Kooste ajatuksista

Viimeinen auringonlasku Jakartassa. Avoimesta ikkunasta tulvii sekoitus pakokaasua, savua ja käryä katukeittiöistä. Niistä syntyy kaupungin tuoksu, joka jollain tavalla herättelee kolmen viikon meri-ilman jälkeen. Takana on lähes yliannostus luonnon kauneutta ja ihmisen tekemää kauneutta. Molemmat ruokkivat esteetikon sielua.

Ilmasto on oikea, kun taivaalta tippuu frangipanin kukkia.

Yhteenvetona kolme päässä juuri nyt pyörivää asiaa.

Kiitollisuus – taas kaikesta koetusta ja näetystä, uuden oppimisesta, terveydestä ja ihmisestä rinnallani. Elämä on tässä ja nyt.

Huoli – meri täyttyy roskasta. Kaikilla rannoilla rantaan ajautui roskalauttoja, jotka koostuvat erilaisista muovijätteistä. Me tuhoamme kovaa vauhtia korallit ja niiden asukkaat, jotka tukehtuvat meidän roskiimme. Haluaisin tehdä enemmän kuin vain olla huolissani.

Ihmetys – sillä välin kun kuvasin upeita maisemia ja luontoa, turistit ympärilläni tuntuivat ottavan kuvia vain itsestään. Varsinkin nuoret naiset, jotka seisoivat vesirajassa bikineissä ja kuvasivat vuoroin takapuoltaan ja vuoroin nassuaan. Heitä ei tuntunut ympäristö kiinnostavan. Meren tila vielä vähemmän.

Gilit lentokoneen ikkunasta, Gili Meno siinä siskoksista keskimmäisenä.

Lopuksi buddhalainen oppi, joka tuli jälleen muistutuksena erinomaisessa mukana kulkeneessa matkakirjassani (Harari: Sapiens -  A Brief History of Humankind). Onnellisuuden voi saavuttaa vain keskittymällä elämään tätä hetkeä, olemaan siinä läsnä. Jos jatkuvasti miettii, mikä voisi olla paremmin, ei voi koskaan olla onnellinen.

Me jätämme jälkiä, mutta meihin myös jää jälkiä.

Kiitos matkaseurasta.

Etappi VI – Kuta, Lombok

Lombokin karu ja vähäsateinen eteläosa hiekkarantapoukamineen on vielä toistaiseksi melko harvakseltaan asuttu kolkka. Majapaikkamme Kuta, jota ei pidä sekoittaa Balin kuuluisaan Kuta-beachiin (”aussinuorten kanaria”), on vielä leppoisa pieni kyläpahanen, mutta tilanne on muuttumassa. Kahden ison hotelliresortin rakennustyöt ovat jo alkaneet. Tänne porukkaa vetää hienojen rantojen lisäksi myös mahtavat aallot, joilla surffaaminen vaatii jo osaamista.

Koska tämä on saarihyppelymme viimeinen etappi ennen paluuta Jakartaan, olimme päättäneet panostaa majoitukseen. Aiempia oli aika vaikea ylittää, mutta niin vain kävi. Perinteistä lombokilaista arkkitehtuuria vaaliva private villa omalla puutarhalla ja merinäkymällä on sanalla sanoen luksusta. Ahmin yksityiskohtia ja aistin tunnelmaa, tällaisen kesämökin vielä joskus haluan.

Muistutus taas siitä, että kaiken voi tehdä vähän kauniimmin.

Kutan visiitin kohokohta oli kuitenkin eilinen vierailu perinteisessä sasak-kylässä. Lombokin yli kolmesta ja puolesta miljoonasta asukkaasta valtaosa on sasakeja ja sukua balilaisille heimoille. Sasakeilla on oma kulttuurinsa, kielensä ja uskontonsa (yhdistelmä islamia, hindulaisuutta ja animismia).

Sade-niminen kylä (nimi tarkoittaa paikallisella kielellä ”sielun lääkettä”) on yksi harvoista, jonne on mahdollista päästä tutustumaan paikallisen oppaan kera. Vierailijat ovat pääasiassa indonesialaisia turisteja muualta maasta, ulkomaalaisia kylässä vierailee vain harvakseltaan. Oppaamme, kyläläinen itsekin, totesi että hyvä näin, kyseessä ei ole mikään museo vaan oikea kylä, jossa ihmiset asuvat ja elävät. Toistaiseksi homma on balanssissa ja sekä kylä että vierailijat hyötyvät.

Sisäänkäynti.

Keskuskatu.

