Lucyn tapaaminen ja kotimatka Dohan kautta

Addiksen päivät menivät yhdessä hurahduksessa. Lauantaille meille jäi aikaa päivällä kulttuurikierrokselle kansallismuseoon ja etnologian museoon. Ensin mainitussa kävin jo itse maaliskuussa. Olin kertonut husbandille, miten museo korkealla kukkuloilla rauhaisan puutarhan ja puiden suojissa oli kuin keidas. Olikin järkytys nähdä paikka nykytilassaan. Sitä ei todella ollut tuntea. Sanoin lipunmyyjälle, että onpa paikka muuttunut viime kerrasta. Hän nauroi ja sanoi että kyllä, täysin! Rakennuksen peruskorjauksen ohella kuulemma myös puutarha istutetaan uudelleen. Hyvä niin.

Kansallismuseo kuin pommin jäljiltä.

Odotettu kohtaaminen: husband tapasi Lucyn.

Jatkoimme taksilla etnologian museoon, josta olin lukenut paljon. Sitä ei ollutkaan ihan yksinkertaista löytää, sillä se sijaitsee yliopistokampuksen muurien sisällä entisessä keisarinpalatsissa. Rakennuksen ulkopuolellakaan ei ole mitään mainintaa museosta. Ystävällinen mies istui portaiden vierellä ja huudahti, että etsitte varmaankin museota. Hän esittäytyi ja tarjosi myös opaspalvelujaan Etiopian kiertomatkoille. Lupasimme, että kerromme hänestä myös ystävillemme. Eli jos joku tarvitsee esimerkiksi 10 päivän kiertomatkaa all inclusive, niin meiltä voi kysellä yhteystietoja. Näytin hänelle Suomesta tullutta lumista valokuvaa ja kerroin, että huomenna olemme tuolla. Oh no, hän huudahti, en ikinä pystyisi, en pärjäisi tuolla, hän sanoi. Mutta te pohjoisen ihmiset olette juuri tuon ilmaston takia vahvoja. Niin, ja te suomalaisethan olette maailman onnellisin kansa, hän vielä lisäsi. Niinhän me kuulemma olemme, vastasin. Ehkä myös hulluin, kun moisessa ilmastossa asumme, lisäsin. Hän oli samaa mieltä.

Addis Abeban yliopiston pramea sisäänkäynti.

Etnologian museo ja sen upea puutarha.

Ystävällinen Mr. Kenna lähettää terveisiä Suomeen.

Eipä museota ollut turhaan ylistetty. Kolmeen kerrokseen ja varsin ylellisiin puitteisiin oli saatu ympättyä ihan valtava määrä tietoa Etiopian pitkästä historiasta ja rikkaasta kulttuurista. Rakennus on lisäksi täynnä tavaraa instrumenteista antiikkiin, työkaluihin ja astioihin. Esillä on myös upeita maalauksia, asusteita ja huonekaluja. Tietysti kaiken keskiössä keisari Haile Selassien ja puolisonsa omat privaattitilat. Jo ensimmäisen kerroksen jälkeen on infoähky. Otin tauluista kuvia ja luen jälkikäteen, nyt ei millään pystynyt kaikkea tietoa vastaanottamaan. Muutaman kuvan kooste riittäköön tähän yhteyteen.

Kuvia upeasta Etiopian historiaa ja kulttuuria kattavasti esittelevästä museosta. Erityisen kiinnostava oli rastafa-huone.

