Valomerkki - nyt jo?

Päivitysväli venähti vähän normaalia pidemmäksi, sillä jostain syystä osaan verkkosivuista ei pariin päivään päässyt. Blogger oli yksi niistä. Tämä on täällä ihan normijuttu, välillä toimii välillä ei. Nyt toimii.

Ostosparatiisiksihan tätä Vientianea ei voi kutsua. Piipahdus Talat Saossa eli Morning Marketilla oli nopea ja Russian marketia tuli ikävä. No, laukkuihin ei kyllä mitään enää mahdukaan ellei jostain luovu. Yksi päivä lähdin taas lounaalle (ja kahville!) kaupungille, jonne on meiltä reilun puolen kilometrin kävelymatka. Pääkadun varrella on myymälä, jossa ommellaan vaatteita, pääasiassa t-paitoja. Kurkkasin sinne sisälle ja liikkeen perältä löytyi myös farkkuja. Yllätyksekseni totesin, että kivalta näyttävien farkkujen koko vaikutti aika lupaavalle. Nappasin yhdet ja menin omatoimisesti sovituskoppiin, joka on vain verho ja klipsi myymälän nurkassa. Farkut istuivat kuin hansikas ja uskomatonta mutta totta, lahkeetkin olivat riittävän pitkät (ei ihme, että olivat jääneet myymättä). Sitten katsoin hintalappua: 49.000 kipiä eli reilut neljä euroa. En tiedä ovatko viimeistä muotia, mutta kelpasivat minulle hyvin. Ei yhdet farkut kauheasti tilaa vie, eihän?

Kuvan pupufarkut eivät liity tapaukseen.


Olen bongannut muutamankin uuden ravintolan sitten viime visiitin. Yksi niistä on japanilainen Fuji, jonne vihdoin eilen pääsin syömään sushilajitelman. Alle tarjoiltiin misokeitto ja pari pientä makupalakippoa (friteerattu kalapala ja kimchi). Sake tuotiin pöytään niin söpössä keraamisessa pikkukannussa, että sydän meinasi pysähtyä. Wasabi oli varsin täpäkkää ja tuntui otsassa asti. Eihän sitä pidä ahnehtia, mutta pakko oli testata onko siinä puhtia. Kyllä oli.

Ihanat maut yhä suussa ja alkoi janottaa. Matkalta tarttui kyytiin tuttuja ja lisää löytyi Khop Chai Deun baaritiskiltä. Kesken mukavan rupattelun baarin messinkinen kello kilahti. Hei, joku tarjoaa koko porukalle, ajattelin, eikö kellon soitto yleensä tarkoita sitä? Ei Laosissa. Tarkoitti sitä, että paikka suljetaan. Mitä ihmettä, kello ei ollut vielä edes puoli kaksitoista. Totta se vaan oli, valot sammuivat ja löysimme itsemme koko lössi kadun reunasta seisomasta. Minne sitten, iltahan oli vasta nuori. Joku tiesi baarin, joka vielä saattaisi olla auki. Kävelimme sinne ja pettymys odotti, paikkaa suljettiin. Vaaribaarikin oli jo kiinni. Seurueen zimbabwelaismies ei ollut uskoa, että Vientiane todella sulkeutuu kello 23:30. Hän nauroi ja katsoi meitä epäluuloisesti, eihän tämä voi olla totta? Valitettavasti oli ja suuntasimme kaikki kotiin. PP:n yöelämän jälkeen tämä tekee oikein hyvää.

PS. Kaikki tietävät kyllä, että täällä on yksi paikka joka olisi ollut auki. Mutta sinne mennään vaan äärimmäisessä hädässä.

Tänään suunnataan tänne. Ei tule valomerkki ainakaan yllätyksenä.

Laos - kahvimaiden kuningas

Nyt on tullut kyllästymisaste vastaan instant-nuudelikeittoihin ja olen ruvennut käymään normaali-ihmisten tapaan lounaalla kaupungilla. Lounaalle vetää kyllä ensisijaisesti kahvi, joka on täällä Laosissa aivan taivaallisen hyvää. Minä, entinen kahvikissa ja sittemmin vihreän teen koukuttama, olen nyt taas vahvasti kahvi-addikti.

Vientianesta löytyy lukuisia viehättäviä ranskalaistyyppisiä kahviloita, joissa tarjoillaan oikeaa kahvia, ei mitään frappuccinoja ja muita makeita maitomömmöjä, joilla Phnom Penhin nuoret opettelevat länsimaisiksi tylsissä ja persoonattomissa trendikahviloissa (Helsingin pahvimukeista imettävistä ”kahveista” nyt puhumattakaan). Ehei, täällä istutaan kiireettömästi kadunkulmaan, tilataan kahvi, ehkä myös juuri leivottu rapea croissant, ja nautitaan ne verkkaista elämää seuraten ehkä sanomalehden äärellä, ei missään tapauksessa läppäri sylissä. Tämä on kahvilakulttuuria minun makuuni.

