Miljoonan elefantin maa

Vientianen katuja kolutessa sitä väkisinkin ihmettelee, miten tämä Mekongin rantapenkereellä nököttävä ja äkkiseltään aika tylsältäkin näyttävä pikkukaupunki kätkee puiden varjostamien katujensa suojiin kaikennäköistä; Ranskan siirtomaa-ajan villoja ja buddhalaisia kullanhohtoisia temppeleitä, toisaalta puumökkejä takapihojen kasvimaineen, kanoineen ja koirineen.

Itselläni oli aika tehdä taas lyhyt katsaus Laosin historiaan, joka on kaikkea muuta kuin tylsä.

Nyky-Laosin historia juontaa juurensa 1300-luvun puoliväliin, jolloin prinssi Fa Ngum perusti Lan Xang (”miljoona elefanttia”) -nimisen kuningaskunnan. Pääkaupungiksi tuli Luang Prabang Mekongin pohjoisessa mutkassa ja pääuskonnoksi buddhalaisuus. Maa eli vuosisadat burmalaisten ja siamilaisten jatkuvien valtausyritysten kohteena ja 1500-luvun puolivälissä pääkaupunki siirrettiin turvaan etelämmäs, nykyiselle paikalleen (Wieng Chan). Siamilaiset ottivat vallan 1700-luvulla ja Ranska nappasi Laosin siirtomaavallan alle vuosiksi 1893-1907. Pääkaupungin nimeksi vakiintui ranskalainen kieliasu Vientiane.

Toisen maailmansodan aikana valtaan astuivat japanilaiset, mutta ranskalaiset palasivat 1946.  Laosista tuli Ranskan unioniin kuuluva valtio, jolla oli rajoitettu itsemääräämisoikeus. Suurin valta pysyi kuitenkin Ranskalla. Tätä seurasi kapinointiliikkeen (Pathet Lao) nousu ja yhteistyö kommunistisen Pohjois-Vietnamin kanssa. Keväällä 1953 Pathet Lao, Viet Minhin joukoilla vahvistettuna, otti Laosin haltuunsa. Täyden itsenäisyyden Laosin kuningaskunta sai 1954. Seurasi sisällissota, jonka aikana hallitukset vaihtuivat lukuisia kertoja. Sekasortoa lisäsi Yhdysvaltojen pommitukset 1960-luvulla, tavoitteena tuhota Pohjois-Vietnamia ruokkinut Ho Chi Minh-reitti (teemasta aiemmin: Plain of Jars).  

        

1975 kuningas luopui kruunustaan ja kommunistit ottivat vallan. Maahan nimitettiin presidentti ja pääministeri. Tänä päivänä Laos on demokraattinen kansantasavalta, jonka väkiluku hipoo seitsemää miljoonaa. Elefantteja ei ole enää sitä miljoonaa, mutta jäljellä olevat asustavat omassa reservaatissaan.

Se Laosin historiasta tällä erää, mutta entäpä Vientiane?

Valtaosa historioitsijoista uskoo, että Wieng Chan (Vientiane) oli alunperin hindutemppelin ympärille kasvanut, Indokiinan niemimaata laajalti hallinneiden khmerien siirtokunta. Sen tuhosivat 1000-1100 -luvuilla Etelä-Kiinasta tulleet heimot, nykyiset thait ja laot, jotka asettuivat alueelle. Tämä ei ole kuitenkaan virallisesti hyväksytty teoria, vaikka totta lieneekin.

Ranskalaiset rakensivat Vientianen 1800-luvulla käytännössä uudestaan raunioista, joiksi Siamin armeija sen jätti. Suurin osa siirtomaa-ajan rakennuksista on purkukunnossa, puristuksissa kasvavan kaupungin sisällä. 

Tilalle nousee moderneja lasitorneja. Onneksi jotain vanhaa vielä yritetään pelastaakin, mutta ei aina ihan onnistuneesti. 