Saimme pakata tavaramme ja illallistaa rauhassa hotellilla. Luovutimme huoneemme vasta kymmeneltä illalla ja sitten olimmekin taas lentokentällä. Väsytti jo melkoisesti, kun pääsimme koneeseen puoli kahden maissa yöllä. Vielä piti kuitenkin sinnitellä, sillä edessä oli ihan uusi kokemus: Qatarin Q suite -business. Käytännössä jokaisella on oma ovilla suljettava hyttinsä. Meillä oli tästä twin-malli, josta väliseinä lasketaan alas. Asettauduimme hyttiimme ja nautimme lasit sampanjaa. Sitten kapteeni kuulutti, että olemme valmiita lähtöön, mutta kiitoradalle on jäänyt kone tukkeeksi. Sen siirtämistä vasta aloitellaan ja siinä voi kestää. Siinähän sitten kestikin yli tunti. Mukavat paikat oli odotella, mutta väsymys jo melkoinen. Lopulta päästiin ilmaan liki kaksi tuntia myöhässä ja alkoi jo vähän jännittää, ehdimmekö Dohassa jatkolennollemme.

Q suite twin. Husbandin mielestä Finnairin uudet businesspenkit ovat kyllä paremmat.

Erikoista oli myös lentää selkä menosuuntaan. Eipä sitä huomannut kuin lähinnä nousussa ja laskussa. Hyvästä palvelusta ja tarjoiluista nauttiminen jäi melko vähiin, sillä uni tuli väkisin ja lentoaika oli alle neljä tuntia. Unihiekat rapisivat kuitenkin vauhdilla Dohan kentällä, sillä aikaa ei ollut yhtään liikaa. Taulussa luki, että koneemme Helsinkiin on jo lähdössä (boarding) ja meillä oli käytävänä vielä kaksi turvatarkastusta. Lisäksi olimme aivan toisessa päässä kenttää, mistä seuraava lentomme lähti. Kiitos priority-kaistan käyttöoikeuden, pääsimme kaikista muodollisuuksista vauhdilla läpi, hyppäsimme terminaalin sisällä kulkevaan junaan ja ehdimme ajoissa portillemme. Sieltä kävelimme suoraan bussikuljetukseen, joka vei meidät koneeseen. Dohan kentän viihtyisään premium-loungeen ei tällä kertaa jäänyt aikaa.

Hyvältä tuntui istahtaa Finnairin kyytiin, vaikka paikka olikin nyt vain economy comfort. Se on kuitenkin varsin mukava matkustusluokka. Penkit ovat kuin busineksessa joskus aiemmin ja kolme riviä ovat omana osastonaan, verhoilla suljettuna. Jalkatilat ovat hyvät ja penkit mukavat. Meillä oli lisäksi ensimmäinen rivi, joten kukaan ei istunut edessämme. Suurin osa matkustajista nukkui koko lennon ja tarjoilu oli lennon aikana minimissään. Halutessaan sai itse hakea snacksia tai juomia. Mekin yritimme nukkua. Economy comfort ja business -luokkien väliin jää wc ja keittiö. Siellä päivysti aina joku miehistöstä. Muuten ystävälliseen porukkaan oli eksynyt yksi vanhempi emo, jonka käytös jätti toivomisen varaa. Hän tuntui keskittyvän omien kokemustensa kertomiseen nuoremmalle kollegalle ja ääni kantoi hyvin verhon taakse. Kun husband nousi jossain vaiheessa wc:ssä käydäkseen ja huomasi sen olevan varattu, tämä emo istui yksin keittiössä syömässä. Selvästi hän häiriintyi lounastaukonsa keskeytyksestä ja komensi tylysti husbandin odottamaan w:n vapautumista verhon toiselle puolelle, pois silmistä. Keittiö oli nyt hänen valtakuntaansa.

No, ronskeista otteista oli jotain hyötyäkin. Koneen laskeuduttua kapteeni kuulutti, että koneessa tulee käymään rajavartija ja kaikkien tulisi pysyä paikoillaan. Tietenkään näin ei tapahtunut. Keittiöstä kuului taas emon ääni, joka sanoi että no niin, siellä on jo yksi pystyssä. Hän ilmestyi käytävälle kuin myrskyn merkki ja huusi kovalla äänellä ”SIT DOWN!”. Se tepsi eikä kukaan uskaltanut nousta ylös, ennen kuin siihen saatiin lupa.

