Huhuja

Täällä kiertää sinnikäs huhu, että olisimme lähdössä Balille. Ei huono ollenkaan. Sinnekin voisi mennä. Pysytään kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassa.

Phnom Penh, huomenna nähdään!

Arki palaa Vientianeen

Viileän yön jälkeen (käyty ilmeisesti alle 20 asteessa!) aurinko taas kutittelee kaupunkia hereille ja mittariin nousee tutut 30 asteen lukemat. Iltaisin puhallellut raikas vilpoinen tuuli muistuttaa siitä, että vuoden kylmin aika on täälläkin lähestymässä. Tuo oma pakkasrajani, +20 astetta, onneksi alittuu silloinkin vain öisin.

Kaupunki on siivottu soutujuhlien jäljiltä. Kojut on purettu, kadut lakaistu ja roskapussit korjattu. Rantakatu on taas tyhjä ja hiljainen. Mekongin pinta on yllättäen noussut pari metriä peittäen hiekkasärkän reunan veden alle. Lienevätkö syynä viime viikkoiset taifuunin tuomat sateet vai ovatko kiinalaiset avanneet patojaan yläjuoksulta? Vettä on joka tapauksessa nyt taas selvästi enemmän kuin soutujen aikaan.

Viikonloppu vierähti sosiaalisissa merkeissä. Täällä ei tarvitse kauan pyöriä kaupungilla, kun törmää tuttuihin. Näin kävi molempina iltoina ja illallistimme mukavassa seurassa ranskalaistunnelmissa, Provencal- ja Côte d´Azur ravintoloissa. Vientianelle tyypillistä on myös se, että juuri kun ilta on vasta käynnistymässä, kaikki paikat sulkevat ovensa. Viimeistään puoliltaöin. Ei auta kuin lähteä kotiin.

Tutuilta kuultiin myös tarina täällä pyörineestä iltapäivälehden toimittajasta, joka oli saanut vinkin, että Lao Airwaysin turmakoneessa olisi melkein ollut yksi suomalainen. Sittemmin paljastui, että toimittaja ilmeisesti haki vahvistusta ruotsalaistoimittajan tarjoamalle tekaistulle jutulle, mihin tämä oli väärentänyt lentolipun ja lisännyt kuvia sairaalaan joutuneesta miehestä. Vaikea on ymmärtää mitä ihmisen päässä liikkuu kun moisia tarinoita keksii. Juttu ehti valitettavasti kelvata Hufvudstadsbladetille ennen kuin huijaus paljastui. 

Todellisuudessa turmakoneeseen oli eräällä suomalaisella lippu, mutta ei siitä sen enempää.

Viisumit vanhenevat tällä viikolla. Niiden uusiminen paikan päällä virallista reittiä on hidasta ja kallista. Nopeampi tapa on mennä käymään vastarannalla Thaimaassa, kirjautumassa maasta ulos ja toisella luukulla sisään. Mutta kun sekin on aika tylsää ja jo koettu. Päätimme siis lähteä käymään kotona, Phnom Penhissä. Torstaina mennään.

Les visiteurs

Maailmalla asumisen ikävimpiä puolia on olla erossa perheestä ja muista läheisistä. Parhaita puolia on se, että kokemuksia ja elämyksiä voi jakaa kun saa maailmalle vierailijoita. Takana on antoisa ja mukava viikko kahden reippaan miehen oppaana. Jonkun on aina näytettävä esimerkkiä ja uskallettava uuteen paikkaan ensimmäisenä. Risto aloitti Phnom Penhistä vuonna 1999 ja sai nyt matkaseuraksi Heikki-isäni. Meidän ensimmäiset Vientianen vieraamme!

Vientiane on yksi maailman pienimmistä pääkaupungeista, mutta kyllä täälläkin nähtävää riittää. Miehet aloittivat päivänsä hotellin aamiaisella, jonne liityin seuraan ja suunnittelimme päivän ohjelmaa. Yleensä se meni niin, että tein ehdotuksen, jonka he mukisematta hyväksyivät. Sitten lähdettiin liikkeelle, usein jalkaisin mutta välillä myös tuk tukilla. Kävimme tutustumassa muun muassa silkinkudontaan, ruokatorille, pomminraivaukseen, puuvillatehtaalle ja ostospaikkoihin. Historiantunti saatiin kansallismuseosta. Välillä hengähdettiin ja nautittiin kupilliset kahvia ja rapeat croissantit. Jos oikein jano yllätti, myös Beer Lao saattoi tulla kyseeseen. Iltapäivän ohjelmaan kuului virkistävä pulahdus uima-altaaseen ja kun ilta pimeni, husband liittyi seuraan ja suuntasimme illalliselle. 

