Terassikausi alkoi

Viikko sitten katselin ensimmäistä Mongolian aamua lentokoneen ikkunasta. Paljaiden vuorten keskellä nököttävä Ulan Bator näytti niin pienelle ja harmaalle, savu tuprusi voimaloiden piipuista betonitalokortteleiden keskellä. Kovin ankealta vaikuttanut kyläpahainen on jo viikossa ehtinyt todistaa olevansa jotain ihan muuta. 

Eilen kelpasi jatkaa jokapäiväisiä tutkimusretkiä melkein 30 asteen helteessä. Takki jäi henkariin ja kaulahuivistakin piti jo luopua. Paikallisetkin ovat keventäneet vaatetustaan ja minihameet ovat selvästi tämän kesän juttu, samoin korkeat korot. Lyhyiden hameiden kanssa käytetään kuitenkin sukkahousuja, pääasiassa mustia. Asusteiden pääväreinä ovat muutenkin musta ja harmaa, punaisin ja liloin väriläiskin. Neonvärimuoti ei ole vielä löytänyt tänne, onneksi. Muodin ohella olen jatkanut tuttujen kortteleiden bongailua ja nyt löytyi myös palat Vallilaa ja Kalliota, jopa Kaivopuistoa. Joku kyseli, että mitä kaupunkia Ulan Bator muistuttaa. Vastaan yhä, että kaikista näkemistäni kaikkein eniten Helsinkiä! Mutta vain arkkitehtuuriltaan.

Taskuvarkaista kovasti varoitellaan, joten olen valppaana, erityisesti pääpostin edustalla, missä pitkäkyntiset kuulemma useimmin iskevät. Enpä yleensäkään kanna mitään arvokasta mukana ja laukkuna on pieni vaatimaton kangaspussukka. Turisteja on vielä vähän, sillä varsinainen sesonki alkaa ensi kuussa ja on huipussaan heinäkuussa.

Viime päivät ovat olleet ensimmäiset kesäisen lämpimät ja ravintolat vasta availevat ulkoterassejaan. Sää voi kuitenkin muuttua nopeasti kuten kävi eilenkin, upea hellepäivä muuttui alkuillasta ensin hiekkamyrskyksi ja sitten hyytäväksi vesisateeksi. Lämpötila tipahti hetkessä 20 astetta. Yöt ovat kylmiä ja viime yönäkin käytiin lähellä nollaa. Tiistai-ilta oli aurinkoinen ja lämmin, joten mekin aloitimme terassikauden Seoul Streetillä olevan italialaisen Marco Polo -ravintolan terassilla, jonne vasta kannettiin pöytiä talven jäljiltä. Minulle pastaa ja husbandille ensimmäinen pizza, joka kuulemma on kaupungin paras juuri täällä. Hyvältä se näyttikin, mutta maistui jotenkin jännältä, makealta. Ehkä siinä oli käytetty paikallista jakinmaidosta tehtyä juustoa, jota olemme saaneet nauttia hotellin aamiaisella.

Minulla on menossa kulttuuri- ja historiaähky, kun yritän opiskella Mongolian pitkää ja värikästä taustaa. Suurta nöyryyttä täytyy taas tuntea ja myöntää, että kovin vähän maata tunsin etukäteen. Teemasta lisää pian.

 Aurinkolasit käyvät kaupaksi.

Olenko tullut Huvilakadulle? Tuo ravintola on kyllä uusi.

Pivo = olut. Haluun hool ei sen sijaan tarkoita että haluun tuopin vaan kertoo, että tarjolla on myös lämmintä ruokaa.

Uskaltaisikohan tuonne?