Qatarin viehättävät, kauniisti ja kohteliaasti puhuvat lentoemännät ovat ilmeisesti saaneet hieman toisenlaisen koulutuksen tehtäviinsä. Ja todettakoon, että Finnairillakin tämä yksi tapaus oli poikkeus muuten ammattimaisessa joukossa.

On aika kiittää seurasta, kiitos kaikille mukana elämisestä. Toivottavasti Etiopian kokemuksista on ollut iloa ja ehkä jotain uuttakin tullut tarinoiden myötä. 

Toivotan kaikille lämpimästi hyvää joulun aikaa!

Quelle ambiance française !

 

Bonjour-tervehdykset kaikuvat aamiaisella. Olemme Addiksen Pariisissa, Louvre Grand hotellissa. Pääsin siis tänne viimeisiksi Etiopian öiksi. Viestittelin hotellin managerin, etiopian-ranskalaisen Thomasin kanssa ja meille löytyi viehättävä attic-huone hotellin kattokerroksesta.

Matka Hawassasta Addikseen sujui ongelmitta. Luovutimme huoneemme aamupäivällä ja hyvästelimme tutuksi tulleen hotellin henkilökunnan. Kiersin Fazerin konvehtirasian kanssa ja suklaa tuntui kelpaavan. Kerroin Hannalle olevani vähän kipeä. Hän katsoi minua huolestuneena ja kysyi: Mitä söit? Mitä joit? Nyt tarvitset teetä. Hän meni keittiöön ja tuli hetken perästä tuoden höyryävän herkulliselle tuoksuvan kupin kamomilla-inkivääriteetä. Siihen lisättiin tuoretta sitruunamehua ja hunajaa. Tämä auttaa, hän sanoi. Oi, miten se olikin hyvää ja maistui. Muista nyt ottaa jatkossakin inkivääriä ja sitruunaa, Hanna muistutti.

Projektin tuttu autonkuljettaja nouti meidät hotellilta ja samalla lennolla Addikseen tuli myös husbandin paikallinen kollega. Puolen tunnin lennolla ehti taas ihailla karuja maisemia ja nauttia snack-pussin, joka sisälsi mehun, vesipullon ja kasvissämpylän. Kentältä jatkoimme hotellin tilaaman kuljettajan kyydissä halki ruuhkaisen Addiksen. Ilma tuntui heti kuivalta ja ohuelta, hengittäminen oli vaikeaa.

Addis Abebaa ilmasta käsin. Lähestyminen tuntuu melkein nousulle kukkuloiden yli kivutessa. Kenttä on 2500 metrin korkeudessa.

Perille "korkean paikan leirille" saavuttuamme olotilassa tuli takapakkia enkä saanut juuri mitään ruokaa alas. Paleli ja väsytti, joten vetäydyimme ajoissa viileään ullakkohuoneeseemme. Yölämpötila on Addiksessa tähän aikaan vuodesta vain yhdeksän astetta eikä huoneessa ole mitään lämmitystä. Aamulla herätessä ja tuplapeiton alta kömpiessä oli tunne kuin olisi Suomessa kesämökillä koleassa aamussa.

Hotellin aamiainen on pieni ja intiimi aamuauringon puolella olevassa ravintolassa. Tarjolla on tuoreita croissanteja, crêpe-lettuja, avocadoa, ananasta ja vesimelonia. Muniakin saisi. Tuoreet hedelmät, mehu ja kahvi maistuivat, mutta vatsa täyttyi nopeasti. Husband lähti taksilla toimistolle ja minä siirryin hetkeksi ulkoterassille. Kylmän aamun jälkeen aurinko lämmitti nopeasti ja oli todella terävän tuntuinen. Päivän ylin lämpötila on joulukuussa 23 astetta, mutta auringossa se tuntuu selvästi lämpimämmältä. Joulukuu on vuoden kylmin kuukausi.

