Asetuttu taloksi

Odotin hyppääväni sydäntalvesta suoraan tropiikin sateeseen ja kosteuteen. Vuodenaikoja täällä on käytännössä kaksi: sadeaika ja kuiva kausi. Virallisesti sadeaika kestää lokakuulta huhtikuulle. Tilastojen mukaan tammi- ja helmikuun pitäisi olla Jaavalla vuoden sateisimmat kuukaudet (18 sadepäivää/kk, sadekertymä 300 mm/kk). Viikon täällä oltuamme on satanut kunnolla vain kerran, silloinkin lyhyesti. Aurinko paistaa jo kuudetta peräkkäistä päivää poutapilvien pilkuttamalta taivaalta kuumasti. Sinistä taivasta ei loka- marraskuussa juuri nähnyt. Lämpötila ei vuoden aikana pahemmin vaihtele, 30 asteen tuntumassa mennään. Tänään tuo lukema on jo ylittynyt aamupäivästä.

Viime reissusta oppineena olen varautunut sadekeliin, koroilla ja ilman.

Olemme kotiutuneet hyvin ja saaneet huoneessa kaiken pikkuhiljaa pelaamaan. Safety box saatiin huoneeseen (kuuluu perusvarustukseen, mutta tästä huoneesta se oli viety pois) ja vihdoin se kaivattu nettiyhteyskin, kirjoituspöydällä nököttää nyt oma router. Pääsen jatkamaan bahasan verkko-opintojani. Pyykit pestään ilman tyrmäävää huuhteluainetta. Liikenne hurisee kodikkaasti avoimesta ikkunasta.

Meidän ikkuna ylimmän valkoisen kerroksen viimeinen vasemmalla.

Ensimmäiselle viikonlopulle ei otettu mitään suorituspaineita, husband sai levätä työviikon päälle.  Pieni kattokerroksemme osoittautui varsinaiseksi keitaaksi lepotuoleineen. Toisin kuin edellisessä majapaikassa, tällä altaalla on ihana rauha. Katolla käy myös miellyttävä tuuli. Siitä huolimatta siellä ei kovin kauan jaksa olla, sen verran polttava on aurinko. Kuntosali on jo otettu ohjelmistoon, eikä sielläkään ole ketään muita vielä näkynyt. Husband testasi myös hotellimme oman span. Hieroja näytti varsin vahvalle, mutta tässä tapauksessa ulkonäkö petti. Onneksi tien toisella puolella on hyväksi havaittu paikka, jossa hierojat ovat todella kovanäppisiä. Kun syksyllä olin siellä käsittelyssä, melkein itkin – tuskasta! En usko, että kroppaani on koskaan sellaisella teholla mankeloitu. Mutta sille pöydälle jäi kahden käsittelyn jälkeen melkein vuoden vaivannut vihlova kipu lapaluussa ja hartiassa. Aion mennä uudestaan.

Keidas. Rauha.

Viikonloppuna oli tietysti käytävä tarkistamassa myös lempiravintolat: lauantai-illan suosikkimme, meksikolainen Amigos happy hour margaritoineen, ja sunnuntain myöhäinen lounas Mamma Rosyssa (pizzat). Molemmat olivat ennallaan. Perjantaina sen sijaan testattiin viereinen El Asador, joka mainostaa itseään etelä-amerikkalaisena ravintolana. Ulospäin paikasta ei voi sanoa mitään, mikä on varsin tyypillistä tälle korttelille. Ravintolat eivät todella ole houkuttelevan näköisiä, niitä tuskin huomaa. Mutta sisälle kannattaa kurkistaa, kuten tässäkin tapauksessa. Ruma ulkokuori kätki sisälleen varsin viihtyisän miljöön. Takaseinällä oli valtava avotakka, jossa liekit löivät kattoon asti. Paikan erikoisuutena ovat grillatut liharuuat. Husband testasi paikan burgerin ja kehui sitä vuolaasti. Minun kana-annokseni oli maukas sekin ja iloisena yllätyksenä viinilistalta löytyi indonesialaista valkoviiniä ja vieläpä kohtuuhintaan (normaalisti halvoista ulkomaalaisista bulkkiviineistä saa maksaa kymmenen euroa lasilta). Indonesiassa tosiaan valmistetaan viiniä, vaikka sijainti päiväntasaajan lähellä ei viiniköynnöksille ihan ideaalilta kuulosta. Hatten Wines toimii Balilla. Siitä lisää toisen kerran. Nyt jalat vievät taas Kemangin kaduille.