Paikallisesta jätehuollosta

Yleensä sitä ajattelee roskapussia jäteastiaan kiikuttaessaan, että asia on omalta osalta hoidettu. Ainakin Suomessa haluaa uskoa siihen, että jätteet jatkokäsitellään asianmukaisesti. Omalla vastuulla on sitten eri materiaalien kierrätys ja kuinka tunnollisesti sen jaksaa tai haluaa tehdä. Ainakin Helsingissä se on tehty kovin helpoksi. Sitten on taloyhtiöitä, kuten meidän, joissa ei ole edes biojätteiden keräysastiaa. Ehdotin sellaisen hankkimista yli 10 vuotta sitten, mutta jo eläkeikäiset naapurit sanoivat, että me ollaan jo liian vanhoja sellaiseen, ei me enää opita moisia uusia juttuja.

Täältä käsin huvittaa lukea kotisaaren facebook-ryhmän keskustelua, jossa valitellaan kierrätyspisteiden harvuutta. Jo yli kilometrin matka tuntuu olevan joillekin ylipääsemätön este (tekosyy). Kierrätys pitäisi saada tehdä lähikaupan kassalla, jotta siihen olisi aikaa (jotta viitsisi).

Hyvää perspektiiviä asiaan saa täällä  täkäläistä jätehuoltoa kerrostaloasukkaan näkövinkkelistä seuratessa. Tashkentin keskustassa kortteleilla on yleensä kadunvarressa yhteinen jätekatos, joka saattaa olla melko kaukana omasta rapusta. Omakotitaloilla ei ole erillisiä roska-astioita, vaan roskapussit heitetään portin viereen odottelemaan tai ripustetaan roikkumaan metalliaitojen piikkeihin. Koska meidän talomme on korttelin ainut asuintalo (naapurustomme käsittää kaikki mahdolliset geologian tutkimukseen liittyvät yksiköt, geologian museo mukaanlukien), sisäpihallamme on poikkeuksellisesti oma roska-astia. Roska-auto käy vähintään kerran viikossa, mutta silti astia ehtii täyttyä kukkuroilleen ja ylikin.

Avoimeen roska-astiaan heitetään kaikki mahdollinen: ruuantähteet, tyhjät pullot, vanhat vaatteet ja astiat sekä hajonneet kodinkoneet ja huonekalut. Tämä tarjoaa mukavat apajat takapihan kissoille ja linnuille (luultavasti myös rotille), jotka dyykkaavat roskiksesta kaiken syötävän ja levittelevät muovipusseja pitkin pihaa. Tässä välissä on sanottava, että uskomatonta sinänsä, roska-auton väki korjaa astian ympäriltä kaiken irtonaisenkin. Paljain käsin.

Joskus roskapussit tarkistetaan jo matkalla. Tällä takapihamme kollilla on upeat jäänsiniset silmät.

Eläimet eivät ole ainoat dyykkarit, sillä sisäpihalla käy säännöllisesti porukkaa etsimässä mahdollisesti rahanarvoista tavaraa. Esimerkiksi kaikki pullot kerätään talteen. Laitankin kaikki tyhjät muovi- ja lasipullot aina erilliseen pussiin, jota en sulje tiukasti. Jos astia on täynnä, jätän pullokassin esille sen viereen. Dyykkaaminen ei tapahdu mitenkään salassa, vaan on täysin avointa toimintaa. Ajoipa kerran kokonainen perhe pihaamme vanhalla Ladalla tarkoituksenaan vain tarkistaa roskiksemme. Auton katolle oli jo yhtä sun toista lastattu ja roskiksestamme löytyi kivasti täydennystä.

Miten olisi vähän käytetty kylpytakki?

Roska-auton tervetullut vierailu.

