Ciao, Hawassa…

 

On aika tiivistää kolme viikkoamme Hawassassa. Paljon on tullut tarinaa, paljon myös jäänyt kertomatta. Mikä upea kokemus tämä onkaan ollut! Ja miten positiivisesti on Hawassa yllättänyt, ei vähiten upean luontonsa vuoksi. Kolme viikkoa on todella lyhyt aika päästä mihinkään sisälle, mutta kyllä tänne on aika hyvin jo solahtanut joukkoon. Kadulla tunnistetaan, samoin keskustan kaupoissa ja kahviloissa. Ystävällisyydestä huolimatta täällä pidetään sellaista sopivaa etäisyyttä. Kukaan ei ole esimerkiksi udellut ikää, ammattia tai lasten lukumäärää. Se on aika poikkeuksellista. Sister on saanut melko rauhassa tutustua kaupunkiin ja tuntea silti olonsa turvalliseksi.

Eihän tämä mikään paratiisi ole tietenkään. Ei myöskään mikään rento lomakohde, jota voisi suositella. Valppaana saa olla kaiken aikaa. Keskimäärin monella näyttää menevän ihan hyvin, mutta vähän tarkempi ympäristön tarkkailu herättää ristiriitaisia tunteita. Muodikkaasti pukeutuneet ja kännyköihinsä lirkuttelevat opiskelijatytöt ovat räikeä kontrasti vieressä laahustaville vauvaa kainalossaan retuuttaville ikätovereilleen, jotka viettävät yönsä katujen reunoilla vilttiin kääriytyneinä. Yhtä lailla toisesta maailmasta näytti olevan eilen koulun pihasta purkautuva iloinen lapsijoukko silitetyissä violeteissa koulupaidoissaan verrattuna vieressä käsi ojossa juokseviin resuisiin kerjäläislapsiin, joiden paikka olisi myös koulussa eikä kadulla. Kerjäläisiä, varsinkin nuoria äitejä pienten lasten kanssa, on paljon. Tämä johtuu pitkälti epävakaasta tilanteesta maan muissa osissa. Ihmisiä hakeutuu sinne, missä on turvallista ja missä on ruokaa. Kyse on hengissä selviämisestä. Kerjäläiset ovat tulleet muualta ja kerjäävät myös paikallisilta, eivät tosin yhtä äänekkäästi kuin minulta. Paikalliset toisinaan myös komentavat kerjäläisiä pois kimpustani heitä melko napakasti ojentaen, selvästi häveten. Mutta ongelmaa ei ratkaista silmiä ummistamalla, paljon olisi tehtävää.  

Näiden asioiden äärellä taas moni muu tuntuu aika turhanpäiväiseltä. Sanonpa taas kerran myös sen, että hyvää tekisi monelle olla edes kerran itse se eri näköinen ja värinen kuin muut ympärillä, se pistää todellakin miettimään. Varsinkin sitä, miten siihen joukosta poikkeavaan suhtaudutaan. Väitän, että täällä suhtautuminen on sivistyneempää kuin paikoin kotimaassa.

Pää on tuulettunut monessakin mielessä. Pitkästä aikaa muistan taas, miksi tällainen elämä aikoinaan yhdessä valittiin. Alkoi jo tuntua, ettei siihen ehkä enää palata. Ensin sen keskeytti pandemia, sitten oma sairastuminen, vakava vaan ei hengenvaarallinen. Jälkimmäinen on pitänyt nyt pari vuotta otteessaan niin vahvasti, että lähtö tänne pelotti enemmän kuin mikään lähtö koskaan aiemmin. Pelko piti käydä läpi ja olen ylpeä siitä, etten luovuttanut. On ihanaa tuntea taas rohkeutta, uteliaisuutta ja voimaa siitä, että repäisi itsensä ulos turvallisesta tutusta. Tunnen suurta kiitollisuutta mahdollisuudesta kokea näin paljon uutta. Omat voimat ovat palaamassa.

Kiitokset kaikille teille mukana eläneille ja tarinoita seuraaville. Meidän matkamme jatkuu huomenna täältä apinoiden ja marabuiden keskeltä kohti pääkaupunkia Addis Abebaa. Sinne yritän tehdä vielä tutustumiskierroksen ennen paluuta kotiin. Kevääseen, niin toivon.

Lopuksi muutama sana musiikista, joka soi täällä aamusta yöhön. Perinteinen rauhallinen instrumentaalimusiikki kuuluu ulkoa heti auringon noustessa, kilpaa linnunlaulun kanssa. Iltapäivästä musiikki vaihtuu paikalliseen poppiin, joka on ainakin omaan korvaani varsin miellyttävä sekoitus eteläisemmän Afrikan mehukasta kitaraa ja tarttuvaa rytmiä ripauksella orientaalisaundia ja hieman beduiinimusiikkiakin. Volyymi nousee hotellimme takana olevissa loungebaareissa illalla ja meno jatkuu joka ilta yli puolen yön. Musiikki ei ole yleensä liian kovalla, siihen on ollut helppo nukahtaa. Baarit olemme itse jättäneet väliin, sillä aamuisin on ollut aikainen herätys.

Länsimaista musiikkia ei juuri soiteta, poikkeuksena yksi artisti: itseoikeutetusti Bob Marley. Etiopian entinen hallitsija, keisari Haile Selassie, on keskeinen osa rastafari-uskontoa. Hän vieraili Jamaikalla vuonna 1966 ja sai messiaan vastaanoton. Häntä pidetään yhä rastafarien keskuudessa kaikkien mustien johtajana. Bob Marleyn kappaleet "Iron Lion Zion" ja "Selassie is the Chapel" kertovat Selassiesta. Marley, vaikkakin jamaikalainen, sanoi pitävänsä Etiopiaa henkisenä kotinaan ja hänen kerrottiin kääntyneen Etiopian ortodoksiksi.

Kappaleessa Iron Lion Zion "rauta" viittaa vahvuuteen, "leijona" on itse Haile Selassie (Juudan leijona, rastafarien elävä jumala) ja "Sion" luvattu maa, Etiopia. Tämä aika lailla oikaistuna. Reggae siis soi täällä harva se päivä ja ainakin tämä kappale tuo minut jatkossa aina takaisin Hawassa-järven rannoille.

 

Yeah, I′m on the rock
And then I check a stock
I have to run like a fugitive
To save the life I live

 

I'm gonna be Iron, like a Lion, in Zion
I′m gonna be Iron, like a Lion, in Zion
Iron Lion Zion (lion)

 

I'm on the run
But I ain't got no gun
See they want to be the star
So they fighting tribal war

 

And they saying Iron, like a Lion, in Zion
Iron, like a Lion, in Zion
Iron Lion Zion (lion)

 

I′m on the rock
(Running and you running)
′Til I'm up I take a stock
(Running like a fugitive)
I had to run like a fugitive
Just to, just to save the life I live

 I′m gonna be Iron, like a Lion, in Zion
Iron Lion Zion