Jambiani turistin silmin tuli näytettyä. Jos tänne tulee lomalle, voi hyvin ottaa rusinat pullista ja nauttia merestä, auringosta ja luonnon antimista sen kummempia miettimättä. Mutta jos täällä asuu, lyhyenkin aikaa, on todellisuudelta mahdoton ummistaa silmät.
Vähän siis kuulumisia myös Jambianin ihmisten arjesta, joka on karua mutta ei ilotonta. Päälimmäisenä on kuitenkin köyhyys, joka on silmiinpistävää jopa verratessani sitä tuttuihin Aasian maihin. Pelkästään kylän talot ovat niin karuja, että tuntuisi kornilta mennä niistä napsimaan kuvia. Rakennusmateriaalina käytetään itse tehtyä sementtiä, jonka raaka-aine on luonnollisesti se valkoinen rantahiekka. Sitä lapioidaan rannalta valtavia määriä koska oletetaan, että meri tuo uutta hiekkaa tilalle. Tämä kaivaminen on kuitenkin aiheuttanut melkoista tuhoa, sillä eroosio alkaa syödä rantaa nopeasti. Edes betonimuureista ei ole apua merta vastaan taisteltaessa, puhumattakaan mistään kepeistä kyhätyistä viritelmistä. Paikoin vesi tulee jo rannimmaisten talojen ovelle.
Pääelinkeino on luonnollisesti kalastus, joka on miesten hommaa. Vuorovesi rytmittää kalastajien elämää, sillä veneet ovat osan aikaa kuivilla veden paetessa. Saaliit ovat pieniä ja hupenevat kaiken aikaa, sillä riutan taa on ilmestynyt jo jonkin kuukauden ajan iltaisin valtava kalastusvene, joka imuroi öisin sieltä kaiken liikkuvan. Kukaan ei tiedä, mistä tämä alus tulee ja mille maalle se kuuluu. Merenelävät katoavat kuitenkin vauhdilla.
Kun merenpohja paljastuu laskuveden aikaan, on naisten vuoro lähteä korjaamaan satoa merileväviljelmiltä. Ja kun vesi taas palaa, naiset kantavat rantaan valtavat säkilliset levää. Se kuivataan ja myydään eteenpäin. Jambianin kylän naiset ovat myös alkaneet kasvattaa vuohia. Aluksi he ostivat kolme kuttua, toiveena saada maitoa. Sitten he päättelivät, että hommaan tarvitaan myös pukkeja. Niitäkin ostettiin kolme. Ilmeisesti kemiat eivät kuitenkaan kohdanneet, sillä pukit eivät kuulemma voisi vähempää olla kiinnostuneita kutuista, saatikka prosessista, joka johtaisi siihen maidontuloon. Naiset epäilevät, että pukeissa täytyy olla jotain vikaa.
Jambianin hauskimmat kuulumiset tulivat myöskin kylän naisilta. Eräs heistä oli tuntenut itsensä väsyneeksi ja lääkäriltä kuuli, että olet väsynyt koska olet liian lihava. Nainen päätti ruveta juoksemaan rannalla, toki asianmukaisesti pukeutuneena. Hänen esimerkkinsä sai aikaan oikein villityksen, ja nyt kylän naiset juoksevat isolla joukolla joka ilta auringon laskun aikaan pitkin rantaa kilpaillen siitä, kuka on parhaassa kunnossa. Isoin juttu on tietysti se, että heillä on näin lupa päästä hetkeksi kotoa lieden ja lasten ääreltä omaa aikaa viettämään.
Coco Beach työllistää kylän väkeä, vaikkakin pienimuotoisesti. Kokki, tarjoilijapojat, siivooja, pyykkäri ja yövahti ovat kaikki kyläläisiä. Kalat ja ravut ostetaan suoraan paikallisilta kalastajilta. Kun maksan siivoojan Nemo-vaimolle hieronnasta, tiedän, että raha menee hänen parin kuukauden ikäiselle poikavauvalleen. Ensi kerralla otan mukaan kuulakärkikyniä, joita saronkeja myyvä Mr. Price kaipaa kouluikäisille lapsilleen. Pieni viiden huoneen Coco Beach on kyläläisille yhtä tärkeä tulonlähteenä, kuin meille viikonlopun lomakohteena.
Vain kymmeniä kilometrejä pohjoiseen tällä samalla rannalla ja saman meren äärellä on lukuisia ulkomaalaisten omistamia betonimuurien ympäröimiä luksushotelleja vieri vieressä. Ihmiset tulevat lomalle Sansibarille juomaan drinkkejä uima-allasbaareissa ja katsomaan sitä kuvista tuttua paratiisimaisemaa. Heidän ruokansa lennätetään tänne jostain muualta, samoin hotellin henkilökunta. Kalastajat ja merileväviljelijät on hotellin edustalta häädetty pois häiritsemästä lomanviettäjiä. Turhat puskat on nyhdetty rannasta maisemaa pilaamasta, mikä kasvattaa eroosiota entisestään. Mitä jää sansibarilaisille? Vain näiden turistien jättämät jätevuoret.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti