Les cuisses de grenouille

Suomessa kun ihmiset pitää aina luokitella ja lokeroida, myös ruokavalion osalta, hämmennetään vähän soppaa omalta osaltani. Pitkille lennoille tilaan yleensä hindu-aterian, mikäli sellainen on saatavilla. Se on ollut itselleni poikkeuksetta erinomainen vaihtoehto, sillä se ei sisällä possua eikä nautaa. Muslimi-ateria olisi melko varma valinta sekin, mutta saattaa sisältää nautaa. Asian/Hindu vegeterian on ollut minulle oikein hyvä sekin, sillä siinä ei ole mausteita säästelty. Tähän monen tylsäksi pitämään ruokavalioon (”aina vaan kalaa tai kanaa”) on nyt löytynyt parikin täydennystä. Olen löytänyt itsestäni hyönteissyöjän ja ihastunut täkäläisiin heinäsirkkoihin (crickets). Sen lisäksi olen löytänyt sammakot. Olen niitä Kambodzhassa maistanut jo aiemminkin, mutta täällä niistä loihditaan herkkuannoksia, kiitos ranskalaisen keittiön. Sammakoita espanjalaisittain ja laotapaan olen täällä myös maistanut, hyviä molemmat, mutta ranskalaiset vievät voiton.

Valkoviinissä ja persiljavoissa haudutetut ja  valkosipulilla maustetut sammakonkoivet au Provencal ovat todella suussasulava herkku.

Saa ja kuuluu syödä sormin.

Ortopedikin olisi iloinen tästä uudesta ruokavaliostani, sillä sammakot ovat erinomainen omega-3 rasvahapon lähde. Jos pitää valita kapseleiden ja sammakoiden välillä ei valinta tule olemaan vaikea. Lisäksi sammakonlihassa on paljon proteiinia ja kaliumia.

Koko Kaakkois-Aasia on sammakonsyöjäkansaa, Kiinaa myöten. Täällä syötävä sammakko lienee sukua kiinalaiselle härkäsammakolle, jota viljellään laajalti (kuvassa ylhäällä, sammakoita torilla myytävänä).

Sitten takaisin luokitteluun. Juutalaiset eivät saa syödä sammakoita, koska ne ovat likaisia eläimiä ja siten non-kosher. Muslimeille ne edustavat non-halal –ruokaa, eli menevät kiellettyjen listalle sielläkin. Tästä on Indonesiassa käyty kiivasta keskustelua, sillä sammakko on siellä paikoin perinneherkku.

Länsimaissa sammakot yhdistetään tietysti Ranskaan ja ranskalaisiin. Tuulahdus sieltä saatiin kotikulmille näiden kaunokaisten myötä.

Todella väsyneen näköiset kaverit nousivat autoista naapurihotellin parkkipaikalla. Melkoinen ajourakka takana ja myös edessä. Näillä klassikoilla Laosin vuoristotiet mahtavat olla melkoinen elämys.

Vesiputouksilla

Teimme eilen kokopäiväretken Phou Khao Kuayn kansallispuistoon, samannimisen vuoren (Buffalo Horn Mountain) juurelle reilun kahden tunnin ajomatkan päähän Vientianesta koilliseen. Hiekkatie vesiputouksille oli sadeajan jäljiltä varsin huonossa kunnossa, mutta onneksi olimme liikkeellä ystävien nelivedolla. Meidän pieni Kiamme olisi jäänyt pohjasta kiinni jo alkumetreillä.

Punaisella hiekkatiellä tulimme lopulta risteykseen, jossa oli tienviitta vasemmalle ”Tad Leuk 10 km” ja tienviitta oikealle ”Tad Xay 10 km”. Päätettiin kokeilla ensin vasenta reittiä ja kynnettiin autolla tiheän bambumetsikön suojaamaa myhkyräistä polkua kunnes alkoi kuulua vedensolinaa. 

Tad Leukin putoukset.

Tepastelimme pitkin hiekkakivistä kuumaisemaa.

Virtaaava vesi ja irtokivet olivat poranneet tutunnäköisiä hiidenkirnuja.

Sitten pulahdettiin uimaan raikkaaseen ja kirkkaaseen veteen. Kaskasit huusivat hurjasti puissa ja perhoset lepattelivat ympärillämme. Vasta kotona luin, että kansallispuistossa voi törmätä myös elefantteihin, gibboneihin ja aasialaiseen mustaan karhuun.

Laosissa on 900 perhoslajia. Tämä vihreä oli erityisen upea.

Palattiin risteykseen ja suunnattiin toista reittiä oikealle. Samanlaisen pompputien päässä odottikin paljon jylhempi vesiputous. Alkaa olla viimeisiä hetkiä käydä putouksilla, sillä kuivan ajan myötä vedentulo ehtyy ja loppuu lopulta kokonaan.

Kansallispuiston kaunein putous, Tad Xay.

Tästä kaikesta jo nälkiintyneinä piipahdettiin lounaalla ison tien varrella paikalliskuppilassa, jossa ystävällinen rouva laittoi meille fried ricea. Aurinko oli jo punaisena pallona horisontissa kun palasimme kaupunkiin.

