Sammakkorumpu

Tiistaiaamu. Lakanat pyörivät alakerran pesutuvassa. Kupissa kahvia ja lautasella tuoretta ruisleipää suoraan Suomesta. Moista herkkua ei ole muutamaan kuukauteen saatukaan. Sinnittelen ilman ilmastointia, tukka hulmuaa ropellin puhalluksessa. Kuumaa on yhä, eilen real feel 48 astetta. Illalla tosin tuli lyhyt ukkoskuuro ja saatiin vähän vettäkin. Yöllä katkesi sähköt ja nettiyhteys heräsi vasta äsken.

Moni täällä ihmettelee eikö sadeaika ala lainkaan. Mekong on yhä kapeimmillaan, hiekkasärkkä jatkuu meistä länteen melkein kilometrin verran. Mangot ovat kypsiä, tulipunaiset flamboyant-puut pudottavat kukkiaan. Hoon, hokevat kaikki. Kuuma. Päivällä saan tallata kauppareissut autioilla kaduilla, kukaan täysjärkinen ei lähde vapaaehtoisesti ulos.

Suomen kesän lähestymisen tietää siitä, että muuttoliikehdintä expatien keskuudessa on alkanut. Varhaisimmat muuttajat ovat jo lähteneet kohti pohjoista tai oikovat parhaillaan siipiään. Minäkin teen jo alitajuisesti muuttoa, vaikka siihen on vielä reilu kuukausi aikaa. Kirjoitan listoja mitä pakataan mihinkin, näen unia Suomen kodista.

Yksi haave toteutui, saan saderummun. Pronssisia saderumpuja on perinteisesti käytetty Kaakkois-Aasiassa; Indonesiassa, Etelä-Kiinassa, Vietnamissa, Myanmarissa ja Laosissa. Frog drums eli sammakkorummut ovat tyypillisiä Laosille ja erään teorian mukaan niitä valmistettiin alunperin Myanmarin itäsillä vuoristoalueilla. Rummun reunoja koristavat pienet pronssiset sammakot. Tarina kertoo, että vuoristokansa piti rumpua tärkeimpänä omaisuutenaan. Sen sisään piilotettiin arvoesineet ja se haudattiin omistajansa mukana. Rummun syvän, sointuvan äänen uskottiin miellyttävän vuorien henkiä ja äänestä palautuvaa kaikua pidettiin merkkinä hengiltä tulevana hyväksyntänä ja  hyvän onnen toivotuksena.

Rummun sisällä luonnollisesti elää rummun henki, jota pitää aina välillä lepyttää asettamalla rummulle pienet kulholliset riisiä ja viiniä.

Meidän rumpumme tulee kotiin huomenna ja aloittaa pian pitkän merimatkan kohti Suomea. Täytynee pakata sen hengelle kunnon matkaeväät mukaan.

Expat-kuplassa

Kuplan sisällä on usein hyvä olla. Myönnän eläväni expat-kuplassa.  Ulkopuolisella tuntuu olevan siitä usein hyvin romantisoitu kuva: helppoa elämää, hienoja asuntoja ja autoja, apulaisia joka lähtöön, yhtä juhlaa. Helppohan niiden siellä on. Että odottakaa vaan kun paluu arkeen koittaa.

Olen nähnyt kaikennäköisiä expat-elämiä ja omanikin on hakenut muotoaan, kulloisestakin asuinpaikasta ja omista aiemmista kokemuksista riippuen. Kuten missä tahansa, ihminen pyrkii sopeutumaan itselleen luontaisimmalla tavalla. Joku nauttii siitä, ettei tarvitse tiskata tai kokata itse, tai että voi pesettää hiukset kampaajalla. Joku nauttii vaan siitä asetelmasta, että saa olla päällepäsmärinä. Ylilyöntejäkin on nähty. Oli tyyli mikä tahansa, en kuitenkaan allekirjoita sitä, että ulkomaalaisena kehitysmaassa eläminen olisi viime kädessä helpompaa kuin omassa kotimaassa eläminen. Moni asia on huomattavan paljon monimutkaisempaa ja työläämpää kuin kotona. Sen sijaan antoisampaa tällainen eläminen voi olla ja monasti onkin. Opettavaista. Yllättävää. Kasvattavaa. Ja ennenkaikkea: silmiäavaavaa.

Olen viihtynyt Vientianessa. Kuten aiemmissakin asuinpaikoissamme maailmalla, asuntomme on huomattavasti pienempi ja vaatimattomampi kuin oma kotimme Suomessa. Vaikka siivooja käykin pari kertaa viikossa lattiat luuttuamassa, hoidan kaiken muun itse. Pesen kaikki pyykkimme pesutuvassa, tiskaan käsin astiat, kannan juomavedet lähikaupasta. Hiuksetkin pesen ihan itse. Tämä suomalaisittain kesämökkielämää muistuttava asumismuoto sen vuoksi, että haluan mieluummin elää näin, omassa rauhassa. Ja ne jotka haluavat työllistää väkeä hoitamaan näitä kotiaskareita tehköön sen kaikin mokomin. Se ei ole keneltäkään pois, päinvastoin.

