistuksessa jo yli sadan vuoden ajan. Maat osti vuonna 1912 P. T. Miller, joka työskenteli insinöörinä Sambia-Kongo -rautatieverkon rakennustöissä. Lilayihin valmistui aluksi Millerin perheen asuintalo 1920-luvulla ja farmi laajensi toimintaansa pikkuhiljaa. Nykyään Millerin perhettä asuu farmilla jo viidennessä sukupolvessa. Tilalla kasvatetaan karjaa ja viljellään muun muassa vehnää, maissia, soijaa ja ohraa. Erityisen lähellä perheen sydäntä on ollut aina villieläinten suojelu. Varsinainen ”game park” perustettiin 1970-luvulla, jolloin puistoon tuotiin useita villieläinlajeja. Lodge-toiminta käynnistyi 1990-luvulla ja muutama vuosi sitten paikka kunnostettiin nykyiseen kuosiinsa. Kymmenessä  kauniissa chalet´ssa voi nauttia suorastaan luksuksesta ja lodgen ammattimainen keittiö tarjoilee gourmet-tason ruokaa.

Yhtään majoitusta ja ravintolaa vähättelemättä sanon kuitenkin, että kaikkein suurimman vaikutuksen meihin teki itse puisto eläimineen. Lilayissa on lähes 30 nisäkäslajia ja 300 lintulajia. Niitä lähdimme katsomaan aluksi perinteisellä autosafarilla. Lodgen ympäri kiertää noin kymmenen kilometrin mittainen hiekkatie. Savannimaisema tiheni välillä lähes metsäksi. 

Oli päivän kuumin aika, joten eläimet pysyttelivät aika lailla puiden suojissa varjossa. Näimme kuitenkin lukuisia erilaisia antilooppeja, muun muassa kuduja, pukuja, impaloita, tsessebejä, bushbukeja. Näillä kaikille on varmasti suomenkielisetkin nimet keksitty. Upea ilmestys oli sable-antilooppi, jonka mahtavat sarvet ovat todellakin kuin sapelit. Puiden takana lymyili nelihenkinen kirahviperhe, lehtiä kaikessa rauhassa pureskellen. Seepra loikoili niityllä sulassa solussa antilooppien kanssa. Villisikapariskunnalla (warthog), oikeammin kai pahkasialla, oli kolme pikkuista poikasta. Ne aikansa meitä katsottuaan pinkaisivat juosten karkuun, tupsupäiset saparot hauskasti pystyssä.

Kun varjot alkoivat hieman pidentyä, päätimme uskaltautua tekemään omatoimisen parin kilometrin mittaisen kävelylenkin hiekkapoluilla. Mahtava linnunlaulu ja kaskasien sirkutus säesti kävelyä. Apinalauma hyppi puidenlatvassa, perhosia lehotteli kaikkialla. Myös kärpäsiä ja sudenkorentoja oli ilma lähes sakeanaan, polulla luikerteli erikoisennäköisiä matoja. Aina välillä puskista kantoi epämääräistä räsähtelyä. Sitten kuului lintujen varoitusääntä ja seurasimme, kuinka komea kotka istahti puunlatvaan. Isompia eläimiä ei sillä kertaa kuitenkaan kohdattu.

Kävelysafarit olivat ehkä reissun kaikkein hienoin kokemus.

Viehättävän chalet´mme edustalla meitä odotti lauma helmikanoja ja rohkea duiker (suomeksi näemmä sukeltaja-antilooppi). Siinä terassilla näitä seuratessamme ja aperitiiveja nauttiessamme alkoi puiden latvustosta kuulua kirkumista ja ryskettä. Apinaperhe, vervettejä, sieltä saapui kovalla metelillä. Yhdellä naaraista näkyi olevan ihan pieni vauva sylissään. Urosapina, ilmeisesti laumanjohtaja, huomasi meidät. Ei tykännyt näkemästään yhtään, tuli puuhun ihan viereemme uhittelemaan ja sähisemään. Ei auttanut kuin paeta varmuudeksi sisään turvaan. Säksätys kuului yhä ja huomasimme, että uros oli tullut ikkunan taa kurkkimaan ja tuntui sanovan, että pysykääkin siellä!

Terassimme ja rohkea duiker sen edustalla.

Yöllä vuorossa olivat bushbabyt, jotka pomppivat katolla tuttua kikatusta pitäen. Aamun valjetessa pihaan ilmestyi taas duiker, seuranaan sievät harmaat helmikanat. 

Päätimme aamiaisen jälkeen tehdä vielä uudestaan kävelysafarin ja kiersimme viiden kilometrin lenkin. Hiljaista oli puskissa, ainoastaan linnut tuntuivat olevan kotona. Kaunis hornbill (sarvinokka) lensi ylitsemme ja laskeutui puuhun kuin näytille. Kun polkumme alkoi jo kurvata takaisin päin, tuli tunne, että joku tuijottaa. Olimme kävelemässä suoraan kohti hirviantilooppilaumaa (eland). Järkälemäisen kokoinen uros katsoi meihin järkähtämättä sarvet tanassa kuin miettien, että juostako karkuun vai hyökätä. Jäimme paikoillemme ja odotimme mitä se tekee. Se päätti komentaa laumansa karkuun. Hetken poispäin juostuaan se kääntyi ympäri ja jatkoi tuijotusta. Me jatkoimme tyynesti polkua kotiin.

Matkalla näimme paljon mielenkiintoisia jälkiä hiekassa. Yhdet niistä jäivät mietityttämään, sillä kissapetoja ei puistossa pitäisi olla.

Nämä tuoreet jäljet saattoivat olla sivettikissan jättämät.

Pahkasika on kova kaivamaan. Tällaiset reiät maassa ovat ilmeisesti sen tekemiä.

Vielä lyhyesti on mainittava, että lodgen ruoka oli todellakin maineensa veroinen. Sambialaisia makeanveden rapuja ei valitettavasti ollut juuri nyt saatavilla, mutta mainittakoon erikseen husbandin lounaaksi syömät antiloopista valmistetut lihapullat ja minun Sambesi-joen krokotiilini.

Matkalla kävimme tietysti tervehtimässä uudestaan elefanttivauvat, jotka voivat mainiosti. Pieni ”Vahva käsi” näytti jopa kasvaneen, se ei enää erottunut selvästi muista kolmesta.

Lilayi-seikkailu oli rentouttava, jännittäväkin. Kyytiämme odotellessa juttelimme pitkään yhden paikan omistajista kanssa ja vakuutimme tulevamme takaisin. Hän jopa ehdotti, että muuttaisimme osaksi aikaa Lilayihin. Tulikin paljon mietittävää.