Nomadien juurilta nykypäivään

Siperia saapui tänne taas eilen hyytävän ilman kera. Pitkin päivää lämpötila vain tippui ja vesisade muuttui ensin rännäksi ja sitten lumeksi. On siis olemassa vielä karmeampi ilmasto kuin Suomessa. Vaikea on uskoa, että parin kuukauden päästä täällä saatetaan nauttia (tai joidenkin mielestä kärvistellä) 40 asteen helteistä. Vastaavasti talvella mennään samoihin lukemiin, miinuksen puolelle (en ole silloin täällä!). Koleudessa saadaan värjötellä vielä tämäkin päivä, joten tekstiä syntyy teekupin äärellä. On lyhyen historiakatsauksen vuoro.

Varsin haastavasta ilmastosta huolimatta Mongoliasta, tarkemmin Gobin autiomaasta, on löydetty merkkejä asutuksesta jopa 200 000 vuoden takaa. Kansainvaellukset aloittivat varsinaisesti sen historian, joka johtaa nyky-Mongoliaan. Ensimmäisiä arojen nomadeja olivat hunnit (täällä tunnetaan myös nimellä ”auringon kansa”), jotka taitavina ratsastajina ja taistelijoina pistivät kampoihin etelästä uhkaaville kiinalaisille. Hunnit joutuivat lopulta perääntymään ja pääsivät sittemmin Attilan johdolla historiankirjoihin hirmuteoillaan Euroopassa. Seuraavat Mongolian arojen valloittajat tulivat Turkista (”susi-ihmiset”). Tarina kertoo, että alueelle majoittuneet turkkilaiset polveutuivat arolle hylätystä pojasta ja hänet hoiviinsa ottaneesta susiemosta. Lopulta turkkilaiset seurasivat hunnien vanavesiä etelään ja alkoi uiguurien valtakausi. Paimentolaisuus vaihtui enemmän paikallaan pysymiseen, rakennettiin kaupunkeja ja viljeltiin maata. Kirgiisit ajoivat osan uiguureista etelään Kiinaan, missä he hallitsivat koko Silkkitietä tuhannen vuoden ajan.

Varsinainen Mongolian valtakunta syntyi vuonna 1206, jolloin 44-vuotias Temujin, köyhistä oloista noussut ja ilmeisen hyviä neuvottelu- ja johtajantaitoja osoittanut mies, onnistui yhdistämään kaikki arojen heimot yhdeksi mongolien kansaksi. Mies tunnetaan paremmin nimellä Tsinggis-kaani. Hän rakensi kauppasuhteita muihin maihin, standardisoi verot ja kirjoitti lukuisia lakeja, muun muassa pohjan kansainväliselle lainsäädännölle, lain diplomaattisesta koskemattomuudesta ja uskonvapaudesta. Lisäksi hän vakiinnutti uiguurifontteihin perustuvat mongoliankielen aakkoset, loi yleispätevän poliittisen ja taloudellisen järjestelmän ja valuuttajärjestelmän. Periaatteessa kaikki tuntemamme lainsäädäntö pohjautuu näihin Tsingis-kaanin lakeihin. Sittemmin hän niitti mainetta myös säälimättömänä valloittajana. Jotenkin minusta tuntuu, että meidän historiantunneilla mainittiin vain tämä viimeksi mainittu saavutus. 

 

”Man of the millenium”. Mongolia oli käytännössä ensimmäinen todellinen moderni valtakunta.

Mutta nyt vähän kelausta, että päästään nykypäivään. Tsinggis-kaanin valtakunta kasvoi vielä hänen seuraajiensa johdolla ja ulottui parhaimmillaan lännessä Unkariin ja Välimerelle Turkkiin ja Venäjälle Itämerelle asti, etelässä Intiaan ja idässä Koreaan. Jännitteet kasvoivat, seurasi romahdus, sisällissota ja lopulta pitkä ajanjakso mantsujen ja Qing-dynastian vallan alla.

Qing-dynastian hajottua 1911 Kiinan kansantasavalta sai alkunsa ja Mongolia julistautui itsenäiseksi. Olo puristuksissa kahden jättiläisen välissä ei ollut helppoa. Venäjä toipui maailmansodasta ja kärvisteli oman vallankumouksensa kourissa, joten Kiina käytti tilaisuuden hyväkseen pakottaen Mongolian luopumaan sille myönnetystä autonomiasta. Armeijan päällikkö ja vallankumousjohtaja Sukhbaatar liittolaisineen koki ainoana vaihtoehtona kääntyä Venäjän puoleen. Tukea saatiin ja Sukhbaatarin joukot puna-armeijan avustuksella palauttivat vallan vuonna 1921 ja Sukhbaatar julisti Mongolian itsenäiseksi. Mongolian kansantasavalta perustettiin 1924. 

Sukhbaatar nimikkoaukiollaan, jolla yhä vietetään kaikki tärkeimmät juhlat ja seremoniat.

Itsenäisyyden ja Kiinasta vapautumisen hintana oli joutuminen sosialistisen ideologian rautaiseen otteeseen. Uskonnot kiellettiin, buddhalaisuus likvidoitiin, nomadismi vaihtui kollektiiviseen maatalouteen, teollisuuteen ja kaupunkirakentamiseen. Ensimmäisenä Aasian valtiona kommunismin valinnut maa oli myös ensimmäinen, joka sen hylkäsi. Neuvostoliiton hajottua 1990 Mongolia vaihtoi kurssia toden teolla ja porskuttaa nyt markkinataloudessa paukuttaen taululle viime blogitekstissä mainittuja talouslukuja. 

Historiantunti päättyköön tähän. En ota vastuuta mistään asiavirheistä enkä listaa lähteitä vaan sukellan takaisin elämään Ulaanbaatarissa, jota aurinko taas herättelee kohti huomenna jatkuvaa kesää.