Siis tämä laosilainen kahvi! Miten se voi olla niin hyvää? Pieni katsaus kahvinviljelyn historiaan ja nykypäivään...

Kahvinviljely alkoi Laosissa jo lähes sata vuotta sitten. Ranskalaiset siirtomaaisännät päättelivät, että monsuunisateiden ravitsemat Bolavenin tasangon yli kilometrin korkeat ja vulkaanisia mineraaleja sisältävät kukkulat Etelä-Laosissa olisivat oiva maaperä kahvipensaille. Oikein päättelivät. Lupaavasti alkanut kokeilu tyssäsi kuitenkin aluksi kasvitauteihin, sitten toiseen maailmansotaan. Ranskalaiset lähtivät ja amerikkalaiset pommittivat Vietnamin rajaseudut sen verran leveästi ja tehokkaasti, että Bolavenin kahviplantaasit kontaminoituivat räjähteistä ja pommikuopista. Sitten valtaan astuivat kommunistijohtajat, jotka eivät kahvista juuri perustaneet.

Viimeisten 20 vuoden aikana kahvinviljely Bolavenin haavoittuneilla kukkuloilla on käynnistynyt uudestaan ja on tänä päivänä jo varsin pirteää. Alueella tuotetaan korkeatasoisia kahvipapuja, jotka edustavat maailman huippua. Paluun on tehnyt ranskalaisten alunperin istuttama arabica, arvostettu ja vaikeasti viljeltävä kahvilajike, mutta valtaosa lajikkeista on halvempaa lajiketta eli robustaa. Kahvi on noussut maan merkittävimmäksi maaseudun vientituotteeksi, mutta Laos on vielä pieni tekijä kahvin maailmanmarkkinoilla. Vaikka viljelyyn panostetaan, se on toistaiseksi vielä pääasiassa pienviljelijöiden varassa. Sen sijaan naapurimaa Vietnam pitää jo kakkossijaa kahvimaiden ykkösen eli Brasilian jälkeen.

Tänään lounaspaikkani oli Scandinavian Bakery, joka tarjosi maukkaan maissikeiton, täytetyn itseleivotun leivän (täytteet sai valita), runsaan hedelmäsalaatin ja ison kupin erinomaista kahvia kolmen euron hintaan. Jep, käyn toisenkin kerran.

Cicadas - lii lae lii lae

Paahtava helle löysi tiensä tännekin. Kovaääniset laulukaskaat soittavat kuorossa surisevaa melodiaansa. Onnistuin näkemään tällaisen möykkääjän palmun rungossa. Vaatimattoman värinen pikkusormen mittainen otus se siinä heilutteli siipiään pienin liikkein ja päästi ilmoille ihan hurjan metelin. Pikainen googletus ja äänihän tulee äänielimistä eli tymbaaleista ja möykkääjä on uros, joka kutsuu naarasta luokseen. ”Kaskaat pitävät lämmöstä ja laulavat kiihkeimmin juuri kesäpäivän kuumimpien tuntien aikana.” Siltä vaikuttaa. Tämä tieto oli minulle kuitenkin uutta: ”Koiraat kykenevät sulkemaan korvansa laulaessaan itse kovaäänisesti.” Mainio taito. Laulussa on kyllä myös vaaransa, sillä nämä kaskaat ovat nimittäin täällä suurta herkkua, varsinkin lihaisammat naaraat.

Sunnuntaina koitti odotettu hetki, kun F1-kausi käynnistyi Melbournen GP:llä. Olimme kuitenkin vähän huolissamme, sillä meille oli ilmoitettu että Electricité du Laos suorittaa huoltotöitä sunnuntaina klo 8.30 – 17 välisenä aikana ja sähköt ovat tuolloin poikki. Ehdin keittää kahviveden ja leivät pomppasivat paahtimesta juuri, kun sähköt hävisivät. Ne pysyivätkin poissa luvatusti, eli iltaviiteen. Ei auttanut kuin lähteä kaupungille kisakatsomoa etsimään.

