Paratiisin nurmet

“Oh, what a kingdom! None of the lawns of paradise

Can be compared with ancient Shash.

And the one who settled here for good

Will forever forget about paradise groves.

Perhaps, to die in Tashkent is better

Than to live a dragging life in another place“.

-      
-   Zayn ad-DinVasi  (1485–1556)

Tammikuiset Tashkentin puistot tuntuvat suorastaan paratiisille, kun katson Helsingin säätietoja. Kesällä vehreät puistot valtavine tammineen ja vaahteroineen antavat tervetulleen suojan armottomalta auringolta, mutta näin talvellakin puistoissa on elämää. Koska maa ei jäädy, vihreyttä riittää ympäri vuoden. Puistoihin tullaan lukemaan, tekemään ristipistotöitä, lenkkeilemään, leikkimään, kuhertelemaan tai vaan nauttimaan auringonsäteistä silmät kiinni, kasvot kohti taivasta. Tällä viikolla huomasi selvästi kasvukauden käynnistyneen. Nurmet eivät enää vaan viheriöi, vaan nurmikko on alkanut kasvaa. Maasta puskee apilaa ja voikukkia, ilmassa pörrää kärpäsiä, peipot ja mustaras ovat aloittaneet laulunsa.

Amir Timurin puisto eilen (video).

On väitetty, että Tashkent olisi yksi maailman vihreimmistä pääkaupungeista. Se voi hyvinkin pitää paikkansa. Ruutukaava-arkkitehtuuria täplittävät lukuisat viheralueet. Noin 35% kaupungin pinta-alasta on puistoja tai muuten puiden, pensaiden ja istutusten peitossa. Isoja puistoja on parikymmentä ja melkein jokaisessa korttelissa on lisäksi oma pieni puistonsa. Moni puisto rajoittuu kanaaleihin ja virtaavan veden solina saa melkein unohtamaan, että ollaan kuitenkin keskellä autiomaata, hyvin kaukana merestä.

Koivu vielä talvihorroksessa.

Vapaa puistonpenkki.

Terassikahvit.

Katutaidetta.

Vaikka kävelykilometrejä on tässäkin kaupungissa kertynyt jo varmasti satoja, löytyy yhä vain uusia reittejä ja maisemia. Tashkent on yllättävän pittoreski, enkä tarkoita pelkästään kaupunkia sinänsä. Näen päivittäin tilanteita ja hetkiä, jotka ikuistan verkkokalvoilleni. En pidä ihmisten kuvaamisesta, se tuntuu tunkeilevalta ja epäkohteliaalta. Ne kaikkein parhaat kuvat ovatkin pään sisällä muistoissa. Aukeava portti, jonka takaa ilmestyy vanha huivipäinen uzbekkirouva viiden kissansa kanssa. Kolme karvahattuista herraa, jotka ovat syventyneet keskusteluun puistonpenkillä. Epävarmoin askelin lähestyvä suurisilmäinen tupsulakkinen taapero, joka hymyilee valloittavasti minua ylöspäin katsoessaan. Vanha talutettava mummo, jonka silmätkin nauravat kun tervehdin häntä.