Päivä meni vielä vähän toipuessa, ruokaa ei tehnyt mieli. Välillä tällainen teflon-vatsakin kohtaa vertaisensa vastuksen. Edellisestä vatsataudista onkin aikaa. Illalliseksi nautin puoliväkisin ranskalaisen sipulikeiton, tai osan siitä. Valkoviini rauhoitti vatsaa. Husband pääsi saksalaisravintolan buffaan firman illalliselle.

Sipulikeittoa, mitäpä muuta. 

Nyt on kaksi yötä nukuttu ullakolla ja olotila alkaa olla normaali, voimat ovat palautumassa. Tänä aamuna jo aamiainenkin maistui paremmin. Viikonloppu lähestyy ja siitä suurimman osan vietämme vielä täällä. Huomenna ehkä ehdimme vähän kaupungillekin, suunnitelmia olisi.

Ohessa muutama kuva hotellilta, josta pidän todella paljon. Vahva suositus, mikäli Addikseen on asiaa. Täällä todella on sitä jotain, ”je ne sais quoi”.

Kodikas ullakkohuoneemme. Ikkunat saa auki.

Maisemaa kattoikkunasta. Tietyömaalla yhä myllerrys ja katu kokonaan poikki pohjoiseen.

 

Ulkoterassin teema kantaa läpi tilan.

Jää hyvästi Hawassa

 

Hieman ironista, että heti ruokablogin kirjoitettuani sain ruokamyrkytyksen. Eilen, viimeisenä iltana, söimme jo ajoissa hotellilla ihan tutut annokset. Tulimme huoneeseen pakkaamaan ja silloin tajusin, että nyt ei ole kaikki hyvin. Tehokasta tyhjentymistä kesti kolmeen asti aamulla. Kaikki tuli ulos ja sitten tilanne rauhoittui. Nyt liskojen yön jälkeen uuteen nousuun mangomehulla, kahvilla ja joogalla. Tulipahan äkäinen paasto, joka joulun alla oli ehkä ihan paikallaankin. En suosittele kuitenkaan. Husband onneksi näyttäisi olevan ihan kunnossa.

Samalla kun Hawassan päivät ovat kuluneet loppuun tiedostan myös, että tämä vuosikin lähentelee loppuaan. Kulunut vuosi on ollut hyvä ja olemme viettäneet siitä kuukauden päivät Ranskassa Nizzassa, Etiopiassa pian kaksi kuukautta.

Viimeksi täältä lähtiessä tiesimme, että hyvin todennäköisesti vielä palaamme. Nyt tilanne on toinen. Voi olla, että nämä ovat hyvästit Hawassalle. Olen kuitenkin oppinut vuosien varrella, ettei koskaan pidä sanoa millekään paikalle lopullisia hyvästejä. Elon reitit ovat ihmeelliset ja usein polut yhtyvät ja toisinaan palaavat alkupisteeseen.

Talven pimeydessä voi ajatuksissaan palata takaisin järven rantaan.

Päällimmäisenä tunteena on tällä hetkellä suuri kiitollisuus siitä, että on saanut mahdollisuuden kokea elämää näin ainutlaatuisessa ympäristössä. Sydän on taas täynnä, pieni haikeus nipistää.

Sain kuulla eilen hotellimme tarjoilijanaisilta varsin erikoisen kommentin, tai kohteliaisuushan se taisi olla. He sanoivat, että aina tarkkailevat minua ja puhuvat minusta. Kysyin, että mitä ihmettä minussa on puhuttavaa. He ovat katselleet miten puhun ihmisille ja sanoivat, että silmistäni lähtee lentoon aina kuin toive, ”wish”, kun puhun jollekin, kuin lähettäisin hyvän toivotuksen. He näyttivät sen vielä kädenliikkeellä, näin se lähtee, wish. Olin ihan liikuttunut enkä osannut muuta kuin kiittää. Kauniisti sanottu.

