Vuodenvaihteen karnevaalitunnelmaa

Ei olisi Tashkent voinut toivottaa tervetulleeksi takaisin yhtään paremmin. Eilinen upea auringonpaiste ja iltapäivällä 13 asteeseen kivunnut lämpötila lämmittivät sieluun asti. Ei lunta eikä jäätä. Nurmikko vihertää, orvokit kukkivat, auringonsäteet kuumottavat poskia. Tammikuu minun makuuni. Eräs kollega sanoi aikoinaan, että hänelle on aivan sama, mikä vuodenaika tai millainen lämpötila ulkona on. Se ei häneen vaikuta millään muotoa. Vastasin silloin ja sanon yhä, että minuun valitettavasti vaikuttaa ja paljon. Vuosi vuodelta olen yhä varmempi siitä, että minua ja talvea ei ole tarkoitettu yhteen.

Terassikahvit jokirannassa ”Turussa” kolmituntisen kävelylenkin lomassa.

Valtaosa uzbekeista on muslimeja, joten täällä ei vietetä joulua. Siksi onkin hieman hämmentävää, että vielä näin loppiaisenakin jouluvalot vilkkuvat ikkunoissa, ravintoloiden edustalla nököttää joulukuusia ja Korzinka-supermarketin myyjät palvelevat tonttulakit päässään.

Uusi vuosi sen sijaan on täällä yksi vuoden odotetuimmista juhlista. Juhlaperinteet juontavat pitkälti neuvostoajalta ja ortodoksisesta kulttuurista. Vuonna 2012, edellisen presidentin aikaan, kaikkien kristinuskoon kuuluvien perinteiden ja hahmojen esittäminen televisiossa kiellettiin. Uuden vuoden tunnetuin symboli, pakkasukko, ei ollut enää toivottu vieras. Pyrkimyksenä oli kitkeä venäläiset perinteet maasta ja vahvistaa uzbekkien omaa kulttuuria ja uskontoa.

Ilmeisesti uuden hallinnon myötä tämä panna on purettu, sillä  keskustan Bulevardi oli vuodenvaihteen kunniaksi muuttunut satuhahmojen valtaamaksi valtaisaksi huvipuistoksi. Pakkasukko eli Дед Мороз, Ded Moroz, on slaavilainen versio joulupukista. Prameasti pukeutuva pitkäpartainen hahmo jakaa lahjat uudenvuoden yönä kuusen alle, mistä lapset löytävät ne aamulla. Hänen apulaisenaan toimii lumityttö Снегурочка, Snegurotska, joka on pakkasukon viehättävä lapsenlapsi.

Pakkasukon koti sijaitsee Luoteis-Venäjällä Veliki Ustjugin kaupungissa noin 800 kilometria Moskovasta koilliseen. Pakkasukko ja kollegansa joulupukki ovat ystävystyneet vuosien saatossa ja tapaavat nykyään säännöllisesti, muun muassa Suomen Turussa.

Pakkasukot, lumitytöt ja lumiukot paistattelivat kuusen alla hyvin keväisissä lukemissa.

Keskustan juhlahumu oli melkoista kulttuurien sekamelskaa, meno kuin vappuna parhaimmillaan.

Uutta vuosilukua maistellessani havahduin siihen tosiasiaan, että meidän ensimmäisestä Kambodzhan reissustamme tuli juuri kuluneeksi 20 vuotta. Ensipuraisu Phnom Penhistä otettiin tammikuun viidentenä vuonna 1999. Kuten olen monesti todennut, se kokemus pisti elämän aika lailla uusille urille. Tai oikeammin rohkaisi siihen, väläytti pään sisällä sellaisen vaihtoehdon, josta ei ennen tiennyt. Tässä yhteydessä haluankin kiittää kaikkia teitä, jotka olette jaksaneet elää mukana, lukea blogeja, kirjoitella omia kuulumisia, jopa matkustaa luoksemme. Joululomalla oli taas todella ilahduttavaa kuulla niin monelta, että blogitekstejä Uzbekistanistakin seurataan. Se merkitsee minulle paljon.