Skorpionien aikaan

Tapahtumarikas viikko ja viikonloppu takana. Aloitetaan tapahtumalla, jota en ollut suunnitellut. Illallistin ystävän seurassa jokirannassa, johon on nyt kuivan ajan myötä noussut rivistö paikallisia ravintoloita. Suurin osa grillaa kalaa, äyriäisiä ja kanaa. Tarjolla on myös perinteistä keittoa, joka tuodaan pöytään saviruukussa tuli alla. Minä valitsin tietysti kokonaisen Mekongin kalan, joka on täytetty sitruunaruohon varsilla ja jonka pinta on hierottu karkealla merisuolalla. Hyväksi havaittu vaihtoehto, joka ei pettänyt tälläkään kertaa. Hyväksi kalan oli havainnut myös viehättävä kissaneito, joka kiipesi pian syliini. Hän oli sitä mieltä, että voi kyllä hyvin syödä samalta lautaselta kanssani, mistä minä esitin eriävän mielipiteen. Siinä lempeästi toisiamme puskettiin ja tönittiin kunnes hän nappasi minua leikillisesti sormen tyvestä. Ei haavaa eikä mitään näkyvää merkkiä, mutta yöllä asia jäi pyörimään mieleen ja virologi minussa nosti päätään ja heristi sormeaan. Niinpä menin heti aamusta klinikalle ja aloitin rabies-rokotesarjan (viisi piikkiä kuukauden sisällä). Lääkärin mukaan riski rabiekseen oli kohdallani lähes mitätön, mutta rokote on hyvä olla jatkoa ajatellen voimassa (lääkäriä itseään oli juuri purrut apina). Mietin rokotteen ottamista jo lähtiessä, joten tuleepa nyt hoidettua. Rabies-sivujen mukaan tulisi tarkkailla eläintä 10 päivää kontaktin jälkeen ja selvittää onko se rokotettu. Jälkimmäisestä tiedän suoralta kädeltä että ei ole, ja vapaana elelevän kisun tarkkailu voi olla vähän haastavaa. Näköhavainto siitä on viimeksi eilisillalta ja hyvissä voimissa tuntui olevan.

Herkkua, jota me kissat emme voi vastustaa... yläkuvan kisu on aiempi tuttavuus, mutta näyttää kovasti illalliskaveriltani.

Perjantaina syntymäpäivän kunniaksi saatiin ukkosmyräkkä ja rankkasade, joka väistyi täydenkuun tieltä illaksi. Auringonlaskun kuohuvat nautittiin omalla parvekkeella ja jatkettiin porukalla belgialaisravintolaan simpukkapatojen äärelle. Thaimaan puolelta elävinä tuotavat simpukat muistuttavat meidän sinisimpukoitamme, mutta täkäläisissä on upea smaragdinvihreä reunus kuoressa. Valkoviinissä haudutetut ja valkosipulilla, chilillä ja tuoreella sellerillä maustetut simpukat olivat oikein herkullisia ja niitä tuotiin jokaiselle iso kattilallinen, belgialaisittain tietysti perunoiden kera. Ilta jatkui vielä myöhään ja kun lauantainakin oli kutsut suomalaisseurassa ja toisen skorpionin juhlissa, oli sunnuntai hyvä ottaa rauhallisesti. Teimme kunnon kävelylenkin joenrantaa pitkin ja nautimme myöhäisen lounaan virtaavaa vettä katsellen. Mietin mielessäni kauanko kulkisi tästä pulloposti alajuoksulle Phnom Penhiin?

Sainamkhong – jäätä, hiekkaa vai mitä?

Talomme nimi tuntuu olevan moniselitteinen. Nam tarkoittaa vettä, khong jokea. Nam Khong on Mekong laoksi. Sai tarkoittaa hiekkaa tai ”jonkun varrella”. Mutta jos ääntää sanan sainamkoong, se tarkoittaa saisinko jäitä. Oletettavasti talon nimi kääntyy kuitenkin Mekongin varrella.

Intonaatiolla on laon kielessä suuri merkitys. Odottelin perjantai-iltana muita suomalaisia Highland-baarissa, husband oli kollegan veljen hääjuhlissa (kuulemma pienet juhlat täkäläisittäin, vain 800 kutsuvierasta). En onnistunut tilaamaan itselleni Savanna-siideriä, vaikka kuinka yritin: Savanna, Savanna Dry, Savanna Cider? Poika pyöritti päätään, no have. Nam soda, pyysin sitten varman päälle ja sainkin soodavettä. Vasta kun paikalle tuli kokeneempia suomalaisia onnistui tilaus. Savanna (joka muuten Kambodzhassa on tietysti Sovanna, yleinen nimi siellä), pitää täällä ääntää SavannaaAAAaaa. Moneen muuhunkin sanaan pitää tehdä reipas loppuvenytys ja kiekaisu jotta tulee ymmärretyksi. No, vielä on sanavarasto kovin suppea, mutta koko ajan oppii lisää. Varsinkin näitä tärkeitä sanoja.

Sedät lenkillä viikonloppuna rantakadulla. Ei pääse jano yllättämään kun eväät kulkevat mukana.

Mekongin hiekkaa voi ihailla nyt jo parvekkeelta, sillä joen pinta kääntyi jyrkkään laskuun. Särkkä on jo meidän kohdallamme. Kalastajat virittävät verkkojaan sen reunalle ja eilen särkälle laskeutui noin sadan västäräkin parvi.

Parvekemaisema tänään.