Vientianea yhdessä

Aamukahvit sateen ropinassa. Todella kuuma ilma purkautui vihdoin ukkoseen ja tervetulleeseen puhdistavaan ja raikastavaan sateeseen. Se aimmin lupailtu 40 astetta tänne saatiin ja sääsivujen mukaan ilma tuntui kuin 50-asteiselta. Voin kertoa, että kyllä se tuntuikin. Parin viikon päästä on luvassa taas samoja lukemia kun lähestytään vuoden kuuminta aikaa.

Onpa ollut mahtava maaliskuu ja Vientianesta on otettu kaikki parhaat puolet irti hyvien ystävien vierailujen myötä. Vientiane saattaa olla yksi maailman pienimmistä pääkaupungeista, mutta ruokakulttuurin ja –tarjonnan puolesta sen ei tarvitse hävetä ollenkaan. Pienuudessa on myös puolensa, kaikki on periaatteessa kävelymatkan päässä ja kaupunki on helppo ottaa haltuun. Harvoin saa tehtyä kauppareissua ilman, että joku tuttu tulee vastaan. Eilen kampaajalla toinen asiakas, amerikkalaisnainen, huikkasi minulle että asutko täällä, olen nähnyt sinut kaupungilla monet kerrat. Kuva yllä kun tukka lyheni, ajattelin ottaa selfien mutta en osaa (aasialaiset turistit todella osaavat, eivät muuta teekään kaduilla liikkuessaan). Minulta puuttuu sekä selfietikku että etukamera. Hyvä niin.

Mekongin auringonlasku ja se laofiilis.

Lao sukiyaki soup, joka kasataan itse.

Ajatukset alkavat kääntyä kohti Malesiaa, torstaina mennään.

Laoruuan saloja

Mikä ilo onkaan jakaa nautinto laoruuan syömisestä ystävien kanssa, mutta vähintään yhtä iso ilo on jakaa kokemus täkäläisen ruuan saloihin perehtymisestä. Pääsimme keittiön puolelle, loistavan opettajan oppiin.

Alkupalaksi nuudelikeittoa...

Tämä on meidän kaikkien suosikki eli laab. Ja nyt sen salaisuus alkaa selvitä.

Sitruunakala mykisti. Ihanaa.

Kiitos tehokkaalle ja taitavalle opettajallemme. Oli kunnia päästä keittiöösi. 

Unseasonable hot

Maaliskuu on alkanut kuuman paahteisena.  Lähipäiville on luvattu vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kuumaa, liki 40 astetta. Mangopuut ovat täydessä kukassa ja osassa roikkuu jo pieniä mangon raakileita. Parvekkeemme bougainvillea, joka tiputti tammikuussa kaikki kukat ja lehdet, on nyt herännyt uuteen nousuun ja puskee kukkaa minkä ehtii. Yhtä hullu tropiikin eläjä kuin minäkin. Nyt kun ollaan päästy kunnolla yli 30 asteen, olen itsekin löytänyt aivan uuden vaihteen.  Kuumassa vaan jaksaa paremmin.

Sunnuntaina poljettiin Mekongin rantaa parinkymmenen kilometrin lenkki. Joelta puhaltanut tuuli tuntui kuin laittaisi hiustenkuivaajan kohti kasvoja. Hiekka pölisi, perhoset lepattelivat, linnut lauloivat. Oli joku erityinen buddhalainen juhlapäivä, sillä pagodista kuului musiikkia ja ihmiset olivat kokoontuneet iloiseen juhlanviettoon. Harmi ettei saatu kuvaa eräänkin pagodan pihasta, jossa juhla-asuiset miehet ja naiset muovipöytien äärellä iloisesti rupattelivat ja vieressä kohosi usean Beer Lao –korin pino (laot todella rakastavat omaa oluttaan). Talojen pihoissa kuivuivat pyykit narulla, kukot kiekuivat, jostain kantoi kovaääninen karaoke. Meille vilkuteltiin ja vinkattiin, että liittykää seuraan. Ihanan epäluterilaista. Laot osaavat nauttia elämän pienistä iloista ja jakaa ne.  Se tarttuu.