Himoittu kielitaito

Kambodzhalla ja Suomella on yhteinen rikkaus ja ongelma – oma kieli, jota muut eivät puhu. Khmer (ääntyy khmai) on vanha, sanskriitista pohjautuva kieli, jota häpeäkseni en ole näiden vuosien aikana saanut aikaiseksi opiskella. Kuten monet muut, täällä pidempäänkin asunneet, osaan vain muutamia hyödyllisiä sanoja kuten numeroita, tervehdyksiä, kiitoksia ja käytännön termejä kuten vasemmalle, oikealle, liian kallis, minulla on auto, yksi lisää olkaa hyvä. 

Khmer on maan virallinen kieli, mutta toisen kielen sijasta käydään kovaa kisaa. Edesmenneen kuninkaan myötä viimeisetkin rippeet Ranskan kulttuurin vaalimisesta haihtuvat pikku hiljaa. Vielä 1950- ja 60-luvuilla lähes kaikki kouluopetus annettiin ainakin osittain ranskaksi. 1970-luvulle asti viranomaisten kieli oli ranska  ja esimerkiksi kaikki katukyltit olivat ranskaksi. Nykyään ranskankielentaitoista on lähinnä vain vanhempi väestö, joka selvisi hengissä punahkhmerien ajalta. Heitä ei ole paljon, sillä tuolloin kielitaidon paljastuttua pääsi hengestään. Yhä harvemmin ja harvemmin törmää torilla myyjiin, jotka puhuvat ranskaa. Ja aina sellaisen kohdatessani mietin, mitä hänkin on mahtanut kokea. Kokonaan ranskankieli ei täältä ole kadonnut, sillä maassa asuu noin viisi tuhatta ranskalaista ja Ranskaan aikoinaan muuttaneita kambodzhalaisia palaa takaisin kasvavin joukoin. Menneen havinaa kielessä kuitenkin täällä on.

Nuorten osalta kielen viehätys ja kiinnostus sitä kohtaan on kokonaan kadonnut. Monet vanhemmat kannustavat lapsiaan puhumaan englantia, jota pidetään jopa tärkeämpänä kuin omaa äidinkieltä. Jos perheellä suinkin on varaa, lapsi laitetaan pienestä asti englanninkieliseen yksityiskouluun. Kielitaito on edellytys mikäli haluaa hyvän työpaikan. Yritysmaailmassa ja kansainvälisissä järjestöissä on pystyttävä kommunikoimaan englanniksi, samoin nopeasti kasvavalla turismisektorilla.

Ei kuitenkaan riitä, että osaa khmeriä ja englantia. Jos haluaa menestyä, on oltava kolmikielinen. Kiinan merkitys teollisuuden, maatalouden, turismin, kiinteistökaupan ja pankkitoiminnan rahoittajana on valtava. Mandariinikiinan suosio oppiaineena onkin räjähdysmäisessä nousussa. Sitä opiskellaan aamulla ennen koulun alkua ja vielä uudestaan illalla koulun ja ylimääräisten englannintuntien jälkeen. Kiinankielen taito on oikotie keskijohtoon yrityksissä. Se riittää monelle nuorelle houkuttimeksi ja he ovat valmiita uhraamaan omaa aikaansa kieliopintoihin.

Pakko palata tässä yhteydessä Suomeen ja meidän keskusteluun esimerkiksi pakkoruotsista. Kieltenopiskelu on pakkoa. En tarvitse kieliä. Huono kielipää. Ne suomalaiset jotka puhuvat suomen lisäksi ruotsia ja englantia ylpeilevät maailmalla kielitaidollaan (ainakin amerikkalaisiin on helppo tehdä vaikutus).  Aika harva heistäkään osaa sujuvasti muuta kuin suomea ja korkeintaan melko hyvin englantia, vielä harvempi sitä ruotsia. Tai muka osaa, mutta ei halua puhua, ainakaan skandinaavien kanssa (koska ei osaa riittävästi). Useamman kuin kolmen kielen sujuvasti (painotuksella sujuvasti) hallitsevat ovat erikoisuuksia, toki heitäkin on.

Kambodzhalaisnuorten innokkuus vieraiden kielten opiskeluun on ihailtavaa ja selittyy toki sillä, että sillä on suora yhteys työpaikan löytämiseen ja tulevaisuuden toimeentuloon. Se riittää motivoimaan nuoret.

Näen yhtäläisyyden Suomeen kielitaidon, työpaikkojen ja toimeentulon yhteyden osalta mutta siihen se yhtäläisyys taitaa jäädä?

Suomessa ja Kambodzhassa valtion ylläpitämä koululaitos on ilmainen. Suomessa ilmaiseen perusopetukseen sisältyy mahdollisuus vähintään kahden vieraan kielen opiskeluun. Kambodzhassa ei.