Kuuman viikon päätteeksi

 

Intensiivinen, pakahduttavan kuuma ja varsin sosiaalinen viikko Tashkentissa alkaa olla paketissa. Olen saanut viettää päivät itsekseni kaupunkia kierrellen ja illat ovat vierähtäneet mukavassa seurassa husbandin ja hänen kollegoidensa kanssa mielenkiintoisten keskusteluiden äärellä. On ollut antoisaa jakaa kokemuksia ihmisten kanssa, jotka ovat asuneet eri puolilla maailmaa ja osin varsin erilaisissa maissa kuin me itse. On ollut myös jännä huomata, miten kokemukset uuteen maahan tutustumisesta ja siellä asumisesta ovat viime kädessä melko samanlaisia. Ja useinhan se on aika lailla sattumaa, mihin kukin sattuu työprojektin takia päättymään.

Vaikka olen todellinen lämmön ystävä ja melko tottunut kuumassa ilmastossa oleskeluun, olivat Tashkentin lukemat aluksi aika lailla shokki. Olen kantapään kautta aikanaan oppinut löytämään rajani ja siksi suhtaudun yli 35 asteen lämpötiloihin kunnioituksella. On aivan eri asia olla vaikkapa rantalomalla meren äärellä tällaisissa lukemissa kuin sisämaan miljoonakaupungin paahtavassa ja kuivassa ilmassa. Tänäänkin ilman kosteus oli vain 15 prosenttia. Onneksi puistot tarjoavat varjoa ja vesipullo on aivan ehdoton matkakaveri. Myös vauhtia on syytä hidastaa kun siltä tuntuu, ja kyllä usein on tuntunutkin. Silti olen kävellyt noin neljä tuntia päivässä. 

Aloitin kävelyretket Eko Park -puistosta, sillä oli tarve kerätä kestävyyskuntoa Chorsu bazaaria varten. Kuten olen aiemmin useasti kertonut, Tashkentissa on ällistyttävä määrä hienoja puistoja. Tashkentia ajatellessa ihan ensimmäisenä tulevatkin juuri puistot mieleen. Suuri osa niistä tehtiin vuoden 1966 suuren maanjäristyksen jälkeen ja puut, erityisesti vaahterat ja tammet, ovat jo melkoisia järkäleitä ja tarjoavat tähän vuodenaikaan kaivattua varjoa. Huomattavasti uudempi puisto, 12 hehtaarin kokoinen Eko Park, on yhdistelmä puistoa ja urheilupuistoa. Se onkin ihastuttava vehreä keidas keskellä kaupunkia kauniine istutuksineen, lukuisine puulajeineen, viihtyisin istuma-alueineen ja vesialtaineen. Puistosta löytyy muun muassa tennis-, padel- ja rantalentiskentät, juoksurata, joogaterassi, ulkokuntosali, piknikalue, lasten leikkialue, kahviloita ja ravintola.

Eko Parkin tunnelmaa.

Sitten tuli Chorsu basaarin vuoro. Se on Tashkentin nähtävyys numero yksi. Ei olisi haitannut yhtään vaikka olisi sattunut pilvinen päivä, mutta ei, aurinko porotti kuumasti jo heti aamusta. Halusin olla tolkuissani torireissulle lähtiessäni, joten pyysin hotellin respan ystävällistä naista tilaamaan itselleni yandex-taksin. Vartin taksimatka, noin kahdeksan kilometriä, taittui uudella sähköautolla mukavasti. Kyyti maksoi pari euroa. Chorsun maamerkki, suuri sininen kupolirakennus, kohosi pian taas tuttuna edessäni ja sydän löi pari lisälyöntiä onnesta. Kupolin suojissa on ruokatori lihatiskeineen ja säilöttyine vihanneksineen. Tällä kertaa kipaisin sen melko nopeasti läpi, mutta nappasin pari videopätkää torin kuhinasta mennessäni.

Chorsun kupoli.

Ruokatorin kuhinaa.

Kupolirakennusta ympäröivissä rakennuksissa myydään hedelmiä, tuoreita vihanneksia, kananmunia, leipiä ja mausteita. Siitä laskeudutaan portaita alas ja tullaan Chorsun varsinaiselle basaarille, joka levittäytyy laajalle alueelle telttakattoisina labyrinttimaisina kujina. Olin suunnitellut tekeväni täsmäiskut tuttuihin myymälöihin, mutta myyntipaikat olivatkin muuttuneet maaliskuusta täysin. Vanhat rakennelmat ja katokset olivat vaihtuneet uusiin moderneihin versioihin ja myyjien paikat vaihtuneet. Siellä sitten kuljin siksakkia pari tuntia etsien ja ihmetellen, kunnes kuumuus teki tehtävänsä, päässä alkoi surista ja ajatus sumentua. Ymmärsin, että on aika lähteä kotimatkalle.

Perinteisiä uzbekkiasusteita ja astioita.

