Istanbul stopover

 

Kirjoitanpa myös muutaman sanan Istanbulista, minne jäimme paluumatkalla viikonlopun viettoon. Näin olemme tehneet aiemminkin, Mongoliasta tai Tashkentista palatessamme, ja se on aina ollut sen arvoista. Turkish Airlines suorastaan suosittelee pysähtymään Istanbulissa ja tarjoaa joustavat lentovaihtoehdot stopoverille, tarjoaisi jopa hotellimajoituksenkin.

Olimme ensi kertaa Istanbulissa yli 15 vuotta sitten, formulamatkalla. Olin pitkään jo haaveillut pääseväni tänne ja olinkin yllättynyt, kun husband eräänä päivänä sanoi että lähdetäänkö keväällä käymään Istanbulissa. Silloin vielä ajettiin Istanbulin GP ja koska olimme F1-kisoissa käyneet jo useita kertoja Aasiassa, totesimme, että on aika nähdä myös yksi Euroopan GP. No sitähän se ei ollut, koska Istanbulin rata sijaitsee Bosporinsalmen itäpuolella, Aasian mantereella.

Sillä reissulla ihastuin Istanbuliin toden teolla, vaikka tutustuminen itse kaupunkiin jäi melko pintapuoliseksi. Nyt viidennellä kerralla tänne saavuttuamme kaupunki tuntui jo kovin tutulta. Pienen pieni osa kaupungista siis. Istanbul on jättimäinen suurkaupunki, jonka virallinen väkiluku on yli 16 miljoonaa asukasta. Kaupunki on levittäytynyt molemmin puolin Bosporinsalmea ja ulottuu lähes Mustallemerelle asti, minkä rannalla melko uusi kansainvälinen lentokenttä Istanbul Havalimani sijaitsee. Vanha lentokenttä Marmaranmeren puolella, Ataturk airport, palvelee nykyään lähinnä vain kotimaan lentoja.

Olemme jokaisella Istanbulin reissullamme majoittuneet paikallisten turistialueeksi kutsumassa Sultanahmetissa. Ymmärrän hyvin, ettei se ole sitä ”aitoa Istanbulia”, mutta varsinkin lyhyelle reissulle se on sijainniltaan erinomainen. Päivisin turistiryhmät valtaavat Agia Sophian ja Blue Mosquen aukion ja Topkapin edustan, mutta iltaisin alue hiljenee paria ravintolakatua lukuun ottamatta. Hotellit ovat pieniä ja kodikkaita, entisiä asuintaloja. Monessa on kattoterassi, josta on huikea näkymä Bosporinsalmelle. Kapeilla kaduilla on pieniä kauppoja ja ravintoloita, lähinnä turisteille suunnattuja. Ravintoloiden ruokatarjonta on kuitenkin monipuolinen ja perinteistä turkkilaistakin ruokaa on tarjolla. Hintataso on varmasti hieman korkeampi kuin kaupungin muissa osissa. Hintataso oli muutenkin tuplaantunut viime käynnistämme muutama vuosi takaperin.

Agia Sophia.

Meidän majapaikkamme ja maisemat huoneesta.

Turkkilainen mezeannos ja kanaa grillistä lähiravintolassa.

Sultanahmetista on lyhyt kävelymatka Galata-sillalle, joka vie kaupungin varsinaiseen keskustaan. Sinne nouseva jyrkkä mäki johtaa lopulta Taksim-aukiolle. Tältä puolen kaupunkia löytyvät parhaat ravintolat, iltaelämä, hotellit, museot, tavaratalot, muotiketjujen liikkeet ja maamerkki Galata-torni, jonne nytkin olisi ollut varmaankin tunnin jonotus sisään. Jos olennaista on shoppailla ja majoittua lähellä iltaelämää on tämä varmasti parempi valinta kuin Sultanahmet. Jos taas haluaa rauhaa, merentuoksua ja pittoreskeja kujia, on Sultanahmet oikea paikka. En mene tässä syvemmin Istanbulin nähtävyyksiin tai muihin vinkkeihin.