Uusi olkikatto.

Kylän vanhin talo, jossa asuu kyläpäällikön äiti.

Talojen rakenteet ovat sekoitus savea, riisin akanoita ja lehmän ulostetta. Katot tehdään oljesta. Molempia on uusittava säännöllisesti. Kerran kuussa jokaisessa talossa järjestetään seremonia, jota ennen lattiat pestään lehmänlannalla (lattiat eivät kestä vettä). Ensin kuulemma haisee hetken, muttei kauan.

Sisällä sasak-kodissa. Lehmän kallo seinällä tuo onnea.

Pelkistetty keittiö yläkerrassa, missä äiti ja lapset nukkuvat. Isä nukkuu alakerrassa.

Kylässä on ollut sähköt vasta kuuden vuoden ajan. Myös kylän ainut kaivo on nyt sähköistetty ja hollantilaisten rahalla kylään on saatu myös porakaivo.

Perinteinen lamppu eli simpukankuori, johon laitetaan kookosöljyä ja puuvillakankaan suikale.

Saden kylässä on noin 700 asukasta, joista kaikki ovat sukua toisilleen. Siellä on asuttu nyt 15 sukupolven ajan ja sääntö on, että avioitua voi ainoastaan serkun kanssa (geneetikon korvaan tämä särähti). Vielä mielenkiintoisempaa oli kuitenkin se, miten puoliso valitaan. Poika ”kidnappaa” valitsemansa tytön kylän laitamille ja pari odottelee, että vanhemmat rauhoittuvat (tähän menee kuulemma korkeintaan kolme päivää). Sitten nuoripari palaa kylään ja mikäli tyttö on halukas avioitumaan, seuraa häät. Mutta jos tyttö ei suostu naimaan poikaa, jälkimmäistä rangaistaan. Kummankaan vanhemmilla ei ole valtaa puolison valintaan.

Miehet ovat viljelijöitä ja naiset kutovat kauniita puuvillakankaita.

Puuvilla kehrätään langaksi ja värjätään luonnon värein, muun muassa tamariinilla ja betel-palmun hedelmällä.

Huomenna matka jatkuu, nyt vielä päivä Kutan maisemissa ja ihanassa villassa. Kooste tämän reissun herättämistä ajatuksista vielä hautumassa.

Etappi V – Senggigi, Lombok

Gili Menon letkeä olo haihtui siinä hetkessä, kun rantauduimme viereiselle Gili Trawanganille. Satama oli täynnä ihmisiä rinkkoineen ja matkalaukkuineen odottelemassa venekyytiä. Rantakatu oli myllerryksen vallassa, sillä sieltä oli virkavallan määräyksen vuoksi juuri hakattu koko rantarivistö ravintoloita ja baareja alas. Joka puolella oli betonimurskaa ja tiilenpalasia, joita työmiehet kantoivat kottikärryihin. Ilmassa leijaili pöly ja mätä haju. Koko ajan oli joku kimpussa kysymässä haluammeko majapaikkaa, venekyytiä tai snorkkeliretkeä. Olimme moisesta ihmismäärätä ja kuhinasta aivan pyörryksissä ja saatuamme laukut venefirmamme suojiin, hakeuduimme turvaan rauhallisen näköiseen kahvilaan. Tunti Trawanganilla riitti varsin hyvin. Ehkä toisella puolen saarta meno olisi ollut houkuttelevampi.

Sitten saapui veneemme, joka vei meidät kovaa kyytiä Lombokille. Matkaseurana meillä oli kuusi nuorta aasialaisnaista, jotka huusivat ja kikattivat yli moottoreiden jylinän ja ottivat toisistaan valokuvia pelottavasti veneen laidalla keikkuen. Matkalla osuimme myös ukkosrintamaan ja puskimme halki rankan sadekuuron. Silloin tytöt vähän rauhoittuivat. Onneksi tässä veneessä laukut lastattiin sisätiloihin eikä katolle, kuten aiemmin.

Tämän tournéen kohteista Senggigi oli meille ainut entuudesta tuttu. Tykästyimme Lombokiin viime reissulla niin, että päätimme tulla takaisin. Husbandilla jäi Senggigi vähän kesken, koska kyseessä oli tuolloin työmatka. Tänne meitä veti paikan hyvän fiiliksen lisäksi myös elävä musiikki, jota viime kerralla löysimme useammastakin baarista. Jo riitti Gilin turistinuorison ukulelen rämpyttely (mistä on peräisin tämä villitys ottaa ukulele rannalle?), vihdoinkin kunnon musiikkia. Perjantaina viime reissun tuttumme Erwinin bändi ja vanhaa Rolling Stonesia, lauantaina Jimi Hendrixiä (mm. erinomainen versio Voodoo childista). Senggigi rocks!