Lähikorttelit keskustaan päin olivat kaikki sähköttömiä, liikennevalotkin pimeinä. Sitten löytyi ensimmäinen talo, jossa paloi sisällä valo. Ja seuraava. Otimme varman päälle ja istahdimme Vaaribaariksi nimeämääni kuppilaan, jossa Star Sports jo näytti kuvaa Australiasta. Kuin hypnotisoituina istahdimme alas. Varsinainen show oli kuitenkin siinä ruudun ja meidän välissä, kun baarin englantia puhumattomat tarjoilijapimatsut pelleilivät asiakkaiden kanssa heitä läimäytellen, kieltä näytellen ja äänekkäästi räkättäen. Aina välillä kävivät ehostamassa meikkiään tiskin toisella puolen. Ei ihme, että vaarit viihtyvät näin tasokkaassa seurassa. Me halusimme keskittyä formuloihin, joten jatkoimme matkaa eteenpäin. Seuraava kisakatsomo löytyi Khob Chai Deu´n baaritiskiltä, jossa huomaavaiset tarjoilijapojat (!) avasivat meille ihan oman television. Siihen ei tarvittu kikatusta eikä irvistelyä. Pad thai -nuudelit maistuivat, samoin kylmä valkoviini. Husband herkutteli hampurilaisella ja Beer Lao Goldilla. Kausi saatiin avattua.

Näin laulaa kaskas laosilaisessa sadussa (englanniksi perässä):

lii lae lii lae,
caa
khwaung hae
sai hua nok khao

lii lae lii lae
I will dare
cast a net
over the head of that owl.

Kapee suiru

Kävely jokirantaan ja kas: ei ole jokea! Missä on se Mighty Mekong, jonka tänne jätimme neljä kuukautta sitten? Nyt voisi vastarannalle Thaimaaseen melkein kävellä. Jostain muistui erään turkulaisnaisen tokaisu, liityi kyllä ihan muuhun. Mutta kapee suiru on Mekong tällä hetkellä.

Ja siitä se ajatus sitten lähti...harhailemaan...

Vanhoi romui.

Onk knakei?
Munkei.
Onk tikui?

Paluu Laosiin

Herätyskello soi aamulla, oli pimeää, viileää ja hiljaista. Kesti hetken tajuta missä on. Eipä ihme, kun sänky on vaihtunut reilun viikon aikana kuusi kertaa. Ja maakin vaihtui eilen.

Paluu Laosiin meni kivuttomasti ja sujuvasti. Kuuden kuukauden aikana kertynyt tavaramäärä saatiin lopulta puristettua 55 kiloon, eikä Vietnam Airlines ollut siitä moksiskaan kun näytimme KLM/Air Francen frequent flyer-korttimme. Pisteet lentoyhtiölle myös näppärästä palvelusta tunnin ja 10 minuutin lennolla, jonka aikana miehistö ehti jakaa airbussilliselle kosteuspyyhkeet, maahantulolomakkeet, tarjoilla aterian juomineen ja kiertää vielä kahvin ja teen kanssa. Muistelin työmatkojani Ouluun, jonne lento kestää 55 minuuttia. Finnairilla luovuttiin kyseisellä reitillä jossain vaiheessa pelkästä kahvitarjoilustakin, koska sitä ei niin lyhyellä lennolla "ehdi" tarjoilemaan. Jos syy todella oli miehistön "ehtiminen", kannattaisi miehistö lähettää oppiin näihin aasialaisiin yhtiöihin. Myös Bangkok Airwaysin 55 minuutin lennolla Phnom Penhistä Bangkokiin ehditään tarjoilla lämmin ateria (suorastaan herkullinen) kahveineen, vieläpä hymyillen.

Phnom Penhin 37 asteen jälkeen Vientianen ilta tuntui kolealta, vain 24 astetta! Iho meni kananlihalle heti koneesta ulos astuessa. Park View oli vielä tuoreessa muistissa, mutta jokimaisemamme vaihtui nyt näkymään tenniskentälle ja uima-altaalle. Studiomme on peilikuva viimekertaisesta, joten törmäilimme aluksi tavaroita paikoille asettaessa kun kaikki oli tuttua mutta väärällä puolella.

Nyt on tavarat löytäneet paikkansa, keittiö täydentynyt taas perusvarustuksella ja kaksi koneellista pyykkiä pesty alakerran pyykkituvassa. Jopa vanhat Lao-puhelinnumerotkin saatiin herätettyä henkiin. Ainoan takapakin aiheutti Microsoft. Jostain kumman syystä mitkään Office-paketin ohjelmat eivät enää aukea meidän kummankaan koneella. Syy miksi nyt pääsen tätä kirjoittamaan on husbandin oivallus: kun avaa Skypen kautta lähetetyn linkin niin Explorer yllättäen toimiikin. Samoin Word. Tämän mysteerin selvittely jatkuu, mutta siihen asti käytetään tätä hassua kiertotietä. Vinkkejä tilanteen ratkaisemiseksi otetaan hyvin mielellään vastaan!

