Auringonlaskun aikaan

Erikoista kyllä, Vientiane tuntuu olevan energisimmillään juuri päivän vaihtuessa iltaan. Jos etelänaapurin pääkaupungin Phnom Penhin päivä alkaa kukonlaulun aikaan, verkkainen Vientiane vasta availee oviaan paljon myöhemmin. Moni bisnes käynnistyy vasta yhdeksän, kymmenen maissa. Ja ei ehkä vielä silloinkaan. ”Tule puolen tunnin päästä”, sanottiin minulle hymyillen erään hieromapaikan ovella, kun koputtelin kymmeneltä oveen. Aukioloajan mukaan auki oltiin, mutta koska hieroja ei ollut vielä ehtinyt töihin, ei hierontaa luonnollisestikaan voinut saada. Laot tekevät kaiken omassa tahdissaan.

Keskipäivällä kaupungilla on todella hiljaista, liikkeellä ovat ainoastaan turistit ja lounaalle toimistoistaan valuvat expatit. Iltapäivän ainut elämä tuntuu löytyvät rantapuistosta, jossa menossa on iltatorin pystytys. Jokainen tiski pakataan yöksi metalliseen lukolliseen kärryyn. Nämä säilötään yöksi lähellä oleville tyhjille tonteille. Iltapäivällä alkaa niiden kuljetus mopon perässä puistoon ja kojujen pystytys.

Homma työllistää ihan oman kuljetusporukkansa.

Sama pystytys ja purkaminen joka päivä, seitsemänä päivänä viikossa.

Päivän lyhenemisen huomaa jo täälläkin, aurinko laskee ennen puoli seitsemää. Ilma viilenee hieman, linnut sirkuttavat yöpuissaan, sammakot aloittavat kurnutuskonsertin rantapöpelikössä. Autoliikenne suljetaan rantakadulta ja sen täyttävät iltalenkille saapuvat pariskunnat, sulkapallonpelaajat, lenkkeilijät, rullaluistelijat, koiranulkoiluttajat. Koulupukuiset teinit kerääntyvät kadunvarteen mopoillaan, kavereita tapaamaan ja kuulumisia vaihtamaan. Ja voi sitä selfieiden määrää, kännykät räpsyvät tikkujen päässä ja kikattavat neidot laittavat huulet törölleen ja kaksi sormea pystyyn (Aasiassa ei ilmeisesti voi ottaa valokuvaa ilman että on etu- ja keskisormi pystyssä, jo pienille lapsille tämä valitettavasti opetetaan). Yhden koulutytön käsilaukussa luki BAD GIRL. Iso joukko nuoria hyppi aerobicissa paikallisen telefirman sponsoroimissa paidoissa, selässään teksti LET´S BE PROUD. Tämä kaikki tuntuu aika vieraalle näin buddhalaisessa kulttuurissa ja kommunistisessa valtiossa, mutta ajat muuttuvat.

Ja sitten se rantakadun pääjuttu iltaisin: aerobic. Olen tammikuusta asti - kiitos Kirstin - tätä nyt säännöllisesti harrastanut. En ole koskaan ollut aerobicin enkä muutenkaan ryhmäliikunnan ystävä, mutta tähän lajiin jää koukkuun. Sinne vain joukon jatkoksi, vaikkakin päätä muita pidempänä, ja täysillä mukaan. Jumppia on kaksi, suositumpi ja äänekkäämpi nuorisojumppa sekä tämä minun vaihtoehtoni, sanotaan vaikka mammajumppa. Ihan äänetön ei ole sekään ja vauhtia riittää, energisen ja iloisen ohjaajan johdolla. Nyng, song, cha cha cha. Tunnin hyppimisen, huitomisen, potkimisen, tanssahtelun ja venyttelyn päälle on fiilis aivan mahtava.

Loppuvenyttelyt tunnin rääkin päälle. Lämpötila 30 astetta.

Joku oli ikuistanut Mekongin jumpat myös videolle: http://www.youtube.com/watch?v=S_EcYFd0Xbk