Lauantaina oli retkipäivä ja ajelimme Tangoniin, noin tunnin matkan päähän pohjoiseen. Siellä nautimme lounaan joella kelluvassa ravintolassa ja seurasimme paikallisten iloista karaokea. 

Vientiane valmistautui vuotuisaan soutujuhlaan ja koko rantakatu täyttyi myyntikojuista. Kun sunnuntai eli varsinainen Race Day koitti, oli meno ja meteli melkoinen. Koko jokiranta oli muuttunut suureksi markkinapaikaksi ja ihmisiä kerääntyi paikalle ympäri maata. Pääkaduilla liikenne seisoi ja sivukadut toimivat valtavina paikoitusalusalueina. Me seurasimme soutuja suomalaisseurueessa Highlander-baarissa. Paikalliset eläytyivät äänekkäästi ja kannustivat suosikkijoukkueitaan. Meille kyllä jäi vähän epäselväksi kuka lopulta voitti. 

Eilen koitti sitten lomailijoiden viimeinen ilta ja sen vietimme Khob Chai Deussa, jossa ”koko maailma tapaa”. Ainakin kaikki Vientianen suomalaiset.  Khob chai deu eli kiitos paljon, oli lämmin ja hauska viikko josta riittää kokemuksia ja muisteltavaa.

Laosin lento-onnettomuus

Alkuviikko on ollut täynnä kulttuuria, shoppailua, kävelyä, herkuttelua ja mukavia juttutuokioita ensimmäisten Laosin vieraidemme kanssa. Paahteinen helle muuttui tänään vesisateeksi ja puuskittaiseksi tuuleksi, kun Vietnamin rannikolle iskeneen taifuunin reuna ulottui tänne. Sateen vihmonnassa vastapäisestä kiinalaisesta ravintolasta mainion illallisen jälkeen hotellille kahlattuamme meidät hiljensi ikävä uutinen. Tänään iltapäivällä Vientianesta lähtenyt Laos Airlinesin paikalliskone Pakseen on syöksynyt Mekongiin. Kukaan ei selvinnyt onnettomuudesta hengissä. Paikallinen media ei tätä ole vielä noteerannut, mutta naapurimaan uutissivu on jo julkaissut kaikkien yli neljänkymmenen uhrin nimet. Vetää hiljaiseksi.

Vientiane on parhaillaan valmistautumassa vuotuiseen soutujuhlaan, joka huipentuu sunnuntaina. Joenranta on täyttynyt lukuisista myyntikojuista, kovaäänisistä ja olutteltoista. Saapa nähdä vaikuttaako onnettomuus juhlintaan. 

Mukavampia kuulumisia lisää piakkoin. Meillä kaikki hyvin.

Uutinen onnettomuudesta: http://www.bangkokpost.com/news/local/375031/lao-airlines-crash-in-pakse-kills-39

Asettumista

Mistä tietää, että on asunut liian kauan Aasiassa? Kun ihanan tuoksun  tuntiessaaan kääntyy katsomaan mistä se tulee ja huomaa takanaan duriankärryt. Ei voi olla totta, nauroin, kun tämä tapahtui minulle yksi päivä. Ehkä tuon piikikkään hedelmän oudon makea ja imelä haju (ei tuoksu) toi mieleeni niin paljon muutakin, muistutti taas siitä missä on.

Viikossa on ehtinyt laskeutua ja rauhoittua, aasialainen aivolohko on aktivoitumassa. Vientianesta on aina huokunut sellainen seesteinen olo, toisin kuin murrosikää elävästä Phnom Penhistä. Silti minulla on krooninen ikävä Phnom Penhiin, pakko myöntää. Ihmisen voi ottaa pois Phnom Penhistä, mutta Phnom Penhiä ei ihmisestä. Sitä mieltä olen. 

Juuri tällä hetkellä olen ehkä mieluummin täällä Vientianessa. Sadeaika on päättynyt ja luonto rehottaa vihreänä, aurinko porottaa hieman utuisen taivaan takaa ja Mekong virtaa vauhdilla kohti etelää. Vedenpinta on jo laskenut metrejä parin kuukauden takaisesta ja hiekkasärkkä alkaa pilkottaa. Tilanne on toinen etelämpänä. Kambodzhassa sataa yhä rankasti ja tulvatilanne on erittäin paha, jopa Phnom Penhissä osa kaduista ja kortteleista on veden vallassa. Vuotuiset soutujuhlat on jälleen peruttu, jo kolmatta kertaa peräkkäin. Täällä sen sijaan soudetaan ensi sunnuntaina. 

