Lucky - kulmakunnan kingi

Haluan esitellä korttelimme vahtikoiran,  Luckyn. Nimi juontaa traagisesta tapahtumasta, jossa kohtalo puuttui onnekkaasti pienen koiranpennun elämään. Naapurihotellimme  manageri Gordon oli lähes neljä vuotta sitten normaalisti työpöytänsä äärellä hotellin aulassa, kun eräs hänen työntekijöistään tuli hätääntyneenä sisään kantaen pahoin raadeltua koiranpentua. Gordon ei jäänyt aikailemaan, vaan vei pennun välittömästi eläinlääkärille. Toinen silmä oli niin vaurioitunut, että se piti poistaa. Tilanne ei näyttänyt muutenkaan hyvältä. Kenen koira tämä on, missä sen koti on on, kyseli lääkäri. Gordon ei voinut eläinrakkaana ihmisenä muuta kuin luvata, että jos pentu selviää, hän ottaa sen luokseen hotellille asumaan. Jos se ei kasva kovin isoksi, hän kuitenkin tuumaili, ja hänelle vakuuteltiin että koira jää hyvin pienikokoiseksi jos se ylipäätään selviää.

Toisin kävi. Koira selvisi ja kasvoi suureksi. Hotellin henkilökunta antoi sille nimen Lucky, jota se toden totta olikin.

Luckyn arkea. Viestienvaihtoa ja hotellivieraiden vahtimista.

Lucky viettää melko mukavaa elämää. Päivät se makaa hotellin alakerran viileällä kivilattialla eikä ole moksiskaan mistään liikehdinnästä tai äänistä. Se tekee muutaman partiointikierroksen lähikorttelissa, kiertää Spirit Housen terassin ja palaa sitten nokosille. Aktiivisimmillaan Lucky on alkuillasta, kun katukeittiöissä alkaa elämä ja korttelin muut koirat ovat liikkeellä. Tutut koirakaverit käyvät tervehtimässä ja niiden merkkausjäljet peitetään omilla viesteillä. Ulkopuolisille koirille yleensä riittää, että Lucky kävelee heidän luokseen ja kertoo olemuksellaan että sori kaverit, tämä katu on minun valtakuntaani. Harvoin on jouduttu haukkumaan. Luckyn kumean haukahduksen kuuleekin yleensä vain silloin, kun joku paikallinen polkee ohi. Se ei voi sietää polkupyöriä ja suhtautuu skeptisesti kaikkiin laoihin joita se ei tunne.

Luckylla on tyttöystävä. Ilmeisesti myös jälkeläisiä. Suuria epäilyksiä siihen suuntaan, sanoi Gordon, joka oli nähnyt kovin tutun näköiset mustankirjavat pennut. Tyttöystävä on vähän vanhempi koira, matala kirjavaturkkinen luppakorva, joka asuu parin korttelin päässä olevassa kaupassa. Se tekee päivittäisiä vierailuja sulhonsa luo hotellille. Ihastuttava koira, Gordon sanoi.

Tyttöystävälle oli käydä huonosti. Se raukka joutui kotikadullaan auton töytäisemäksi ja loukkasi päänsä pahoin. Auto jatkoi matkaansa pysähtymättä. Toinen korva melkein irtosi ja nahka repsotti niin, että kallo loisti paljaana. Omistaja olisi antanut sen kuolla, mutta Gordon vaati viedä sen eläinlääkärille. Ei ole rahaa, sanoivat omistajat. Gordon sanoi maksavansa puolet, jolloin omistajat suostuivat. Koira sai antibiootit, koska vaurioitunut puoli päästä oli ehtinyt jo tulehtua. Pään ympäri kiedottiin sideharso.  Oli liikuttava näky, kun se pian tämän jälkeen kipitti sulhoaan tapaamaan, pää kiedottuna kuin pyykkimummolla ja imetyksestä löysät tissit puolelta toiselle heiluen.

Lääkkeet purivat tulehdukseen ja sideharso suojasi raapimiselta. Nyt korva ja nahkariekaleet on tikattu paikoilleen ja koiraneito kunnossa. Nähtäväksi jää päätyykö sekin hotellille asumaan.

Halki Indokiinan

Vaikuttaisi sille, että olemme pian sanomassa hyvästit Kaakkois-Aasialle ainakin joksikin aikaa. Husbandille tuli työmatka vanhaan kotikaupunkiimme Phnom Penhiin, jonne päätin lähteä mukaan. Vuosi sitten lähdin sinne vielä suuri rakkaus kaupunkiin sydämessäni, mutta viikon aikana ymmärsin, etten enää kuulu sinne. Päästin irti. Nyt tuntui kuin olisi käynyt tapaamassa vanhaa hyvää tuttua. Helppo oli käydä, helppo oli myös lähteä.

Wat Langka hotellimme parvekkeelta.

Viimeisin kotimme 10. kerroksessa on saanut vierelleen vähän korkeamman tornin.

FCC on ja pysyy. Ensimmäinen vierailu tällä terassilla oli 17 vuotta sitten.

Matka jatkui Vietnamiin Phu Quocin saarelle Siaminlahdelle, vähän etelään Sihanoukvillen niemestä ja Kampotin kaupungista. Laitostuimme neljäksi päiväksi viihtyisään rantabungalowiimme ja upealle palmurannalle. Ei suorituspaineita, vain meri ja seafood. Täydellinen rantaloma.

Yksi upeimmista auringonlaskuista koskaan. Kannattaa käydä Phu Quocilla ennen kuin saari rakennetaan täyteen. Vielä oli tilaa.

Paluulentoja oli kolme kappaletta, kestivät yhteensä kaksi tuntia. Väliin jäi mukavasti aikaa Saigonissa, joten piipahdimme siellä lounaalla. Sitten tuli raju ukkosmyräkkä, joka viivästytti kaikkia lentoja. Pikainen pyrähdys loungessa Phnom Penhin kentällä ja illaksi kotiin Vientianeen. Vielä muutamaksi viikoksi.

Marraskuun vieraat

Olen monesti sanonut, että expat-elämän parhaita hetkiä ovat ne, jolloin voi jakaa kokemuksia ystävien ja läheisten kanssa. On aivan eri asia näyttää valokuvia ja yrittää kertoa, millaista elämä siellä toisessa kotimaassa on, miltä siellä tuoksuu ja maistuu. Miten ihmiset puhuvat, katsovat, tervehtivät, hymyilevät.

Kaiken sen voi aistia vain itse, paikan päällä, ja jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Itselle se on aina silmien avaus, kun saa katsella tuttuja maisemia ja näkymiä uusien silmien kautta. Aina löytyy jotain uutta.

Pieni ja konstailematon Vientiane tuntui menevän taas parin uuden ihmisen sydämiin. Laosin rauhallisuutta ja ystävällisyyttä huokuva rytmi imaisi mukaan ja vei omalla temmollaan ja vietteli makuelämyksillään. Tänne on helppo kotiutua. Ja löytyihän se Vientianen villimpi puolikin viikonloppuna aivan mahtavan synttäri-illan merkeissä.

Kävimme myös hyvästelemässä Nam Song –joen tällä erää. Kirkas vesi virtasi vauhdilla kun ajelimme ”bisneksessä” pitkähäntäveneillä yläjuoksulle ja takaisin. Iltapäivän aurinko värjäsi vuorimaiseman lämmöllään.

Kiitos ystävät upeasta viikosta!