Hawassan koti on tyhjennetty, tavarat taas pakattuina matkalaukkuihin. Hyvästit marabuille. Herra gueretsa viettikin tänään koko aamun parvekkeellamme, aivan kuin olisi tullut hyvästelemään. Katseli joogaani ja kallisteli päätään selvästi miettien, että mitä tuo iso apina oikein puuhaa.

Ovi sulkeutuu ja suuntana on lentokenttä. Nyt odotan kuitenkin vielä päiviä Addiksessa ennen paluuta joulunviettoon. Meillä nimittäin taitaa olla luvassa varsin kiinnostava majapaikka.

Tämän jouluisempaa kuvaa täältä ei saanut.

Päätin maaliskuussa Hawassan kirjoituksen poikkeuksellisesti omaan kuvaani, toipilaaseen. Hawassa oli voimaannuttava kokemus silloin ja sitä se oli nytkin. Kaikista paikoista jää aina jotain pysyvästi sieluun ja sydämeen. Kuulumisiin vielä Addiksesta!

 

Beyaynetu ja muita paikallisruokia

Aiempi reissumme tänne alkuvuonna oli melkoinen sukellus uuteen ruokakulttuuriin, josta emme paljoa tienneet etukäteen. Koska ruokalajien nimet olivat aika lailla vieraita, keräsin varsin kattavan ruokasanaston apuvälineeksi. Siitä on ollutkin paljon hyötyä ja samalla on oppinut uutta.

Täkäläiseen ruokakulttuuriin liittyy vahvasti myös Etiopian ortodoksien paasto (fasting). Hawassan asukkaista virallisesti ortodokseja on alle puolet, yli puolet on protestantteja. Paasto tuntuu olevan kuitenkin yleinen tapa ja on aina soveliasta todeta, että paastoaa ja siksi haluaa kasvisruokaa.

Etiopian ortodoksit pitävät paastopäivää joka keskiviikko ja perjantai ympäri vuoden. Paaston aikana kuuluisi syödä ainoastaan yksi ateria päivässä, iltapäivällä tai illalla. Paastopäivinä pidättäydytään kaikista eläinperäisistä tuotteista (liha, munat ja maitotuotteet). Myöskään alkoholia ei paaston aikana käytetä.

Parhaillaan on menossa joulua edeltävä 43 päivän ”profeettojen paasto”, Tsome Nebiyat. Etiopiassa joulua vietetään 7. tammikuuta, jolloin geeziläisen kalenterin mukaan on Jeesuksen syntymäpäivä. Se ajoittuu siten samaan ajankohtaan esimerkiksi Kreikan ja Venäjän ortodoksisten kirkkojen joulunvieton kanssa. Lähestyvä joulu ei näy täällä katukuvassa millään muotoa.

Viimeksi täällä ihastuin ikihyviksi paastoruokaan beyaynetu (በያይነቱ). Se on muurikkapannun tapaisella suurella pannulla paistettu injeraleipä, jolle on kasattuna erilaisia kasvisannoksia kauniina ryppäinä. Annos syödään käsin ottamalla injerasta pala ja kauhaisemalla sillä annoksia vuoron perään. Beyaynetu on aina niin suuri annos, että siitä syö vähintään kaksi henkeä. Onneksi husband on suostunut sen pariin otteeseen kanssani jakamaan, vaikkei injeran makuun olekaan oikein päässyt. Teff-jauhoista tehty leipä, oikeammin lettu, on hieman hapatettu ja siksi jännän kitkerä ja hapan. Minä puolestani pidän mausta ja se sopii erinomaisesti sen päällä tarjottavien kasvispöperöiden kanssa. Etiopiasta alun perin kotoisin oleva teffheinä on lisäksi ravintopitoisempi kuin meille tutummat viljakasvit ja luonnostaan gluteeniton. Sitä voi siis suositella kokeiluun lämpimästi niille, joille kotoisammat viljakasvit aiheuttavat oireita.