 

Turhia tilastoja

Kesällä Suomessa moni kysyi mikä on suosikkini niistä maista, joissa olen asunut. En ole oikeastaan itse ajatellut asiaa, ainakaan siltä kantilta. Laosiin vasta tutustutaan, samoin Sansibariin (Tansaniaan). Puoli vuottakin on lyhyt aika. Siinä ehtii vasta alkuihastumisen tasolle ja syvempi tutustuminen tulee sitten hitaasti kypsymällä. Kambodzhan kohdalla ollaan tutustumisessa tietysti jo ihan toisella tasolla. Se on jo pitkäaikainen kumppani, josta on ehtinyt paljastua puoli jos toinenkin. Lasken tähän joukkoon myös ensirakkauden eli Kreikan, jossa ollaan vain lomailtu, mutta niin lukuisisa kertoja, että viikoissa laskettuna tuttavuutta kertyy reilusti yli puoli vuotta. Se on näistä ainoa, jonka syvempi olemus on auennut myös kielen välityksellä. Siga siga, pikkuhiljaa.

Facebookissa on suosittu sovellus, johon voi merkitä maailmankartalle kaikki maat, joissa on käynyt. Rupesin yksi päivä niitä klikkailemaan jättäen pois maat, joissa olen ollut vain lentokentällä. Lopputulos oli: ”Olet käynyt 37 maassa.  Se on 19% maailman maista ja 18 maata ystäviesi keskiarvoa enemmän. Käymättä on vielä 158 maata ja kaksi kokonaista maanosaa.”

Kaiken sen ajan, jonka olisin voinut käyttää uusia maita bongaten, olen siis tuhlannut näissä muutamassa maassa. Pelkästään Kambodzhassa kohta viisi vuotta. Ja 81% maailmasta on vielä näkemättä, jää näkemättäkin tätä vauhtia! 

Ihan kuin kyseessä olisi joku kilpailu, että kuka ehtii ensin koluta koko maailman. No, Facebookissa tunnutaan kilpailevan kaikesta muustakin; kenellä on eniten töitä tai muuten vain rankinta, kenellä uusin kännykkä tai kamera, eniten harrastuksia, parhaat lomakuvat.  Ja kerätään sääliä, sympatiaa ja kehuja. Jos se ei olisi niin kätevä kanava pitää ihmisiin yhteyttä, olisin häipynyt systeemistä jo aikaa sitten. 

Tämä ei ole kilpailu, tämä on elämä. Tänään se on uuteen viikkoon herännyt Vientiane, joka odottaa minua oven ulkopuolella. 

Vientianen elokuuta

Sunnuntailounas Mekongin äärellä Kong View -ravintolassa. Kokonainen jokikala laab-maustein, tulista som tam -salaattia ja keltainen currykeitto. Nam.

Meidän Vientianen koti jo kolmatta kertaa, Parkview, auton ikkunasta kuvattuna. Tällä kertaa viidennen kerroksen maisema kadulle.

Kaupunki valmistautuu Asean-maiden kokoukseen. Kuva pääkadulta, jota reunustavat mahonkipuut juuri parturoitiin.

Repputuristeja tulossa taas lastillinen. Missä täällä on hyviä guesthouseja? Olen ilmeisesti juuri sen näköinen, että minulta kannattaa kysyä.

Koordinaatit päivitetty

Niin vaihtui taas ilmasto, vuodenaika, kulttuuri ja kieli. Viikko sitten tein lähtöä Suomen kauniissa loppukesässä. Kummitytön kanssa katselimme ostosreissulla kauppojen syysmallistoja ja värejä, jotka olivat kaikilla samat. Mietin, miten iso osa maailman ihmisistä ei moisesta sesonkiajattelusta tiedä mitään. Ei ole erikseen esimerkiksi ”sadeajan värejä”, joita pitäisi käyttää. Ympäri vuoden pärjätään samoissa vaatteissa ja sandaaleissa. Ei tarvitse noudattaa naistenlehtien ohjeita siitä, mikä on tämän kevään tai syksyn väri tai milloin on soveliasta vaihtaa seuraavan vuodenajan asusteisiin. Suomessa kesällä on pukeuduttava kesävaatteisiin, vaikka lämpötila vaatisi untuvatakkia. 

