Kuka pelastaa merilevät?

Siinä se taas siinsi silmien edessä, häikäisevän turkoosi Intian valtameri. Varpaat valkoisessa puuterihiekassa, paahteinen tuuli iholla, riutalta kantava aaltojen ryminä. Jambiani ja Coco Beach, kesämökkimme Sansibarilla. Tänne on ollut ikävä.

Bungalowelämää.

Laskuveden aikaan on tilaa temmeltää. Tässä ei ole kansantanssi menossa, vaan husband intoutui heittämään frisbeetä.

 Sama ranta loppuiltapäivästä nousuveden aikaan.

Päällisin puolin kaikki oli ennallaan, mutta Jambianin idylli on kovaa vauhtia katoamassa. Muutaman kilometrin päässä olevasta Pajesta on tullut jo joku vuosi sitten leijasurffareiden mekka. Nyt laji on levittäytymässä etelään ja varusteiden vuokraajat himoitsevat Jambianin rantoja. Pajesta on jo kaikki kalastajaveneet häädetty pois tieltä ja sama on pian edessä Jambianissa. Olen kirjoittanut Jambianista aiemmin (True life in Jambiani). Kyläläiset elävät merestä; miehet kalastavat, naiset viljelevät merilevää. Pieni viiden huoneen Coco Beach on elännyt symbioosissa kylän kanssa tarjoten paikallisille töitä ja ostamalla merenantimet paikallisilta kalastajilta. On ollut upeaa saada elää vuoroveden ja kyläläisten rytmissä. Kun vesi nousee, miehet valmistavat veneensä kalastusreissuille ja purjehtivat kohti riuttaa syvemmille vesille. Ja kun vesi pakenee, naiset suuntaavat paljastunutta merenpohjaa pitkin merileväviljelmille keräämään satoa. Kalastajaveneiden ohella juuri nämä leväviljelmät ovat suurin este surffibisnekselle.

Paljastunut merenpohja.

Teimme laskuveden aikaan taas kävelyn tuota ihmeellistä kuunmaisemaa pitkin. Vitivalkoinen hiekka on niin hienoa, että se pursuaa varpaiden välistä kuin lämmin muta. Näimme leväviljelmien tukikepit, mutta tuttuja vihreitä levätuppoja ei enää ollutkaan. Vain kuolleita irrallisia tummia nippuja narujen päässä siellä täällä. Kuulimme, että viime vuoden puolella aivan yllättäen kaikki viljelmät infektoituivat, muuttuivat mustiksi ja kuolivat pois. Naiset yrittivät istuttaa uusia, mutta joku sitkeä tauti tappoi nekin. Vähän turhan sopivasti.

On surullista jos tällaiset ainutlaatuiset paikat on uhrattava  sellaisille turisteille, joille tärkeintä on uima-allas, nettiyhteys, ilmastointi, hampurilaiset ja jäät drinkkilasissa. Meri on sitten se leikkipaikka, jonne pitää päästä pörräämään vesiskoottereilla ja muilla vempaimilla. Leijasurfausta vastaan minulla ei sinänsä ole mitään, se on hieno laji, mutta Sansibar on nyt saanut nimeä sen lajin harrastajien piirissä ja tämä tuo lieveilmiöt mukanaan. Surullisinta on se, että paikallisille ei tästä touhusta ole juurikaan hyötyä, raha ei jää heille. He vain menettävät siinä sivussa kotipiirinsä ja elinkeinonsa.

Päätinkin käyttää suhteita hyväksi ja raportoin asiasta eteenpäin husbandin kollegoiden kautta. Sain juuri vastauksen ja kiitokset, asia tuli uutena tietona ja sen tutkiminen aloitetaan. Tuleekohan merilevän pelastamisesta minulle uusi elämäntehtävä?

 Leväviljelmä kahden vuoden takaa, nyt jäljellä vain tukikepit.