Big Durian - ensipuraisu

(kuva Forseasons-hotellin sivuilta, ei oma)

Toinen vuorokausi menossa ”isossa durianissa”. Jakartan lempinimi viittaa monen vihaamaan ja toisaalta rakastamaan hedelmään, jonka kuvaus kuuluu ”Smells like hell, tastes like heaven”.

Indonesian pääkaupunki Jakarta sijaitsee Jaavan saaren pohjoisrannikolla, noin kuusi astetta päiväntasaajasta etelään. Se on Kaakkois-Aasian suurin kaupunki ja yksi maailman suurimmista metropoleista. Virallinen asukasluku on yli 10 miljoonaa, mutta koko suurkaupunkialueella asuu 28 miljoonaa ihmistä. Pari vuotta Vientianessa juuri asuneena kyllä huomaa, että nyt ollaan vähän isommassa kaupungissa.

Aina itselleen uuteen kaupunkiin tullessaan kaikkea yrittää verrata aiemmin kokemaansa. Mitä Jakarta muistuttaa?

KL:n ja sen suuren ja modernin KLIA:n lentokentän jälkeen Soekarno-Hattan kenttä tuntui pieneltä ja eksoottisen viihtyisältä arkkitehtuuriltaan ja sisutukseltaan. Upouudesta tilataksista käsin ensivaikutelma Jakartasta oli yllättävän vehreä. Mitä syvemmälle kaupunkiin päästiin, sitä korkeammaksi talot vähitellen muuttuivat. Mieleen tuli tässä vaiheessa Bangkok. Korkeimmat tornit häämöttivät keskustassa vähän pohjoisempana.

Kemangin alue, jolla majailemme, on ilmeisesti yksi ulkomaalaisten suosituimpia kortteleita kaupungin eteläosissa. Kartalla se näyttää pienelle, mutta etäisyydet alueen sisällä ovat kuitenkin yllättävän pitkät. Kuten olin kuullut ja lukenut, jalkaisin liikkuminen on haastavaa. Varsinaisia jalkakäytäviä ei ole, viemärin kannet puuttuvat ja irtotiiliä ja betoninlohkareita saa varoa joka askeleella. Te, jotka olette kävelleet kanssani Phnom Penhissä kadun 63 reunoja matkalla Central Marketille, tiedätte kutakuinkin miltä tämä tuntuu. Mopot ja autot viuhuvat vierestä niin läheltä, että sivupeilit hipovat kylkiä. Siellä täällä on rakennustyömaita ja korkeita 40-50 –kerroksisia uusia asuintaloja nousee monelle tontille. Tämä oli näky myös KL:ssa.

Eilen kävelin noin kilometrin päässä sijaitsevalle Lippo Mallille. Kun astuin sen valtaisaan aulaan, haukoin henkeäni. En tiedä olenko missään nähnyt niin häikäisevän upeaa ostoskeskusta. Ehkä KL:n ja Bangkokin hienoimmat vetävät vertoja. Tunsin itseni ihan maalaisjuntiksi seisoessani  liukuportaissa ja hienoja merkkimyymälöitä täynnä olevia käytäviä käysennellessäni. Alakerrasta löytyi mieluisa kauppa, valtava supermarket. Sen valikoimien rinnalla kalpenevat kyllä ihan kaikki Helsingin ruokakaupat. Ja kyllä, kaikista pelotteluista huolimatta sieltä löytyy myös viiniä! Ajattelin, että pikainen ensisilmäily ostariin riittää ja olin jo matkalla aulan kautta ulos, kun edessä odottikin hirmumyrsky: palmunlehvät taipuivat villisti ukkosmyräkän piiskauksessa ja vettä suihkusi liukuovista aulaan asti. Muut rouvat sipsuttivat korkokengissään katoksen suojissa autonkuljettajiaan odotellen. Minä totesin, etten pääse mihinkään, ja istahdin suosiolla kahville.

Hurjaa salamointia ja jyrinää kera rankkasateen riitti pari tuntia, sitten ukkonen luovutti. Lähdin innoissani raikkaaseen sateelle vielä tuoksuvaan ilmaan ja suuntasin samaa reittiä kotiinpäin. Pian ostarikompleksin rampeilta pois päästyäni tajusin, että kaikki kadut tulvivat. Vesi nousi kaiken aikaa mitä pidemmälle pääsin ja lopulta tallustin sandaalit ja varpaat punaruskeassa kurassa kadun keskikorokkeen liukasta kivetystä pitkin, puista tukea ottaen ja välillä pensaiden sekaan litsuvaan multaan astuen. Liikenne vieressä seisoi ja kun se lähti vetämään, autot uivat syvällä ja heittivät melkoisett aallot ympärilleen. Pääsin koroketta pitkin kotiristeykseen, mutta sitten oli pakko astua veden sekaan, polvia myöten, jotta pääsi kadun yli. Onneksi Lippo Mallin tyylikkäät rouvat eivät nähneet tätä. Pari tuntia myöhemmin husband lähti kotimatkalle toimistoltaan taksilla. Kolmen kilometrin matkaan meni 1,5 tuntia! Täytynee ostaa hänelle kumisaappaat että voi kävellä työmatkat.

Tänään kuulin, että hotellimme edustalla oli nähty iso pyton heti sateen jälkeen. Varmaan luikerteli vieressäni kun ylitin joeksi muuttunutta katua. Sellainenhan voi nielaista antiloopin kokonaisena, joten olisin minäkin varmaan kelvannut iltapalaksi.

Ensivaikutelma tiivistettynä: täältä saa ihan kaikkea ja enemmänkin, ravintolatarjonta on runsas ja ruoka erinomaista, kaikki puhuvat loistavaa englantia, ilman taksia ei pääse kovin pitkälle ja ukkosmyrskyn aikaan kannattaa pysytellä sisätiloissa.

Nyt puhutaan tietysti vain tästä Kemangin alueesta, joka ei edusta koko valtavaa Jakartaa. Aloitetaan tällä ja jatketaan pian tästä vähän pidemmälle.


PS. Kävelykaverini pyton pääsi uutisiin. Oltiin kyllä aivan samassa kohdassa sen kanssa samaan aikaan. Sille taisi käydä huonosti, pataan joutui:
http://jakarta.coconuts.co/2016/10/05/latest-heavy-rains-brings-not-just-floods-giant-python-and-lizard-out-kemang