Galata-torni

Galata-sillalla ongitaan. Sillan alataso on täynnä ravintoloita.

Me tyydyimme tällä kertaa nauttimaan keväisestä auringonpaisteesta ja tutustumaan lähikortteleihin Galata-sillan molemmin puolin kävellen. Vastarannalla Uskudarissa kävimme edellisellä reissulla vesibussilla, joten se oli vielä tuoreessa muistissa. Jotain uutta löysimme kuitenkin tälläkin kertaa, eli upean kalatorin ja sen reunustalla olevan pienten kalaravintoloiden rykelmän. Siellä nautimme herkullisen lounaan ulkosalla pitkän kävelykierroksen lomassa.

Herkullinen lounas kalatorin kupeessa ulkona auringonpaisteessa.

Minun täytyi tietysti tehdä vielä lähtöaamuna pieni piipahdus Grand Bazaariin, joka on loppumattomalta tuntuva labyrintti täynnä vaatteita, mausteita, koruja, parfyymejä, koriste-esineitä, valaisimia, saippuoita ja kaikkea muuta mahdollista. Basaari on laajentunut myös ulkopuolelle täyttäen lähikortteleiden kadunvarret. Tein sinne pelkästään täsmäiskun, sillä olin kävelyllämme nähnyt jotain kiinnostavaa. Saatan muualla eksyäkin, mutta basaareilla minulla on joku erityinen suunnistusvaisto ja yleensä aina löydän etsimääni paikkaan. Näin kävi nytkin.

Basaarin sisältä.

Kaikkein tärkein asia Istanbulissa minulle on kuitenkin kaupungin kissat. Istanbul on kissakaupunki numero yksi. Tästäkin aiheesta voisi kirjoittaa kirjan, mutta totean vain, että kissojen ystävät eivät tässä paikassa pety. Jokaisessa liikkeessä ja ravintolassa on oma kissansa, joka yleensä on valinnut paikkansa ja ihmisensä itse. Kaupungin kissat kulkevat vapaina, mutta niistä pidetään hyvää huolta. Niitä ruokitaan ja huolletaan ja viedään tarvittaessa eläinlääkäriin. Kissat ovat osa yhteisöä ja se näkyy kaikessa, varsinkin kissoissa itsessään. Ne kulkevat kortteleissaan omistajan elkein ja antavat kuvata itseään jos ovat sillä tuulella. Joku saattaa hypätä syliinkin kun taas joku toinen kääntää vain selkänsä. Istanbulin kissojen elämästä on tehty loistava dokumentti nimeltään Kedi (2016), jota voi lämpimästi suositella kissojen ystävälle. Olen sen nähnyt useamman kerran ja katsoin taas koneessa lennolla Tashkentista Istanbuliin. Se avaa hyvin istanbulilaisten suhdetta kissoihinsa. "Jos ei rakasta kissoja ja eläimiä, ei voi oikeasti rakastaa ihmisiäkään", toteaa eräs vanhempi herra dokumentissa. 

Tällä kertaa visiittimme oli lyhyt, mutta intensiivinen. Todettakoon, että Sultanahmetissa ei ramadan näkynyt oikeastaan millään tavalla. Muutenkin meno kaupungissa tuntui viime kerrasta vapautuneen. Terassit ja ravintolat tarjosivat avoimesti olutta ja viiniä pitkin päivää ja naiset olivat aika lailla luopuneet huiveistaan niillä alueilla, joilla me liikuimme. En mene tähän sen syvemmin, mutta sanon kuitenkin, että kaupungin nykyisellä eurooppalaismielisellä pormestarilla lienee suuri vaikutus tähän kaikkeen.

Viimeisenä aamuna katselin avoimesta ikkunasta Bosporinsalmea, jota peitti sumuharso. Laivojen sumutorvet soivat, lokit kirkuivat ja delfiinit seurasivat rahtialuksia niiden peräaalloissa hyppien. Tässä kaupungissa yhdistyy kiehtovasti paljon kaikkea sellaista, josta erityisesti pidän. Enkä vähiten kissoista.

