Salama aleikum

Pientä jännitettä oli vielä aamulla ilmassa eilisillan jäljiltä, kun kaupungin reunamilla räjähtely ja välähtely alkoi uudestaan. Ihmettelimme tilannetta yhdessä hotellin henkilökunnan kanssa. Paikalliset ovat lähinnä harmissaan, sillä tällainen mellakointi ei heistä ole ratkaisu mihinkään ja pelottaa vaan turistit tiehensä. Täällä nimittäin odotetaan turistikauden alkua ja moni paikka availee oviaan kesäkuun lähestyessä.

Tämä viikko menee itselläni vielä tiiviisti kirjoitushommissa, joten en ole paljoa katukuvaa seurannut. Piipahdin päivällä kuitenkin hakemassa lounaaksi leipomosta pasteijan ja totesin samalla, että ihan normaalilta meno vaikutti. Kaupat olivat taas auki ja ihmiset luottavaisin mielin siitä, että tilanne on nyt rauhoittunut. Tai rauhoitettu. Pientä arabikevään havinaahan tässä on, poliittiset syyt taustalla.

Lähetystömme Darista ei ole antanut mitään lisäohjeita, mutta emme ole enää noudattaneet heidän suositustaan pysytellä sisätiloissa. Tiistai-illan perinteeksi tuli jo viime reissullamme pastaillallinen Amore Mio -ravintolassa rannassa. Auringonlaskun aikaan paikalliset pojat pelaavat jalkapalloa rantahietikolla ja välillä pallo lentää ravintolaan, mikä on tietysti aina ohjelmanumero. Vaikka ravintolan menu on laaja, minulle siellä on vain yksi ja ainoa oikea: spaghetti soia (tonnikalaa, tuoretta toki, valkosipulia, parmesania ja soijaa). Muutkin annokset on hyviksi havaittu, mutta tämä vie kielen ja mielen. Yksi pieni haittapuoli ravintolalla on. Maan valtauskontoa noudatetaan sen verran tiukasti, että edes olutta ei ole tarjolla. Tiistai sopii siis pastaillaksi maniosti.

Amore Mio päiväsaikaan. Huom. futismaali rantahiekalla.