Sesongin hedelmiä

Näin keskellä sadeaikaa on maisema vehreä. Riisipellot häikäisevät vihreydellään, puilla ja pensailla on menossa kasvupyrähdys. Mangopuutkin puskevat uusia vaaleanvihreitä lehtiä, hedelmien osalta on menossa lepovaihe. Banaaneja, papaijaa ja meloneja kypsyy ympäri vuoden. Ylimmän kuvan dragon fruit eli lohikäärmehedelmä on nyt erityisen makea ja mehukas. Se voittaa myös hedelmien kauneuskilpailut uskomattoman hehkuvalla värityksellään. Sehän on kaktushedelmä ja nimensä saanut sen vuoksi, että kypsyessään värinsä vihreästä pinkiksi vaihtavat hedelmät loistavat kaktuksen varressa kuin lohikäärmeen silmät ikään.

Parhaimmillaan ovat myös kirpeänraikkaat passionhedelmät, joista on tullut meidän suosikkejamme mangosesongin ulkopuolella. Osittain myös siksi, että monelle hedelmälle allerginen husband pystyy niitä syömään, kuten lohikäärmehedelmiäkin. Parasta sellaisenaan, mutta passionit ovat erityisen hyviä myös luonnonjugurtin kanssa.

Passion – nimensä veroinen.

Aina oppii uutta kun pitää silmänsä auki. Täällä jo pitkään asunut ystävä esitteli minulle aivan uuden hedelmän. Se on jäänyt torilla huomaamatta todella vaatimattoman ulkonäkönsä vuoksi. Mak kaw (mak-kau) laoksi. Aikani netissä selailtuani sille vihdoin löysin myös nimen englanniksi: hog plum. Kutsun sitä siis karjunluumuksi.

Karjunluumut eivät ulkonäöllään houkuttele.

Hedelmää käytetään ainesosana papaijasalatissa, tuomaan happamuutta. Ja huh millainen onkin maku, niin karvas ja hapan että suu turtuu ja kuivuu samanaikaisesti. Kuin söisi ihan raakaa luumua tai kirsikkaa. Mutta karjunluumu on varsinainen taikahedelmä. En uskonut ennen kuin kokeilin. Sitä syödään pieni siivu, enempää ei voisikaan. Sitten tulee sen taika: päälle juodaan lasi vettä ja ah, vesi ei ole koskaan maistunut yhtä hyvälle ja pehmeälle!

Herkkuvettä.

Tämä on keksitty maaseudulla, missä juomaveden laatu voi olla huono ja maku samoin. Tällä kikalla vesi saadaan maistumaan paremmalta, mutta sen laatua ei valitettavasti paremmaksi. Voisikohan tällä konstilla oppia vihdoin juomaan olutta?

Auringonlaskun aikaan

Erikoista kyllä, Vientiane tuntuu olevan energisimmillään juuri päivän vaihtuessa iltaan. Jos etelänaapurin pääkaupungin Phnom Penhin päivä alkaa kukonlaulun aikaan, verkkainen Vientiane vasta availee oviaan paljon myöhemmin. Moni bisnes käynnistyy vasta yhdeksän, kymmenen maissa. Ja ei ehkä vielä silloinkaan. ”Tule puolen tunnin päästä”, sanottiin minulle hymyillen erään hieromapaikan ovella, kun koputtelin kymmeneltä oveen. Aukioloajan mukaan auki oltiin, mutta koska hieroja ei ollut vielä ehtinyt töihin, ei hierontaa luonnollisestikaan voinut saada. Laot tekevät kaiken omassa tahdissaan.

Keskipäivällä kaupungilla on todella hiljaista, liikkeellä ovat ainoastaan turistit ja lounaalle toimistoistaan valuvat expatit. Iltapäivän ainut elämä tuntuu löytyvät rantapuistosta, jossa menossa on iltatorin pystytys. Jokainen tiski pakataan yöksi metalliseen lukolliseen kärryyn. Nämä säilötään yöksi lähellä oleville tyhjille tonteille. Iltapäivällä alkaa niiden kuljetus mopon perässä puistoon ja kojujen pystytys.

Homma työllistää ihan oman kuljetusporukkansa.

Sama pystytys ja purkaminen joka päivä, seitsemänä päivänä viikossa.

Päivän lyhenemisen huomaa jo täälläkin, aurinko laskee ennen puoli seitsemää. Ilma viilenee hieman, linnut sirkuttavat yöpuissaan, sammakot aloittavat kurnutuskonsertin rantapöpelikössä. Autoliikenne suljetaan rantakadulta ja sen täyttävät iltalenkille saapuvat pariskunnat, sulkapallonpelaajat, lenkkeilijät, rullaluistelijat, koiranulkoiluttajat. Koulupukuiset teinit kerääntyvät kadunvarteen mopoillaan, kavereita tapaamaan ja kuulumisia vaihtamaan. Ja voi sitä selfieiden määrää, kännykät räpsyvät tikkujen päässä ja kikattavat neidot laittavat huulet törölleen ja kaksi sormea pystyyn (Aasiassa ei ilmeisesti voi ottaa valokuvaa ilman että on etu- ja keskisormi pystyssä, jo pienille lapsille tämä valitettavasti opetetaan). Yhden koulutytön käsilaukussa luki BAD GIRL. Iso joukko nuoria hyppi aerobicissa paikallisen telefirman sponsoroimissa paidoissa, selässään teksti LET´S BE PROUD. Tämä kaikki tuntuu aika vieraalle näin buddhalaisessa kulttuurissa ja kommunistisessa valtiossa, mutta ajat muuttuvat.