Honky Tonks Bar ei petä.

Husband sai pizzaa. Niin minäkin.

Pienen pettymyksen koimme, kun tsekkasimme sisään tuttuun Kila resorttiin. Meille oli annettu huone aivan takarivistä ”puskista”, kun viimeksi katselimme parvekkeeltamme merta. Hotelli oli kuulemma aivan täysi, mutta sea view villa oli vapaana, lisämaksua vastaan toki. Kävimme katsomassa ja otimme sen.

Bungalow-elämä jatkui.

Husband relaa.

Balin tulivuori kohoaa vastarannalla.

 Senggigin auringonlasku.

Rokilla maustettu rantaviikonloppu vierähti nopeasti ja matka jatkuu...

Etappi IV – Gili Meno

Karsastin vähän ajatusta Gileistä etukäteen, ne kun tuntuvat olevan nyt niin kovin trendikäs matkakohde. Mutta kun ne sattuivat olemaan venematkan varrella, päädyttiin antamaan niille mahdollisuus. Ja se kannatti. Näistä kolmesta pienestä Lombokin kyljessä nököttävästä saaresta päädyimme valitsemaan keskimmäisen eli Gili Menon, joka nimestään huolimatta  on se kaikkein rauhallisin.

Balin Amedista lähtenyt vene vei meidät tunnissa Gileistä läntisimmälle eli Trawanganille, nuorten suosimalle bilesaarelle. Tuskin oli laukkuja saatu nostettua rantahiekalle, kun husband oli jo neuvotellut meille venekyydin viereiselle Menolle. Pikkuvene toi meidät suoraan oman hotellimme rantaan, josta kahlasimme kasseinemme bungalowiimme.

Gili Menon koti.

Kotiranta. Värimaailma toi vahvasti mieleen Sansibarin.

Aika tuntui pysähtyvän totaalisesti pikkuruisella Menolla, jonka kävelee tunnissa ympäri (saaren ympärysmitta noin viisi kilometriä). Menon meno oli muutenkin leppoisa, sähköt tulivat ja menivät, vedentulo katkesi välillä useammaksi tunniksi ja nettiyhteys oli olematon. Aamupäivät nautittiin upeasta rannasta, auringosta ja kirkkaasta vedestä, iltapäivisin tuli ukkonen. Saarta halkoo lukuisat pienet tiet, joilla oli kiva seikkailla iltapäivisin sateen jälkeen. Vastaan tuli kanoja ja kukkoja, hevos-tuktukeja, yksi apinakin.

Gili Menon sisäosien tunnelmaa.

Menon kisu, yksi lukuisista.

Menolla ei ole lainkaan moottoriajoneuvoja.

Kahvihetki saaren keskellä sateen suojissa. Kahvilanpitäjä soitti taustalla kitaralla Gunnareiden Sweet child of mine.

Lukuhetki omassa riippukeinussa.

Aivan vieressämme oli Sea turtle sanctuary, merikilpikonnien suojelujärjestö. Sen väki kerää kilpikonnien rantaan munimia munia turvaan, antaa pienokaisten kuoriutua ja pitää niistä huolta, kunnes ne ovat kahdeksan kuukauden ikäisiä. Sitten ne lasketaan mereen.

Nämä kaverit olivat vasta kuukauden vanhoja.

Yhtenä aamupäivänä teimme pitkän snorklausreissun korallille ja näimme valtavan määrän kaloja. Myös yhden ison merikilpikonnan, jonka perässä uimme tovin. Korallit olivat täälläkin yllättävän huonossa hapessa. Myös rantaviiva paikoin, eroosion kuluttama. Betonista ja tiilistä rakennetut muurit eivät kestä meren voimaa. Jos rantakasvillisuus tuhotaan, on eroosio väistämätön.

Huolestuttava näky.

Paikallinen lempiravintolamme, joka tarjosi tuoretta kalaa. Sen terassi on määrätty purettavaksi.

Gileistä itäisin eli Air meitä vastapäätä.

Aurinko nousi Lombokin takaa kuuden jälkeen.

Neljä päivää Gili Menolla oli sopiva aika, todellinen pysähdys ja rentoutuminen. Sitten oli taas aika jatkaa matkaa.

Lähtöaamu. Bye bye Gili Meno.