Mikrotasolla itseäni täällä ahdistaa kaiken pakkaaminen muovikasseihin. Kauppareissuilla käytän aina kangaskasseja, mutta muovipusseilta ei voi välttyä. Hedelmät ja vihannekset laitetaan kaikki pusseihin, jokainen laatu omaansa. Olen keksinyt konstin vähentää pussien määrää ojentamalla punnitsijalle ensin pussillisen yhtä sorttia, sitten erikseen ilman pussia kaikki yksittäiset. Silloin ne laitetaan lopulta kaikki samaan pussiin ja jokaiselle oma hintalappu pussin kylkeen. Hedelmäpussitkin kierrätän lopulta roskispusseina.

Kassalla pitää olla valppaana ja heti esitellä kangaskassi, muuten hihnan toisessa päässä odottava henkilö alkaa pakata ostoksia muovikassiin. Ja vaikka kuinka yritän olla tarkka, kassa ehtii sujauttaa osan tuotteista aina erilliseen pieneen muovipussiin (esim pesuaineet ja tuoretuotteet).

Olinkin positiivisesti yllättynyt tänne palattuamme kun huomasin, että Korzinka-supermarketin muovikassit ovat muuttuneet vuodenvaihteessa maksulliseksi. Ne maksavat 300 somia (3 senttiä) kappale. Kassa kysyy: пакет? Njet  paket, pazalusta, vastaan kömpelöllä venäjällä, ja näytän kangaskassini. Yleensä tämä on myöhäistä, sillä pakkaaja on jo hihnan toisessa päässä vauhdissa. Olenkin oppinut taktiikan, että otan ensin kangaskassin esiin ja vasta sitten alan nostella ostoksiani hihnalle, samalla varmistaen, ettei kukaan ehdi takaa kiilata. Siihen on välitön riski jos ei ala heti iskeä ostoksiaan hihnalle. Selusta on suojattava. 

Eilen en ollut tarpeeksi nopea, sillä kassatyttö oli ehtinyt avata jo kaksi muovikassia valmiiksi ja alkoi latoa toiseen ostoksiani vauhdilla. Jatkoin sitten itse pakkaamista kahteen kangaskassiin ja yksi muovikassi jäi hihnalle tyhjänä. Olin jo maksanut ostokseni, kun kassa ojensikin minulle 300 somia takaisin ja näytti, että oli ehtinyt velottaa kassin mutta koska en sitä käyttänyt, hän antaa rahat takaisin. Avattu kassi kelpasi seuraavalle asiakkaalle. Olen huomannut, että pussin hinta taitaa olla liian pieni. Suurin osa asiakkaista astelee kaupasta ulos muovikasseja kannellen.

Jätteiden jatkokäsittelystä ja kierrätyksestä on lähes mahdotonta saada täällä tarkempaa tietoa. Epäilen, että suurin osa jätteestä yhä poltetaan jollain valtavilla kaatopaikoilla savuna ilmaan. UzDaily-lehdestä luin, että kaupunki on äskettäin tehnyt sopimuksen italialaisen yrityksen kanssa, joka rakentaa tänne modernin jätteiden kierrätyslaitoksen. Se pystyisi prosessoimaan 1200 tonnia kiinteää kotitalousjätettä vuorokaudessa muuttaen sen sähköksi ja lämpöenergiaksi. Se, että Korzinkaan tulisi pullonpalautuspiste tai vaikkapa metallinkeräysastia, lienee vielä kaukana tulevaisuudessa. Sen sijaan luulen, että täkäläiset tottuisivat kierrättämisen ideologiaan hyvinkin helposti. Täällä ei vielä eletä kertakäyttökulttuurissa, vaatteet ja kengät korjautetaan jos voidaan, vanhat tavarat laitetaan kiertoon. Roskaaminenkaan ei kuulu tapoihin, kadunvarret ja puistot ovat käsittämättömän siistit. Kotoinen itku kilometrin matkasta kierrätyspisteelle tai koirankakkaroskisten puuttumisesta kotikadulla kuulostaa uusavuttomuudelta.

 Itse lupaan olla tunnollisempi kierrättäjä, kun täältä palaamme.