Ja sitten se rantakadun pääjuttu iltaisin: aerobic. Olen tammikuusta asti - kiitos Kirstin - tätä nyt säännöllisesti harrastanut. En ole koskaan ollut aerobicin enkä muutenkaan ryhmäliikunnan ystävä, mutta tähän lajiin jää koukkuun. Sinne vain joukon jatkoksi, vaikkakin päätä muita pidempänä, ja täysillä mukaan. Jumppia on kaksi, suositumpi ja äänekkäämpi nuorisojumppa sekä tämä minun vaihtoehtoni, sanotaan vaikka mammajumppa. Ihan äänetön ei ole sekään ja vauhtia riittää, energisen ja iloisen ohjaajan johdolla. Nyng, song, cha cha cha. Tunnin hyppimisen, huitomisen, potkimisen, tanssahtelun ja venyttelyn päälle on fiilis aivan mahtava.

Loppuvenyttelyt tunnin rääkin päälle. Lämpötila 30 astetta.

Joku oli ikuistanut Mekongin jumpat myös videolle: http://www.youtube.com/watch?v=S_EcYFd0Xbk

Palvelukseen halutaan: muurahaiskarhu

Vientianen kodista oli pidetty hyvää huolta poissaollessamme ja kaikki petivaatteet, sohvanpäälliset ja verhot oli pesty, parvekkeen bougainvillea kasteltu. Tänään se sai myös uutta ravitsevaa multaa uutta kukintakautta varten. Helppo oli kotiutua takaisin ja vähäiset matkatavarat (laukkuni painoi naurettavat 11 kg ja siitäkin suurin osa oli rasvoja ja shampoita) löysivät nopeasti omat paikkansa pienestä ja kompaktista kämpästämme.

Jo ensimmäisenä yönä huomasimme, että koti ei ollutkaan aivan tyhjä. Muurahaisia alkoi löytyä joka puolelta. Niitä oli lakanoissa, pyyhkeissä, sohvassa. Niitä pieniä vikkeliä, jotka hyökkäävät pienimmänkin ruoamurun kimppuun sankoin joukoin. Ja ne pahukset purevat! Ensimmäisen yön jälkeen olimme aivan syötyjä ja hyökkäykset jatkuvat. Minulla puremista nousee sellainen euron kolikon kokoinen valtava paukama, joka kutisee makeasti. Olenkin julistanut sodan muurahaisia vastaan ja ottanut jo - varsin epäbuddhalaisesti - kaikkein vahvimmat myrkyt käyttöön. Lienee sadeajan ilmiö, että ne hakeutuvat sisälle talon rakenteista. Tänään sumutin kaksi seinää pitkin kulkenutta pitkää vanaa ja satoja muurahaisia ropisi maahan. Niiden erityinen suosikkihomma on lymyillä sohvanpäällisen sisällä ja tunkea sieltä vaatteiden läpi ja purra pakaraan. En laita kuvia.

Vientianessa vaikuttaa kaikki olevan pääosin ennallaan. Yksi tuttu keskustan ravintola oli lopettanut, yksi vanha avannut uusissa tiloissa. Edustamme rantaravintoloissa on täysi kuhina, sillä sadeaika on ollut toistaiseksi varsin niukka ja illat kauniita. Hyvä puoli sateettomuudessa on se, että myös rantakadun aerobic jatkuu. Olen käynyt siellä tunnin rääkissä jo kahdesti, edelleen ainoana falangina. Iltalämpötila on ollut yli 30 astetta ja yhdistettynä huimaan kosteuteen se tuntuu todella paljon kuumemmalta kuin Suomen helteet. Päivän lyhenemisen huomaa täälläkin. Jumpan päätteeksi on taas pimeää, kun kesäkuussa oli vielä seitsemältä täysin valoisaa.

Mikäli sateet alkavat jo hiipua, tulee vuodesta yksi kuivimmista pitkään aikaan. Joenpinta tippuu jo noin 20 senttiä vuorokaudessa ja hiekkasärkkä alkaa pian paljastua. Vuotuisat soutukisat lokakuussa jäävät tätä vauhtia kyllä pitämättä, sillä vettä tuskin riittäisi soutuihin kaupungin edustalla edes tällä hetkellä. Tänä vuonna on tosin ollut sellainen trendi, että kaikki tulee myöhässä. Onkin mahdollista, että sadeaika venyy normaalia pidemmälle.