Toinenkin kuva beyaynetusta. Päällä ekstra injera syömisen helpottamiseksi. Annoksen hinta hieman yli kaksi euroa.

Injeraa syödään myös aamuisin. Suurin osa paikallisista näkyy tilaavan aamiaiseksi firfirin, jonka täytteenä voi olla lihaa tai kalaa, tai ihan pelkkää berberkastiketta. Maistoin asa firfirin (kala) ja se oli oikein herkullinen. Melko mausteisessa berberkastikkeessa oleva pieneksi laitettu kala on rullattuna injeran sisään kuin wrap ja sitten pilkottu paloiksi ja kätketty kokonaiseen injeraan.

Asa firfir, joka kuuluisi syödä käsin sekin.

Husband on testannut joitakin liha-annoksia. Täkäläinen naudanliha on melko sitkeää ja annoksissa saattaa olla seassa rasvaisia ja jänteisiä paloja. Niinpä lihansyönti on jäänyt melko vähälle. Hotellimme keittiössä tehdään kuitenkin erinomaista bolognese-kastiketta, josta husband pitää. Yhtenä iltana hän innostui kokeilemaan onnistuisiko perinteisen kanadalaisen poutine-annoksen valmistus. Hän selitti tutulle Hanna-tarjoilijallemme haluavansa bolognesekastikkeen ranskalaisten päällä, spaghettin sijaan, ja siihen vähän juustoa ripoteltuna. Hanna kuunteli tarkkaavaisena ja naureskeli, sanoi yrittävänsä selittää kokille. Kesti jonkin aikaa ja hän tuli takaisin. Kertoi selittäneensä ja selittäneensä annoksen useaan otteeseen. Kokki oli lopulta todennut että selvä on, mutta miksi ihmeessä? Husband sai lopulta tilaamansa annoksen ja oli siihen oikein tyytyväinen. Bolognese chips, sanoi Hanna. Saapa nähdä päätyykö annos listalle.

Minulle täkäläiset paastoruuat sopivat oikein hyvin. Erityinen suosikkini on shiro, kikherneistä tai pavuista tehty mausteinen muhennos. Seassa on raakoja valkosipulin kynsiä ja vihreää etiopialaista chiliä. Annos tulee pöytään kiehuvan kuumana kauniissa keraamisessa kulhossa ja se kaadetaan injeran päälle. Yksinkertaista ja herkullista!

Shiro, joka tuo mieleen Intian maut. Ja tietysti taas injeraa.

Täkäläinen kasviskeitto on myös todella hyvää. Siinä on perunaa, porkkanaa, sipulia, valkosipulia ja pinaattia hienoksi pienennettynä ja ihan nopeasti soseutettuna mutta niin, että purutuntuma on säilynyt. Keiton salaisuus on kuitenkin inkivääritahna, jota ei ole erikseen kypsennetty tai paistettu. Liemi on luonnollisesti kirkas, ei pilattu maidolla tai kermalla. Siihen on ainoastaan lisätty pieni loraus oliiviöljyä.

Tänään keitossa ei ollut pinaattia, vaan vihreiden chiliviipaleiden lisäksi punaista chilitahnaa.

Kanaa löytyy ravintoloiden listalta, mutta sitä on harvemmin todellisuudessa saatavilla. Paikallista se ei ole, vaan tuodaan muualta. Husbandin iloksi kanaa viikonloppuna löytyikin ja hän teki taas pienen säädön annokseen: stroganoffin liha vaihtui kanaksi.

Eniten olemme kuitenkin syöneet kalaa, sillä sitä on aina tarjolla ja se on tuoretta ja paikallista. Fish fingers, kalapuikot, on aina varma valinta. Ne valmistetaan tuoreesta tilapiasta ja ne ovat rapeaita ja mehukkaita. Tilapiaa tarjotaan myös pieninä paistettuina fileinä vihannesten ja tuoreen chilitahnan kera. Aiemmin kerroinkin, että Etiopian keittiö on Afrikan maiden tulisin. Se sopii minulle.

