The 2013 Walkathon

Miltä kuulostaa lauantaiaamun herätys klo 5:30 ja 10 kilometrin kävelylenkki 36 asteisessa auringonpaisteessa? 

Nokor-Tep -järjestö pyrkii edistämään kambodzhalaisten naisten terveyttä tarjoamalla heille terveyspalveluja, joihin paikallisilla naisilla ei normaalisti ole mahdollisuuksia. Järjestö rakentaa parhaillaan uutta naistensairaalaa, joka valmistuttuaan keskittyy erityisesti syöpähoitoihin.

Kun kuulin järjestön hyväntekeväisyyskävelystä, Walkathonista, päätin osallistua. Silläkin uhalla, että se tarkoitti kohtuuttoman aikaista herätystä ja vieläpä lauantaina.

Kolmen suomalaisnaisen voimin huristimme auringon sarastaessa tuktukilla joenrantaan Naga-kasinon edustalle, missä rekisteröidyimme kävelylle ja saimme kukin lippalakit, osallistujanumeron ja peltisen mukin. Mainittakoon, että ennen auringonnousua lämpötila oli vain 27 astetta, mutta se nousi nopeasti kilpaa auringon kanssa. 

Matka jatkui normaalissa liikennekäytössä olevalla lautalla Mekongin vastarannalle Arrayksatin kylään. Lippalakkipäitä tippui vähitellen paikalle, järjestäjien arvioiden mukaan osallistujia oli ainakin 600 henkeä.

Kun START-plakaatin punainen nauha vihdoin leikattiin poikki kello 7:15, pinkaisimme vauhdilla liikkeelle. Aurinko alkoi jo lämmittää mukavasti ja hiekkatie pölisi sandaalien alla. Olimme nopesti ottaneet eturintaman kävelijöiden joukossa. Joku ruotsalaismies hoputteli meitä suomenkielellä kun ohitimme hänet. 

Reitti kiemurteli talojen ja riisipeltojen välissä. Välillä mangopuun lehvät viilsivät lippaa ja kanat kiiruhtivat alta pois. Kyläläiset kannustivat menoamme ja lapset vilkuttelivat koululuokista. Joukkoa vetämässä olleet kaksi poliisia olivat tuskastua kanssamme, sillä aina tupakkatauolle pysähtyessään ohitimme heidän moponsa ja karkasimme tiehemme. Sieltä he sitten tulivat perässä ja pöristivät ohi, kunnes sama tilanne toistui. Kävelijöiden nestetasapainosta oli huolehdittu hyvin, sillä reitin varrella oli tankkauspisteitä melkein kilometrin välein. Me emme ehtineet pysähtymään, sillä harmiksemme joku iäkkäämpi sitkeän näköinen mies alkoi saavutta meitä. Kun olimme noin seitsemän kilometrin kohdalla, mies oli jo aivan kintereillämme. Epäilimme, että oli ottanut muutaman juoksuaskeleen! Annoimme sedän mennä ohitsemme ja soimme hänelle ilon saapua maaliin ensimmäisenä, kaksi metriä ennen naiskolmikkoamme.

Pölyiseen, hikiseen mutta upeaan kympin kävelyyn meni meiltä 1,5 tuntia. Maalissa meidät otettiin hurraten vastaan ja vauhtiamme kehuen: You are so strong women! Noin vartin kuluttua perille saapui se ruotsalaismies päätään pyöritellen. Suomalainen sisu, hän totesi kunnioittavaan sävyyn.

Kiitos Maija kuvista!