Kitenge-kuume

Sansibarille ei kannata tulla ostosten perässä. Lukuisat pienet katumyymälät kauppaavat turisteille pääasiassa mantereelta tuotua turistitavaraa; puuveistoksia, tauluja, koreja ja koruja. Kyllä, paikallisia, jos myyjältä kysyy, varmasti ihan oman vaimon tekemiäkin, mutta eivät todellisuudessa ole. Tinga tinga –taulukopioita maalataan kyllä täälläkin, mutta se on oma juttunsa. Sitten on sitä ihmeellistä tavaraa, joka pyörii kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi tiettyjä laukkuja, huiveja ja mekkoja, jotka valmistetaan jossain päin Aasiaa isolla volyymillä. Tänne kulkeuduttuaan niihin on tarttunut muutaman välikäden hinta päälle. Esimerkkinä monelle Kambodzhan tuomisina tuttu ”kotimekko” tai kaftaani, jonka löysin täällä ilmastoidusta turistikaupasta kymmenkertaiseen hintaan verrattuna siihen, mitä maksoin siitä Russian marketilla.

Ehkä ainoita täällä valmistettuja esineitä ovat perinteiset Sansibarin arkut, joita puusepät todellakin täällä yhä veistävät. Ne ovat upeita, mutta eivät valitettavasti mahdu matkalaukkuun.

Sitten ovat kankaat, jotka tulevat tänne mantereelta. Lyhyt swahilinkurssi niihin:

kanga – ohut kuviollinen puuvillakangas, jota myydään aina kaksin kappalein. Perinteinen käyttötarkoitus on, että toinen kietaistaan asuksi ja toinen huiviksi. Kangoissa on aina joku symbolinen teksti, joka toimii kantajansa viestinä muille.

kikoy – paksumpi yksivärinen tai raidallinen puuvillakangas, jota käytetään esimerkiksi lannevaatteena, lapsen kantoliinana tai rannalla istuinalustana.

kitenge – kestävää puuvillakangasta tai sekoitetta oleva monikäyttöinen kangas, jossa on värikäs printtikuosi. Kuvioilla on yleensä joku perinteinen tai jopa poliittinen merkitys.

Tällä reissulla olen löytänyt kitenget. Tätä voi kutsua jo suhteellisen vakavaksi. Niiden kuviot ja värit pyörivät mielessäni päivin öin ja törmään niihin jatkuvasti kadulla, ravintoloissa, ihmisten asuissa, laukuissa. Ne ovat kerta kaikkiaan syötävän herkullisia. Mutta mistä niitä saa?

Tottakai, ilmastoitu turistikauppa Kenyatta Roadilla myy niitä. Ne on nätisti viikattu sileäksi nipuksi ja niihin on laitettu hintalappu. Hyvä. Sitten katukauppoihin. Nyt ne roikkuvat melko siististi laskoksella ja niissä ei ole hintalappua. Lyhyen keskustelun jälkeen hinta on jo heti puolet ilmastoidusta kaupasta. Hyvä. Sitten ”kangatorille” eli kapealle kujalle, jolla myydään pelkästään kankaita. Oho, hintahan puolittui taas. Hyvä. Sitten ultimatum, Suma-market, torin takana ison tien toisella puolen erittäin tiiviillä ostoskujalla. Ei näy muita mzunguja. Kolmikerroksinen rakennus on täynnä kankaita, myös kitengejä löytyy. Nyt niissä on taas hintalaput. Hintaero ilmastoituun kauppaan on kuusinkertainen! Toki laaduissakin on eroja, mutta lyhyellä matikallakin voi päätellä jotain katteista ja kannattavuudesta. Suma-market ei kuitenkaan ole mzungua varten, sen huomaan, sillä en saa palvelua. Naisia puskee ohitseni ja melkein työntävät minut sivuun. Ihan kuin minulle haluttaisiin osoittaa, että sinä voit ostaa muualtakin.

Menen takaisin kangatorille ja alan koluta mielikuvituksellista kitenge-printtien maailmaa. Osa väriyhdistelmistä ja kuvioista vaikuttaa kovin tutuille. Ei voi välttyä ajatukselta, että eräskin kotimainen design-liike on näistä perinteisistä afrikkalaista kuoseista vahvasti ”inspiroitunut”. Samalla kun käyn pinoja läpi tietysti keskustelen myyjän kanssa. Vaivihkaa mainitsen, että varmaankin annat minulle hyvän paikallishinnan. Tottakai, edulliseen hintaan, hän vastaa. Kerron, että kävin juuri Suma-marketissa. Ahaa, hän sanoo varovaisesti hymyillen. Yritän olla ilme värähtämättä aina, kun näen jonkun kiinnostavan kankaan. Pistän vaivihkaan sivuun. No, mikäs se olisi se sinun hyvä hintasi, kysyn. Oikein hyvä hinta sinulle, hän sanoo, ja sitten kertoo sen. Mitä ihmettä, huudan, ja nauran samalla. Sinähän lupasit minulle hyvän hinnan! Miksi nyt puhut tuollaisia! Hänkin rupeaa nauramaan ja sanoo, että eikö se ole hyvä hinta. Sanon, että ei ollenkaan, mutta saat kokeilla uudestaan. Joku oli kuulemma juuri maksanut hänen pyytämänsä hinnan. Sanon, että hyvä niin, mutta minä en maksa missään tapauksessa, menen sitten Suma-marketiin. Hän uskoo minua. No montako kitengeä sinä ostat? En tiedä, riippuu hinnastasi ostanko yhtään. No mitä haluaisit maksaa? Kerron. Eieiei, liikaa alennusta lähtöhinnasta. No mutta sinun lähtöhintasi on ihan liian korkea. Hän nauraa. Kuviot ja värit vilistävät jo silmissäni enkä tiedä haluanko kankaista enää mitään. Tuon. Ja ehkä tuon. Ja mikäs tuolta vielä pilkistää. Sitten on nippu kasassa. Paljonko nämä yhteensä? Hiki virtaa selkää pitkin ja on kamala jano, mutta nyt ei ehdi juomaan. Tulee könttähinta. Annan oman hintani. Tulee vastatarjous. Pysyn omassani. Sitten tulee se viimeinen hinta johon hän voi myydä. Nostan vähän omaani ja sanon, että sekin on viimeinen hinta. Tuijottelemme siinä aikamme vuoroin toisiamme ja vuoroin kankaita ja sitten molemmat vähän joustamme viimeisiä hintojamme ja se on siinä. Kankaat pussiin ja kättelemme. Karibu tena, tervetuloa takaisin.