Suomen kesä on kuitenkin ainutlaatuinen. Se vaihtui nyt kostean kuumaan monsuuniaikaan, johon kuuluvat melkein päivittäiset ukkoskuurot ja kaatosateet. Taifuunit iskevät maihin Indokiinan niemen itärannikolle tasaiseen tahtiin ja niiden riekaleet loiskauttavat vettä tänne sisämaahan asti. Vuodenajan vitsauksena ovat tulvat, joilta ilmeisesti ainakin toistaiseksi on tänä vuonna vielä vältetty. Mekongin pinta on taas korkealla, mutta Vientianen kohdalla ollaan vielä kolmisen metriä tulvarajasta. Kun aurinko pääsi paistamaan parina päivänä, nousi lämpötila heti liki 35 asteeseen. 

Sitten se kulttuuri ja kieli. Kun pää on vielä vahvasti täynnä alkukesän  Sansibaria ja Afrikkaa, on muutos tänne melkoinen. On tilaa, rauhaa, hiljaisuutta, huomaavaisuutta. Toisaalta kaipaan värejä, ääniä, yllätyksellisyyttä ja minareettien rukouksia. Eniten kaipaan sitä turkoosia merta, mutta sen aika ei ole nyt.

Sabaidee. Ehkä kaunein tervehdys minkä tiedän. Sen sanominen ja kuuleminen tuntuu hyvälle juuri nyt ja tässä.

Sommaren är kort

Mukavasti ja vähän liiankin nopeasti meni kesä Suomessa. Tänään heräsin trooppisen kosteaan Vientianen aamuun, reilun vuorokauden matkustettuani. Seurasin husbandia, joka tuli Laosiin muutamaa päivää edeltä. Tutultahan täällä näyttää ja se ylistämäni laosilainen kahvi  Croissant d´Or´ssa maistui juuri niin hyvälle kuin sen kuuluukin.

Vielä laukkua pakatessani en oikein tiedostanut, mihin olen tällä kertaa lähdössä. Maa ja manner ovat vaihtuneet vuoden aikana melko tiuhaan. Nyt tätä ilmaa, taivasta, ääniä, tuoksuja ja maisemaa aistien tiedän tarkalleen missä olen. Tämä on Aasia, kiehtova ja syvällinen Indokiina. Meidän nomadielämämme juurien lähde, jonne polku tuntuu aina palaavan.

Iltamaisema parvekkeelta. Käynnissä DDT:n ruiskutus (kuvan alareuna)

Helmiä viikon varrelta

Viime päiviin sisältyy paljon hehkuteltavaa. Ensinnäkin lähes trooppisessa säässä vietetyt festarit ystävien seurassa syntymäpäiviä juhlistaen, cava-kelluen, saunoen, herkutellen, laulaen (muutaman muuvin kera) ja tietysti suviöistä ja mahtavasta ukonilmasta nauttien.

Perään jo legendaarisen maineen saanut Brucen keikka Stadikalla, joka tuntuu vieläkin epätodelliselle. Uskomaton artisti, joka onnistuu luomaan lähes taianomaisen tunnelman. Ja eilen jatkotunnelmat Tavastialla Southside Johnnyn johdolla.

Viikkoon mahtuu myös iloinen uutinen perhepiirissä, hauska päivä Korkeasaaressa ja mukava ilta tänään ystävien luona.

Helmenä pohjalla pian lähestyvät rapujuhlat. Suomen kesä antaa parastaan.


Nuuksion festarit avattiin 14-metrisen lipputangon pystytyksellä. 60-vuotiaan vanhan tangon selkä taittui viime talven myrskyissä.

Beer drinkers and hellraisers

ZZ Top ei pettänyt tälläkään kertaa, vaikka edellisten tapaamistemme (Singapore 33 astetta ja Järvenpää 30 astetta) jälkeen 15-asteinen tihkusade tuntui vähän kolealta. Partasedät kuitenkin jyräsivät ja lämmittivät Kaisaniemen.

Talvilomaltahan tämä on vähän tuntunut toistaiseksi, muutta loppuviikoksi on luvassa vihdoin hellettä ja vuoden odotetuimmat festarit á la Noux!