Pikavisiitillä Tashkentissa

 

Keikkuu se kevät muuallakin kuin Suomessa. Uzbekistanissa jo hyvään vauhtiin päässyt kevät otti viikko sitten pahasti takapakkia. Tuli pakkasta ja taivas läväytti lumipeitteen. Aamuyöllä keskiviikkona tänne saavuttuamme lunta vielä näki tien reunoilla ja talojen pohjoispuolella. Se kuitenkin suli vauhdilla kun aurinko pääsi esiin. Puistojen orvokit näyttivät pakkasen puraisemilta ja tulppaanitkin olivat vetäneet lehtensä tiukkaan suppuun. Amir Timur -aukion magnolioissa ei ole vielä nuppuja eikä puissa hiirenkorvia. Puistojen nurmet vihertävät ja linnuilla on kevättä rinnassa. Pulut kujertavat toisiaan jahdaten ja mynat käkättävät oksalta toiselle pomppiessaan.

Eilen oli jo täysi kevät ja lämpötila nousi 17 asteeseen. Pitihän minun Chorsu basaariin päästä ja ajelin sinne tietenkin metrolla, jonka kartta on piirtynyt verkkokalvoilleni. Lipunhinta oli taas noussut, kertamaksu on nyt 3000 somia eli 20 senttiä. Varsin kohtuullinen siis vieläkin. Täysinäisissä metrovaunuissa tapahtui taas se suomalaisittain erikoinen ilmiö, että tällaiselle keski-ikäiselle naiselle annetaan heti istumapaikka. Menomatkalla pystyyn ampaisi nuori mies ja osoitti kohteliaasti että istumaan olkaa hyvä. Paluumatkalla saman teki nuori nainen sanoen ”Please, sit down.” Englannilla pärjäsi taas Chorsussa ällistyttävän hyvin, samoin kaupoissa. Ihmiset oikein ilahtuvat kun huomaavat, etten puhu venäjää enkä uzbekkiakaan. Kysyvät mistä olen. Finland tuntuu yhä olevan melko tuntematon suurimmalle osalle. Se ei tietysti ole mikään ihme. Ei meilläkään Uzbekistanista juuri mitään tiedetä.

Voikukat ovat jo voittaneet talven.

Terälehdissä näkyy pakkasen puraisu.

Läheisen Oloy bozorin vahti tervehti äänekkäästi vierailijaa.

Kaunis kevät haihtui jonnekin yhtä nopeasti kuin tulikin. Tänään aamu valkeni harmaana ja vettä tulee kaatamalla. Tein juuri parin tunnin kävelylenkin ja tennareista voi puristaa vettä, niin umpimärät ne ovat. Sade kyllä puhdisti ilmaa mukavasti, saastetasot ovat olleet koholla. Eilen tuntui kurkussa kaiken aikaa kuin karsta. Vielä eilen niin eläväiset kävelykadut ja puistot olivat tänään kuin hylättyjä. Kojut pressujen alla ja vain muutama yhtä hullu kuin minä siellä lätäköiden yli hyppimässä. Mustarastas lauloi urhoollisesti oksaltaan kuin muistuttaen, että navruz, kevään juhla (ja persialainen uusi vuosi) on pian jo täällä. Se sattuu samalla ajalle kuin muslimien pyhä kuukausi, ramadan, joka alkoi viikko sitten. Ramadan ei näy Tashkentissa mitenkään katukuvassa. Somsa-piiraita myydään lounasaikaan kojuista kuten normaalisti ja ravintolat ovat täynnä lounastajia. Itselläni oli tilaisuus syventää ymmärrystä muslimien pyhään kuukauteen ja siihen liittyvään paastoon tavatessani täällä asuvan ystäväni.

Room service. Välillä mukava sekin.

Aurinko laskee noin kello 18:30 ja päivän paasto on ohi.

Luultavasti tilanne on toinen Istanbulissa, jossa auringonlaskun ja iltarukouksen jälkeen sytytetään valot ja kaikki ravintolat ja kahvilat pitävät ovensa auki myöhään yöhön. Onko näin, se selviää huomenna.