Patuxai, Vientianen pramea monumentti, symboloi Ranskan vallasta vapautumista. Se rakennettiin 1960-luvun lopulla lentokenttää varten tarkoitetusta betonista. Siksi sitä kutsutaan myös vertikaaliseksi kiitoradaksi. Vientiane vasta heräilee puoli kymmeneltä, kun kävelen keskustan kujia. Suurin osa myymälöistä on vielä kiinni, osaa parhaillaan avataan. Aurinko paahtaa siniseltä taivaalta ja tuk tuk-kuski ehdottelee kyytiä, sillä hänestä on ihan liian kuuma kävellä. Pysähdyn suosikiksi tulleeseen lounaspaikkaani, Le Banneton-kahvilaan, ja otan kupin erinomaista laosilaista Boloven robustaa ja tuoreen croissantin. Sama tilaus näkyy menevän kaikkiin pöytiin, myös vieressä istuville kahdelle ranskalaiselle papalle.
Viikonloppuna ehdittiin vielä nähdä Lao Openin tennisfinaali stadionilla, kuunnella paikallista hevibändiä nuorison kanssa ja nauttia viimeinen kiireetön sunnuntailounas Spirit Housessa, hupenevan Mekongin äärellä.
On aika jättää hyvästit viehättävälle Vientianelle. Khop chai lai lai, kiitos oikein paljon. Kaksi kuukautta Laosissa on ollut opettavaista, miellyttävää ja ennen kaikkea syventänyt taas vähän ymmärrystä kiehtovaan ja aina vaan uutta tarjoavaan Indokiinaan.
Huomenna seuraamme Mekongin virtausta kohti etelää ilmasta käsin. Phnom Penh... sydän ottaa lisälyöntejä pelkästä ajatuksesta.
Mekongin pinta on tippunut kuukaudessa yli kuusi metriä paljastaen suuren hiekkasärkän, joka jakaa joen kahtia.
4 kommenttia:
Aurinkoinen kiitos kuluneesta kahdesta kuukaudesta. Ei ihme, että ajoittain unissa on matkannut Laosiin, niin todentuntuista ovat olleet raportit ja valokuvat tuosta maasta. Ja ehkä vielä koittaa päivä, jolloin pääsee seudun sticky risea testaamaan... Bon voyage!
Un jour, ma chère amie, on va manger le delicieux "ris sticky" ensambe ici á Vientiane.
Mukavaa matkaa "kotiin".
Ai sitä sanotaan myös vertikaaliksi lentokentäksi. :) Tuolle kyllä nauran välillä mielessäni ihan ilmankin. Onhan se aika hauskaa, että Ranskasta eroamista juhlistetaan riemukaarella. :)
Lähetä kommentti