Perillä Hawassassa

 

Harmaa Addis rakennustyömaineen ja kuhisevine katuineen jäi taakse, kun suuntasimme taas lentoasemalle. Upouusi kotimaan terminaali oli hyvin organisoitu ja lentomme Hawassaan lähti ajallaan. Pitkästä aikaa pääsimme potkurikoneeseen (Bombardier Q400), jonka kyydistä pidän kovasti. Lentoaika oli vain 40 minuuttia, eli käytännössä nousimme lentokorkeuteen ja aloitimme saman tien laskeutumisen. Lennolla on aina parasta katsella ikkunasta vaihtuvaa maisemaa. Nyt se oli kuin kuun kamaraa, kuivaa ja kraaterista. Maaston muodosta alkoi pian ymmärtää, että hautavajoamaan ollaan laskeutumassa. Muutos aiempaan sikälikin, että Hawassa sijaitsee ”vain” 1700 metriä merenpinnasta.

Lake Shalan rantaa ja savannimaisemaa lentokoneesta.

Kone täräytti kiitoradan asvalttiin ja kesti hetken saada ovi auki ja koneen omat portaat alas. Niitä laskeutuessa vastassa oli ihana auringonpaiste, linnunlaulu ja tuuli, jossa aavistus järventuoksua. Hawassan pienellä kentällä kaikki oli suoraviivaista. Koneesta käveltiin kiitorataa pitkin terminaaliin ja laukut kärrättiin saman tien pienelle liukuhihnalle. Projektin autonkuljettaja, joka oli tuonut auton aamulla Addiksesta, haki meidät kyytiinsä. Hänellä ei ollut tullut vastaan mitään yllätyksiä maantiellä.

Hawassa airport.

Hawassan lentokenttä on Hawassa-järven länsirannalla. Itse kaupunki sijaitsee itärannalla. Käytän tätä paikallisten suosimaa kirjoitusasua Hawassa, mutta yleisesti käytetään myös muotoja Awassa ja Awasa. Vajaan puolen tunnin ajomatka kulki järven pohjoisreunaa ja halki maaseudun. Liikenne koostui lähinnä pienten hevosten vetämistä kärryistä ja välillä piti pysähtyä lehmälaumojen ylittäessä katua. Karun kuivaa maastoa värittivät viljelykset, joista osa mielestäni oli kahvipensaita. Asuintalot olivat oljesta ja savesta rakennettuja.

Vauhdissa räpsittyjä kuvia matkalla kentältä kaupunkiin.

Kaupungin lähestyessä asutus alkoi tiivistyä. Tie leveni puiden reunustamaksi bulevardiksi. Hevoskärryt vaihtuivat pieniksi koppimopoiksi. Tuli tunne kuin olisi palannut ajassa paljon taaksepäin, kaikki muistutti jostain jo eletystä. Ollaanko nyt Kambodzhan rannikolla vuonna 1999 vaiko kuitenkin Sansibarilla Stone Townin laitamilla muutamaa vuotta myöhemmin? Todella omituinen tunne, mutta ihan hyvällä tavalla. Jonnekin tuttuun tässä kyllä palattiin henkisestikin.

Pariin otteeseen kysyttiin kadunkulkijoilta tietä hotellillemme ja perille vihdoin löydettiin. Kaikkien meille etukäteen suosittelema majapaikka, kaupungin suurin ja tunnetuin Haile Resort, oli buukattu täyteen. Lennoltamme lähes kaikki näyttivät suuntaavan sinne, kahdella resortin bussilla. Olin katsellut vaihtoehtoja ja päätynyt pieneen Lake View -hotelliin, joka vaikutti meille sopivalta.

Rakennus vastasi hyvin mielikuvaani ja varauksemmekin löytyi. Meidät ohjattiin ylimpään kolmanteen kerrokseen ja todella tilavaan kulmahuoneeseen, jota kiertää iso parveke. Maisema oli mykistävä vehreydessään ja suoraan edessä siinsi Hawassa-järvi. Suorastaan lamaannuin katsellessani näkyä enkä malttanut edes avata matkalaukkuja. Vuohi määki kadulla, haikarat huutelivat viereisestä puusta pesästään, kaskasit aloittivat iltakonserttinsa. Mopojen surinaa, musiikkia lukuisista pienistä baareista lähistöltä, savun ja ruuantuoksua. Ja se lämpö ja vehreys, joita olen kaivannut niin pitkään.

Pari parvekenäkymää, lisää myöhemmin.

Nyt on ensimmäinen yö hyttysverkkojen suojissa nukuttu ja tutustuminen kaupunkiin voi alkaa. Seikkailulta tuntuu.

Päivä alkoi tuoreella mangomehulla viehättävän värikkäässä seurassa.