Fish fingers - aika lailla fish and chips. Husbandin suosikki.

 

Tilapiafileet vihannesten kanssa.

Aivan erityisen herkullista on asa goulash, jolla ei ole mitään tekemistä unkarilaisen gulassin kanssa. Kalapalat on paneroitu mausteisessa kastikkeessa ja paistettu. Tuoreen leivän välissä sipulin kanssa ne suorastaan sulavat suuhun. Nämäkin valmistetaan tilapiasta.

Rantaruokamme sunnuntai-iltapäivisin, asa goulash.

Minulle on aina juhlapäivä kun saan kokonaisen kalan lautaselleni. Täällä sellainen on uppopaistettu kultaotsa-ahven. Kala näyttää kuivalta, mutta rapeaksi paistuneen pinnan alla kala on pysynyt varsin mehukkaana. Täkäläinen ahven on erittäin valkolihainen kala ja siinä on suuret ruodot, joten sen syöminen on myös helppoa.

Ah, mikä annos. Saimme lisukkeena lautasille myös vähän asa goulashia.

Paljon ei jäljelle jäänyt ja loput sai todennäköisesti ravintolan kissa.

Aiemmin kerroinkin, että lyhyt Italian miehitysaika 1930-luvulla jätti tänne jälkensä ruokakulttuuriin. Pasta-annoksia ja pizzaa on yleisesti saatavilla. Ne ovat tuoneet mukavaa vaihtelua. Pasta osataan keittää juuri oikein, al dente. Myös kastikkeet tehdään tuoreista raaka-aineista ja maku on sen mukainen.

Pasta arrabiata, juuri sopivalla chilimäärällä.

Ruokajuomana on arkisin ambo, kivennäisvesi. Viikonloppuisin husband on nauttinut myös paikallista olutta ja minä puolestani etiopialaista kuivaa valkoviiniä (export quality), joka on varsin kelvollista. Tunnustettakoon, että sekoitan siihen hieman amboa.

Jälkiruokia täällä ei juuri harrasteta. Hyvän aterian päälle tilataan yleensä vain paikallinen kahvi, buna. Iltaisin aterian päälle on maistunut myös täkäläinen kamomillatee, joka on maustettu kanelilla.

Perinteinen bunakattaus.

Kaunis aura

 

Neljäs viikko Etiopiassa on käynnistynyt aurinkoisena ja tuulisena. Tuuli puhalsi järvellä koko viikonlopun ja nostatti vaahtopäitä. Väliin tuli kovia tuulenpuuskia, jotka lennättelivät hiekkaa ja tavaroita. Veneet keikkuivat järven aalloilla ja roiskeet löivät niiden yli. Rantakävelyllä tapasimme kapteenimme, joka ei yrittänytkään yllyttää meitä vesille moisella kelillä. Flamingotkaan eivät ole järvelle ilmeisesti vielä saapuneet, joten päätimme pysytellä maissa.

Kävelimme taas Hawassan katuja, tuttuja ja entuudesta tuntemattomiakin. Kävelyyn tuulinen sää oli mitä mainioin, ei ollut liian kuuma. Edelliseltä reissulta kirjoitinkin jo kaupungista taustatietoja, mutta palautellaan mieliin joitakin asioita. Hawassa on Etiopian kuudenneksi suurin kaupunki hieman yli 420 000 asukkaallaan. Pääkaupunki Addis Abeba on tietysti ihan omassa kategoriassaan (5,7 miljoonaa asukasta). Hawassaa suurempia kaupunkeja väkiluvultaan ovat lisäksi Jijiga, Gonder, Me´kele ja Nazret, joissa kaikissa on alle 500 000 asukasta. Etiopian väestöstä vain joka viides asuu kaupungeissa.