Kampotin kutsu

Viikon loma. Vietnamiin? Malesiaan jollekin saarelle? Ei, me halusimme Kampotiin.


Viehättävän Columns-hotellin omalta kattoterassilta seurattiin kaupungin elämää, muun muassa yhdet häät ja yhdet hautajaiset.

Kampotin kuuluisaa retro ambiancea.


Minä olen nyt tässä enkä väistä yhtään.

Suuntana Bokor-vuoren huippu, kilometrin verran suoraan ylöspäin.

Kampot ilmasta käsin.

Kilometri pudotusta.

Maisema viehätti minua, mutta ei husbandia, joka huusi että tule heti pois sieltä!

Sitten kutsui meri ja Nataya resort. Nyt husband piti maisemista.


Majoituksessakaan ei ollut valittamista. Ulkosuihku on ihana.


Puutarhurit pitävät nurmikosta hyvää huolta, varsinkin tämä nuorimmainen.

Ja minä nautin altaan rauhasta kaksi päivää... kunnes tuli iso seurue khmerejä. Nyt altaassa uidaan vaatteet päällä ja pestään vauvojen pyllyt.

Tämä kaveri halusi muuttaa meille sisään.

Ja tämä.

Illalla luvassa täysikuun nousu Bokorin takaa, ehkäpä seuraamme sitä täältä. Hyvää naistenpäivää!

Tien päälle

Kambodzha pääsi maailmalla otsikoihin ikävän bussiturman vuoksi. Suomessakin, kun kyydissä sattui olemaan seitsemän suomalaista. Pääuutinen onnettomuus oli täälläkin, mutta otsikoissa mainittiin ensisijaisesti se, että onnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä ja paikallinen 5-vuotias tyttö menetti toisen kätensä (suomalaisittain tärkein uutinen näytti olevan taas kerran se, että suomalaisia oli mukana). Suomalaislukijoiden kommentteja lukiessa alkoi savu nousta päästä. ”En ymmärrä kuka haluaa lähteä jonnekin kehitysmaihin...”, ”Tuttuni oli Kambodzhassa äskettäin ja kyllä nyt hirvittää jälkikäteen...” Saman päivän lehdessä kerrottiin kotimaan liikenteessä olleen vain yhden vuorokauden aikana 270 kolaria ja ulosajoa!

Onnettomuuksia voi sattua missä vain, mutta toki täällä riski vakavaan onnettomuuteen on suurempi kuin Suomessa. Kyseinen bussionnettomuuskin olisi ehkä vältetty, jos autoa olisi huollettu asianmukaisesti. Kun rengas yllättäen puhkeaa, voi jarruista olla hyötyä. Nyt ne eivät toimineet, joten kuljettajalla, ammattitaitoinen tai ei, ei ollut juurikaan mahdollisuutta hallita kulkuneuvoaan. Tosin ne jarrut eivät ilmeisesti toimineet missään vaiheessa ja siihen kuljettaja olisi voinut jotenkin reagoida. Itse olen täällä bussilla matkustaessa yrittänyt panostaa laatuun. Jos viiden tunnin matkan hintahaarukka on 4-11 dollaria, kalliimpi lippu luultavasti on sijoituksen arvoinen. Kaikilla reiteillä vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole.

Tämänkertainen Kambodzhan kotimme alkaa olla pakattu ja ulosmuuttokunnossa. Lasti tavaraa vietiin aamulla ystävälle varastoitavaksi siltä varalta, että vielä palaamme. Jos niin käy, vaihtuu kyllä vuokranantaja. Vaikka asunto on sinänsä ollut oikein toimiva ja kiva, on neljän kuukauden aikana ollut enemmän ongelmia ja häiriötä kuin missään talossa koskaan aiemmin. Khaou Chulyn talossa asuimme viimeksi koko vuoden 2009 ja olimme oikein tyytyväisiä. Tällä välillä toimiston manageri on vaihtunut ja tämä uusi ei ole tehtäviensä tasalla. Tyypillinen mielistelijä, joka kumartaa toiseen suuntaan ja pyllistää toiseen. On menettänyt ainakin meidän luottamuksen täysin valehtelemalla ja lupailemalla asioita joita ei kuitenkaan tee. Sinänsä lyhytnäköistä, sillä sana kiirii nopeasti ja uusia asuntoja tulee markkinoille kaiken aikaa. Hyvä maine on helposti pilattu ja vaikea ansaita takaisin.

Sikäli helpotus sulkea huomenna ovi ja suunnata autonnokka kohti etelää. Kampotin joenrantamaisemat odottavat.