Tashkentin ruska

Syksy otti lopulta otteensa Uzbekistanista. Vielä viime viikonloppuna ihmeteltiin outoa yhdistelmää, ruskaa ja yli 30 asteen lämpötilaa. Sitten viileni roimasti. Nyt puut pudottavat lehtiään vauhdilla, ruska jää lyhyeksi. Vaahterat sinnittelevät vielä, osa kirkkaan keltaisina. Tammet muuttuivat hetkessä rapsakan kullanruskeiksi ja tiputtavat kilpaa lehtiään ja terhojaan. Puistoja ja kadunvarsia siistitään kaiken aikaa. Täällä on haravien sijaan käytössä pitkävartiset harvat luudat, joilla lehdet näyttävät irtoavan nurmikostakin kevyesti.

Syksyn värejä Tashkentissa.

Kylmien aamujen varalta husband esitti toiveen korvaläpistä ja neulepuserosta. Lähdin niitä etsimään ja aloitin jälkimmäisestä toiveesta. Suuntasin ”kansanmarketiksi” nimeämääni vaateliikkeeseen, johon päädyin jo kesällä ihan vahingossa. Olin katsastamassa Samarkand Darwozan, joka on tylsä mutta ihan tasokas ostoskeskus merkkimyymälöineen. Sitä vastapäätä, vilkasliikenteisen tien toisella puolella, näkyi olevan Korzinka (supermarket) ison rakennuksen katutasossa. Rakennuksen seinässä oli myös vaatteiden kuvia. Mitäs tuolla on?, tuumasin, ja hilpaisin kadun yli. Astuin Korzinkan liukuovista sisään ja aulasta johti portaat yläkertaan ilman sen kummempia opastuksia. Sieltä löytyi tämä kansanmarket. Antamani nimi juontaa Kouvolasta, jossa oli aikoinaan saman niminen varsin ainutkertainen myymälä. Ei kovin trendikäs ehkä, mutta ehdottomasti löytöjen paikka. Se tuli välittömästi mieleeni tähän liikkeeseen astuessani. Kansainvälisten ketjuvaatteiden sijaan täällä myydään paikallisen vaatetehtaan tuotteita, mikä herätti heti mielenkiintoni. Eikä vähiten materiaalien osalta. Uzbekistan on nimittäin maailman viidenneksi suurin puuvillan vientimaa. Raakapuuvillaa tuotetaan noin 3,5 miljoonaa tonnia vuodessa.

Puuvillan viljelystä ja sen surullisestakin historiasta lisää toisen kerran, palataan kansanmarkettiin. Väljässä liikkeessä on vaatteita miehille ja naisille: takkeja, housuja, farkkuja, neuleita, trikoita, valtaosa puuvillasta. Laatu on hyvä, mutta pieni lisäpanostus designiin voisi tehdä terää. Ystävällinen nuori naismyyjä tuli palvelemaan minua venäjäksi ja kun vaihdoin englanniksi, hänen silmissään syttyi. Ooh, englantia, minäkin puhun englantia. Miten voin auttaa? Kerroin etsiväni husbandille neulepuseroa. Menimme yhdessä neuleita katsomaan (valikoima oli melko suppea) ja yritin arvioida sopivaa kokoa. Minkä kokoinen miehesi on, myyjätär kyseli ja huikkasi paikalle miesmyyjän. Olisiko hänen kokoisensa? Itse asiassa kyllä, totesin vähän hämilläni. Hän sovittaa, pieni hetki. Ja niin mies vetäisi neuletakin päälleen ja mallasi sitä minulle. Husbandille lähti mukaan lopulta kamelinruskea puuvillaneule. Myyjätär saattoi minut kassalle ja ylpeänä esitteli minut tiskin takana olevalle nuorelle miehelle: Hän on Suomesta ja puhuu englantia, joten palvele häntä englanniksi. Mies hymyili ja laskutti ostokseni. Tiedätkö, en minäkään puhu venäjää, hän sanoi hiljaa. Puhun uzbekkia ja englantia. Puhutaanko Suomessakin englantia?

Onnistuneen ostosreissun ja miellyttävän keskustelutuokion päälle kävelin kilometrin verran Chorsu basaariin etsimään niitä korvaläppiä. Niitähän löytyi, mutta täällä läppiä tuntuvat käyttävän vain lapset. Tarjolla oli lähinnä söpöjä keinokarvaisia pallukoita pikkutytöille. Husband sai siis tyytyä pipoon. Ehkä vielä saan hänet lämpenemään paikallisiin näyttäviin turkishattuihin, joita varsinkin vanhemmat herrasmiehet täällä käyttävät.