Etiopia on pinta-alaltaan yli kolme ja puoli kertaa Suomen kokoinen. Afrikan maiden joukossa se on kooltaan vasta sijalla 10. Etiopian väkiluku ylitti tänä vuonna 130 miljoonaa. Etiopia onkin maailman kymmenenneksi väkirikkain maa. Koko maailman väestöstä etiopialaisia on 1,62 prosenttia. Se on vaikuttava luku. Suomalaisia on vastaavasti 0,07 prosenttia. Etiopian väestö on nuorta, keski-ikä on vain 19 vuotta. Väkiluku kasvaa 2,5 prosenttia vuodessa, mikä tarkoittaa noin kolmea miljoonaa uutta asukasta per vuosi.

Hawassan "logo", keskustan liikenneympyrän mosaiikkipintainen maamerkki. 

Suomi on suuri maa, totesi puolestaan sveitsiläinen uusi tuttavuutemme illallispöydässä. Täällä kuusi vuotta asunut taiteilija oli kiinnostunut törmätessään meihin, joilla oli kuulemma ”kaunis aura” ympärillämme. Saimme kuulla hänen elämäntarinansa ja miten hän oli päätynyt monen mutkan kautta asumaan Hawassaan. Kuudes vuosi jo menossa. Eilen rantaloungessa lounaalla istuessamme pysähtyi pöytämme viereen vaalea nuorimies, joka kysyi, olemmeko mahdollisesti saksalaisia. Hän oli itse Itävallasta ja hymyili iloisesti kuullessaan, että olemme Suomesta. Sitten hän sanoi lauseen selvällä suomen kielellä ja kertoi asuneensa vuoden Kemissä. Hän oli päätynyt töihin sairaalaan Hawassaan ja asuu täällä jo kolmatta vuotta.

Hawassa tuntuu vieneen monen sydämen. Se on helppo ymmärtää, täällä on kylämäinen tunnelma ja luonto kuin paratiisista. Pidemmän päälle kyllä luulen, että ainakin meille paikka olisi liian pieni. Tai sitten pitäisi tehdä kuten sveitsiläistuttumme, eli lennähtää aina välillä Addikseen kaupunkielämään. Mutta näin alle kuukauden oleskelu täällä on ollut varsin rauhoittavaa ja luonnon seuraaminen aivan uskomattoman hienoa, ei vähiten naapuripuussa asustavien marabupoikasten kehityksen tarkkailu.

Meidän päivämme Hawassassa alkavatkin käydä vähiin. Vielä on hetki aikaa säilytellä mieliin tätä ainutlaatuista tunnelmaa ja kerätä varastoon kesäistä valoa ja lämpöä. Tähän perään vähän kaikenlaisia kuvia viikonlopun kävelylenkeiltä ja seuraavaksi onkin vuorossa ruokablogi. (Ylin kuva hääseurueen eleganteista naisista)

Muutama hätäinen räpsäisy keskustasta, jonka elo näyttää kuvissa paljon rauhallisemmalta mitä se todellisuudessa on.

Taymi Cafe, keidas keskellä kuhinaa. Osa lounasleivistä otettiin mukaan ja annettiin kadulla vanhalle kerjäläismiehelle. Hän katsoi pussiin, hymyili valloittavasti ja levitti kätensä kiitokseksi.

Koulun portti ja melko erikoinen maalaus. Etiopian lipun vieressä Sidaman alueen oma lippu.

Alkoholiliike. Husband piti vahtia myyjän hakiessa vaihtorahaa.

Kalusteliikkeen mallinukke oli varsin cool.

Angel cream, valkosipulinaamio hiuksille.

Bajaj eli paikallinen taksi. 

Hammaslääkäri.

Varakkaiden villoja muurien suojissa.

Katunäkymiä ja vehreyttä. Mangot ja avocadot kypsymässä.

Ei ihme, jos Lake View -hotelli on vaikea löytää (Leki Viiwu hotelle).