Vientiane tuo aina mieleen, sen seesteisen fiiliksen lisäksi, ihanat kahvilat ja ravintolat. Kaikki tutut ja hyväksi havaitut paikat näyttävät olevan tallella ja laosilainen kahvi on yhtä vahvaa ja aromikasta kuin aina ennenkin. Koska täällä ei noudateta ranskalaista työaikaa kuten Kambodzhassa olemme tottuneet, ei husbandilla ole kotona lounastarjoilua eikä mahdollisuutta rentouttaviin päivänokosiin. Niinpä minäkin suuntaan itsekseni lounaalle johonkin kaupungin viehättävistä kuppiloista ja tilaan päälle kupillisen kahvia, mustana ja ilman sokeria. Luen kirjaa tai katselen verkkaista liikehdintää kadulla. Kenelläkään ei tunnu olevan kiire mihinkään.

Niin, se hotellin nettiyhteys sitten hiipui täysin, pirteästä alusta huolimatta. Niin kärsivälliseksi aasialaiseksi en vielä ole tullut, että olisin montaa päivää odotellut. Nyt on käytössä mokkula ja hotellin yhteys peruttu. Heti kun se tuli tehtyä, tultiin kaapelia korjaamaan. Ihan kiva, nyt toimisi taas, mutta en ole enää kiitos kiinnostunut. Mokkula on nopeampi ja sitä paitsi puolet halvempi, kerroin korjaushommiin tulleelle miehelle, jonka ei auttanut kuin hymyillen ja nyökkäillen mutta todennäköisesti hyvin harmissaan survoa se kaapeli takaisin piiloon mikroaaltouunin taakse.

Avaus intialaisittain

Jo toinen päivä täällä menossa ja kovin tuttua on kaikki; lämpö, äänet, tuoksut ja maisemat. Myös se, että eilen asennettu nettiyhteys ei sitten tänään enää pelaakaan. Kaapeli on parempi kuin langaton, minulle sanottiin, joten eilen kävi poika sen iltapäivällä asentamassa. Hidas yhteys, kuten täällä aina. Toimii automaattisesti kun käynnistät koneen, hän lupasi. Aamulla kun sitten käynnistin koneen, ei - yllätys, yllätys - mitään kaapelin kautta enää tapahtunutkaan. Ja sitten valittamaan, tulee joku paikalle, yrittää kaiken saman mitä itsekin tein, soittaa apua, tulee toinen, joka leikkaa kaapeliin uuden pään ja kytkee johdot uuteen plugiin, kokeillaan taas ja... ei mitään. Haetaan toinen läppäri ja kokeillaan. Ei mitään. Kaapelissa on joku vika, minulle kerrotaan. Kyllä, siltä vaikuttaa, totean tämän kaiken jo niin monesti kokeneena. Tyhjennän vanhoja tekstiviestejä puhelimestani aikani kuluksi. Vanhasta puhelimesta (jonka otin paikallista sim-korttia varten) löytyykin hauskoja viestejä parin vuoden takaa. Sitten havahdun. Madam, look! Läppäriini on tällä välin auennut Googlen etusivu. Yhteys toimii, nyt siis se langaton. Kaapeli tullaan korjaamaan. Ehkä huomenna. Kiitos kiitos.

Miten ihmeessä me tulimme toimeen ennen tätä nettiaikaa? Pidimmekö yhteyttä toisiimme, tiesimmekö maailman menosta, löysimmekö minnekään perille? Ja mitä ihmettä teimme kaikella sillä ajalla, jota emme roikkuneet netissä (tai odottaneet yhteyden asentamista/korjaamista)?

Eilen, ensimmäisenä iltana täällä, kävelimme intialaiseen Nazimiin ja istahdimme ulkopöydän ääreen, viilentävän kattoropellin alle. Listaa ei tarvittu, sillä heti oli saatava ne hyväksi havaitut omat vakioannokset (kerron joskus tarkemmin). Ihan vieressämme, siinä kadun reunalla, oli ravintolan suosittu snägärikärry, jossa paistetaan monelle taitokselle taiteltuja ohuenohuita lettusia. Vastapäätä olevien laokuppiloiden grilleissä höyrysivät kokonaiset suolakuorrutetut jokikalat ja lihavartaat. Punaiset ja siniset muovituolit alkoivat täyttyä asiakkaista. Ukkospilven reuna nousi hitaasti tummuvalla taivaalla. Ja pian pöytäämme tuotiin ne annokset, joiden vuoksi juuri tänne piti ensimmäisenä iltana päästä.

Viereisen pöydän nuori turistipariskunta ei ollut kiinnostunut katuelämästä, annoksistaan eikä sen koommin toisistaan, molemmat naputtivat sanattomina puhelimiaan koko illan. Heidän elämänsä taisi sitten olla siellä puhelimessa.

Sabaidee Lao

Niin se toi tie takaisin Laosiin, Frankfurtin ja Bangkokin kautta. Tuttu parvekemaisema Mekongille, alla vilkas Luang Prabang Road. Vuoden tauon jälkeen sukellan Vientianen elämään.