Minimalistin tuskaa

Ulkoa kantaa kirjoituspöydän äärelle tuttuja Phnom Penhin ääniä: tööttäyksiä, sirkkelöintiä, vasaran pauketta ja erilaisten myyjien huutoja, jotka nykyään tulevat enimmäkseen nauhalta. Maisema ikkunoista tarjoilee kuvaa muuttuvasta kaupungista. Viereisen vanhan kivitalon sadeajan tummentamalla kattoterassilla kuivataan kalaa ja pyykkiä, taustalla nousee seinä 30-kerroksisia asuintaloja. Pohjoisessa maisema menee pian umpeen korkeista kerrostaloista, jotka rakennetaan lähes kiinni toisiinsa.

Viikonloppuna pääsin vihdoin Russian marketille ja vähän jännitin miten tutut myyjät tällä kertaa kommentoivat, suoraan tyyliinsä, että olenko nyt lihava ja mistä kohtaa, näytänkö jo vanhalta ja eikö vieläkään beibiä. Yllätyksekseni kuulinkin, että now look young. Yksi hopeamyyjä mittaili päästä varpaisiin ja totesi että näytät hyvältä, oletko löytänyt miehen? Luulenpa, että totuus on se että ammattimyyjät tietävät mitä pitää sanoa jotta asiakas pidetään tyytyväisenä. Toimi hyvin.

Toistaiseksi ostokset ovat rajoittuneet kodintarvikkeisiin, joiden valinta on minulle yhtä tuskaa. Valikoimaa toki on, mutta ne värit! Minä haluaisin, että kaikki olisi valkoista, harmaata tai mustaa, mutta ehei, harjat, mopit, roskikset ja ämpärit ovat kaikki räikeän punaisia, vihreitä, sinisiä tai liiloja ja keskenään tietysti aivan eri sävyisiä. Pyyhkeitä on vaikea löytää ilman kamalia nallekuviointeja tai kukkasia ja silityslaudan kohdalla piti valita siniset puput tai pinkit kissat. Auts. Tänään silitin sitten uudet (huom. valkoiset) lakanat pinkkien kissojen päällä liila-valkoisella silitysraudalla ja suihkuttelin niitä kosteaksi punakorkkisella sumutuspullolla. Sileiksi tulivat.