Suurin ero elämään Suomessa on kuitenkin tämä sosiaalisuus. Onhan täälläkin ihmisillä työnsä ja harrastuksensa, mutta jostain syystä ihan ex-tempore sovitutkin tapaamiset yleensä järjestyvät. Ensimmäisenä ei kaiveta kalentereita esiin, vaan pistetään vaan sana kiertämään että viikonloppuna olisi kiva nähdä vaikka illallisen merkeissä. Ihmiset eivät ole yhtä ohjelmoituja kuin Suomessa. Ei tarvitse päteä. Ei ole kilpailua siitä kenellä on kovin kiire, pisimmät työpäivät, raskaimmat kotityöt tai kuka suorittaa eniten. Töistä toki puhutaan, koska täällä kaikkien työt jollain muotoa nivoutuvat saman teeman ympärille: olemme täällä auttamassa Laosia ja laosilaisia. Kaikkien työ on tärkeää, kaikkia tuetaan ja arvostetaan. Pääasiassa puhutaan kyllä kaikesta ihan muusta ja jaetaan tarinoita ja kokemuksia maailmalta. Läsnä on kaiken aikaa tietoisuus siitä, että mikään ei ole pysyvää. Ehkä näihin hommiin valikoituu suomalaisista sellainen pieni joukko samanhenkisiä ihmisiä, jotka ovat halunneet ja ennen kaikkea uskaltaneet tehdä hyppäyksen pois siitä raamista, johon meidän oletetaan sopivan. Ovat luopuneet jostain tutusta ja turvallisesta, tehneet kompromisseja. Osaavat ajatella "out of the box". Näkevät mahdollisuuksia, eivät ainoastaan ongelmia. Valinnanvapaus elämästä yleensä on. Eikä tämä elämä kyllä kaikille sopisikaan.

Expat-kuplan hyvä puoli on se, että se aina puhkeaa kun yksi työkomennus päättyy. Sitä ikään kuin herää pitkästä unesta, näkee taas kaiken uusin silmin. Monta kokemusta rikkaampana, taas kuin yhden pienen elämän eläneenä, uutta oppineena, kasvaneena. Se yhteisö jossa on tiiviisti elänyt, ei yhtäkkiä enää olekaan siinä ympärilläsi. Kaikki muuttuu. 

"On aina liian vähän aikaa, siis tartu kiinni tuokioon."

Viikonloppuna ystävän läksiäisjuhlissa kuultu kappale vuodelta 1959. Kuka laulaa, kuka tietää (ilman googlettamista)?

Voitto Kelasta

Eräs ottelu saatiin lopultakin päätökseen. Vakuutusoikeus 16 kk valitustani käsiteltyään kumosi Kelan päätöksen siitä, että yrittäjä-puoliso ei voisi kuulua Suomen sosiaaliturvaan jos tekee töitä. Kelahan kielsi minulta 2,5 vuotta sitten myös yrittäjäeläkkeen maksamisen, koska se heidän mukaansa tulkitaan työnteoksi. Nämä Kelan tätien mututulkintaan perustuvat päätökset olivat siis Suomen lainsäädännön vastaisia. Varmaan kaikessa hiljaisuudessa nyt vaan korjaavat tietoihini, että olenkin kuulunut Suomen sosiaaliturvan piiriin.

Tämä prosessi kesti tosiaan 2,5 vuotta. Kela oli ensin omatoimisesti kaivanut tietoni ja vakuutukseni ja laittoi sitten postitse kirjeen, jossa kertoi että minut on yli vuoden ajalta takautuvasti pudotettu sosiaaliturvasta koska olen yrittäjä enkä siten voi olla puolisona maailmalla edes alle vuoden mittaisia jaksoja. He myös olivat päättäneet puolestani, että olen muuttanut pysyvästi ulkomaille eikä minulla ole Suomeen enää kiinteitä siteitä. Tätä ei perusteltu mitenkään.

Valitin tästä Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan, joka vuoden tuumauksen jälkeen päätyi tukemaan Kelan päätöstä, tosin vähän eri perustein.

Vakuutusoikeus sitten kumosi nämä molemmat tulkinnat, toki puuttumatta vaikeisiin kysymyksiin, mutta kumosi kuitenkin.

Ongelma tuo sosiaaliturva ei sinänsä ole, sillä en ole yli 10 vuoteen käyttänyt julkista terveydenhoitoa. Mutta sillä hetkellä kun minut pudotettiin systeemeistä, meni samalla pohja kaikilta vakuutuksilta, jotka olin Suomessa ottanut.

Kysynpä vain että kuka mahtoi hyötyä siitä, että minun oli pakko lopettaa työnteko ja verojen maksaminen Suomeen ja lopettaa itselleni maksama yrittäjäeläkevakuutus? Tällaista työntekoa syrjivää ja ihmistä passivoivaa Suomea minä en halua.

Ainakin työllistin monta virkamiestä tässä prosessin aikana ja nyt voin ruveta taas maksamaan verorahoillani heidän palkkojaan.

Champan charmia

Vappukuvat jäi ottamatta mutta ehkä hyvä niin, sen verran vauhdikkaat vappubileet täällä vietettiin laosinsuomalaisten keskuudessa. Brunssi venähti aamuyöhön asti ja hauskaa oli. Husband grillasi liki 40 asteen paahteessa makkaroita 15 hengen seurueelle ja minä hoitelin noutopöytää. Illan mittaan siirryttiin musiikkiin ja tanssilattialla tuli pyörähdettyä valssin, tangon, twistin, jiven ja humpankin tahdissa, afrikkalaista rivitanssia unohtamatta. Olipahan pippalot.

Ystävän ottama kuva husbandista grillauspuuhissa.

Viikonloppu otettiin rauhallisemmin ja käytiin muun muassa Champa Gardenissa. Champa eli frangipani on Laosin kansalliskukka. Yleisölle muutamaksi päiväksi avatussa puistossa kasvaa kymmeniä eri lajikkeita.

Champojen värikirjoa.

Puistossa oli myytävänä myös paikallisia tuotteita, kuten käsintehtyjä saippuoita. Ostin tietysti champalle tuoksuvan. Esittelyssä oli myös käsintehtyjä papereita. Osa oli tehty elefantin kakasta. Harmi ettei ollut myytävänä, mutta harkitsen seuraavien käyntikorttien teettämistä tästä materiaalista.