Suuntasin torin reunustalle ja astelin portaita alas metron sisäänkäyntiin. Maan alla kävi viileä ilmavirta, jonka tuoksu on kuin yhdistelmä bensaa ja kellaria. Se on Tashkentin metron tuoksu. Ostin kassalta lipun (3000 somia eli noin 25 senttiä) ja tarkistin, että olen varmasti menossa oikeaan suuntaan. Kyllä vain, laiturin kyltissä oli tuttujen metroasemien nimiä. Niiden joukossa suosikkiasemani, Kosmonavtlar. Metro saapuikin lähes saman tien. Vaunu ei ollut täynnä, mutta silti nuori mies nousi penkiltä ylös heti minut huomattuaan ja antoi kohteliaasti istuinpaikkansa. Aina yhtä ällistyttävää. Istuin penkille tyytyväisenä ostoskasseineni. Metrojuna mennä kolisteli tunnelissa ja kuuntelin jo tutuksi tulleita kuulutuksia uzbekiksi, jotka melkein osaan ulkoa vaikken ymmärrä niistä kuin asemien nimet.  

Tänään pääsin viettämään päiväni husbandin kanssa ja teimme kävelyn jokirantaan, jossa polku kulkee pääasiassa puiden varjossa. Kävimme myös ostoksilla läheisessä Oloy basaarissa ja ostimme lounaaksi maukkaita somsa-piiraita. Huomenna on aika lähteä kotimatkalle. Illalla saamme seuraksemme vielä husbandin hollantilaisen kollegan, jonka tämänpäiväinen lento Lähi-Itään oli peruttu. Maailma tuntuu menevän hullummaksi päivä päivältä. On kuin ihminen ei tuntuisi koskaan oppivan mitään. Ei halua oppia.

Tashkentista jää taas mieleen ja sydämeen paljon jälkiä. Tänne on aina mukava palata. Muutama tunnelmakuva kertokoon loput.

(Paikallinen uimari, ei husband)

Kesä löytyi

 

Avoimesta ikkunasta kantaa katujyrän kolina ja tervapääskyjen kirskunta. Navakat tuulenpuuskat nostavat ilmaan pölypilviä, jotka paikoin hämärtävät pilvenpiirtäjien täplittämän siluetin. Länsituuli on kuitenkin lämmin, suloisen lämmin.

Saavuimme Tashkentiin sunnuntaina aamuyöstä. Maaliskuussa täällä viimeksi käydessämme kaupunki oli vasta heräilemässä kevääseen, mutta tässä välissä se on ehtinyt pukeutua kesän vehreyteen. Jo toukokuussa täällä mitattiin 40 asteen lukemia ja niitä on luvassa vielä syyskuulle asti. Eilen aurinko porotti ja varjolukemat nousivat 38 asteeseen. Vaikka yritimme kävellä rauhallisesti, kuumuus todella tuntui siihen tottumattomassa kropassa. Kolme tuntia riitti, mutta siinä ajassa ehdimme kartoittaa lähikorttelin aina Amir Timur -aukiolta Alisher Navoiy -teatterille sekä etsiä lähimmän supermarketin ja katsastaa korttelin ravintolat. Majapaikkamme on meille uusi, mutta sijainti keskeinen ja melko tutulla alueella. Kolmen aiemman reissumme hotelli oli tällä viikolla täynnä, sillä Tashkentissa tapahtuu paljon. Huomenna käynnistyy kansainvälinen sijoitustapahtuma Tashkent Investment Forum, johon odotetaan yli 3000 osallistujaa. Maassa vierailee parhaillaan myös valtiopäämiehiä Euroopasta ja saapuupa meidän ulkoministerimme Valtonenkin tänne tällä viikolla.

Tänään aamupäivästä tein parin tunnin nostalgiakävelyn vanhoille kotikulmille. Tashkent elää muutoksen aikaa. Uusia kahviloita ja ravintoloita on taas ilmestynyt sinne tänne. Joka korttelissa joko puretaan tai rakennetaan. Myös katutöitä on valtavasti, esimerkiksi pitkä kaupunkia halkova Shota Rustavel -katu on revitty auki. Samoin katu ikkunamme alla. 1970-luvulla rakennettuja neuvostoajan asuintaloja moukaroidaan alas ja tilalle nousee pilvenpiirtäjiä. Erityisesti minua huolestutti Taras Schevchenko -kadulla sijaitsevan yli 100-vuotiaan jugend-henkisen kotitalomme tilanne. Sitä ympäröi pahaenteinen pressuista tehty aita ja asunnot näyttivät olevan tyhjillään. Toivottavasti mukava vuokraisäntäparimme on saanut kauniista ylimmän kerroksen asunnostaan hyvän hinnan gryndereiltä. Tuskin ovat.

Jalat lähtivät taas viemään läpi kaupungin ja vehreiden puistojen halki.

Lähiravintola osoittautui erinomaiseksi ja palvelu hyväksi. Terassilla illalla lämmin, ei hyttysiä.

Kaikesta myllerryksestä huolimatta, tai osin varmasti juuri sen vuoksi, kaupungista huokuu varsin hyvä energia ja tunnelma. Vielä kuusi vuotta sitten helposti aistittu neuvostoajan kaiku on poissa. Nyt mennään kohti uutta ja vauhdilla.