Juuri nyt noin 30 astetta, aurinko pilkottaa, joen pinta 5,80 metrissä. Muurahaiset toistaiseksi vetäytyneet poteroihinsa.

Kotona Vientianessa

Parvekkeen alla virtaa Mighty Mekong. Melkoinen muutos maisemassa siitä kun lähdimme. Mynat laulavat, aurinko paistaa, netti pätkii ja pora soi (talomme remontti on vielä pahasti kesken... piti kestää vain kuukauden kun kesäkuussa alkoi).

Vedenkorkeus tänään 6,25 metriä. Tulvarajaan matkaa vielä saman verran.

Takana hieno kesäloma. Nyt siirryn takaisin laomodeen. Tuoreet kuulumiset täältä pian.

Varautukaa helteeseen

Kesä on nyt vihdoin tulossa, pakattiin helteet mukaan. Otettiin parin yön välietappi Bangkokissa, hektisen suurkaupungin sykkeessä. Ollaan molemmat aika onnettomia ostarishoppaajia, joten tämä ei ole meidän ostoparatiisimme. Jotain pientä toki löytyi.

Taakse jäi Laosin keskikesä, kuivaakin kuivempi sadekauden alku ja etelänristi taivaanrannassa, Mekongin yllä. Sen näkeminen oli mekoinen yllätys, sillä en olisi uskonut että se enää noilla leveyspiireillä (noin 18 astetta päiväntasaajasta pohjoiseen) kipuaisi horisontin yläpuolelle.

Mutta nyt katselemaan auringonlaskua hotellin katolle loungeen, jossa alkaa happy hour. 

Huomenna kohti kotia.

Muuttolinnut napsivat tapaksia Bangkokin yössä ennen pitkää lentoa.

Neljä metriä

Sadeaika on virallisesti alkanut, vaikka päivät ovat yhä kuumia ja aurinkoisia. Mekongin pinta on kääntynyt selvään nousuun (kuvan maisema parvekkeelta aamulla). Tänään Vientianen mittauspisteessä ylittyi neljän metrin raja. Vesi on noussut parissa viikossa yli kaksi metriä. Hiekkasärkkä heinätupsuineen hukkuuu vähitellen veden alle ja meidänkin edustallamme lipuu jälleen kalastajaveneitä. Viimeksi vesi oli tällä korkeudella marraskuussa.

Vielä on varaa pinnan nousta, sillä tulvaraja on vasta 12 metrissä. Sateet ovat alkaneet niin myöhään ja niin vaisusti, että tänä vuonna tuskin tulvia nähdään. Ongelmana on pikemminkin kuivuus. Siitä on se hyvä puoli, että hyttysiä ei ole ollut juuri lainkaan. Tilanne varmasti muuttuu pian sateiden lisääntyessä. Ehkäpä huolestuttavin asia hyttysten osalta on kasvava dengue-kuumeen riski. Vientianen sairaanhoitajia koulutetaan parhaillaan dengue-epidemian varalta. Dengue on yleensä urbaanien alueiden vitsaus ja epidemia hyvinkin paikallinen, joten sellaisen sattuessa ovat sairaalat täynnä. Olen aika harjaantunut bongaamaan ne raitakoipiset laiskasti lentävät isot tiger mosquitot jotka virusta levittävät ja silmä kovana tarkistan jokaisen pyydystämäni. Toistaiseksi en ole sellaista vielä löytänyt.

Rantakadulta vielä yksi uutinen. Se on muuttunut yksisuuntaiseksi, meiltä keskustaan päin. Tämä on merkitty kielletty ajosuunta –liikennemerkillä pari korttelia meistä eteenpäin. Ensimmäisinä päivinä liikenteessä ei huomannut mitään eroa, molempiin suuntiin ajettiin kuten ennenkin. Ikäänkuin ihmiset olisivat tuumanneet, että eihän tuo voi pitää paikkaansa. No, sitten kadunvarteen ilmestyi katos ja seitsemän poliisia koppalakeissaan. Heillä olikin täysi työ pysäyttää kaikki autot ja mopot ja kertoa kuljettajille, että kyllä se liikennemerkki siellä ihan tarkoituksella on. Vaikutti sille, että sakkoja ei annettu. Ainoastaan muuttuneesta järjestelystä printattu lomake. Ja jos poliisien ohi ajoi riittävän vauhdikkaasti, he eivät viitsineet pysäyttää (jaksaneet nostaa peppuaan muovijakkaralta).

Muutaman päivän kuluttua alkoi viesti selvästi mennä perille ja väärään suuntaan ajavia näkee enää satunnaisesti. Poliisit ovat yhä asemissaan mutta melko tylsistyneitä hikoilemaan univormuissaan kadunvarrella. Minulle he viheltelevät ja vilkuttelevat kun käyn kauppareissuilla. Hämmentävää.

Down by the river

 Tuubaustunnelmia Vang Viengista. Hyvä porukka, hyvä fiilis.