Paluu maustesaarelle

Ensimmäinen pilkahdus Mama Afrikasta saatiin Etiopian taivaalla aamuauringon purppuraisen kajon tulviessa vuorijonon takaa. Asteittainen siirtyminen pois kauhistuttavista pakkasista kulki ensin Tukholman muutaman miinusasteen ja Addis Abeban kuulaan aamun (+12C) kautta Dar es Salaamiin, missä oltiinkin jo normaaleissa lukemissa. Perillä, lentokoneella neljään otteeseen noustuamme ja laskeuduttuamme, puhalsi pehmeä 30-asteinen merituuli. Tuntui kuin olisin hengittänyt ensimmäistä kertaa kuukauteen. Koko kroppa huokaisi onnesta. Pää ei vielä tajunnut missä ollaan.

Sansibar. Voikohan ihmisellä olla monta henkistä kotia? Tai voiko yksi elämä koostua useista elämistä? Täällä ainakin tuntuu jatkuvan se elämä, jonka tänne vajaat kaksi vuotta sitten jätin. Tai jouduin jättämään. Muistot myös aiemmilta reissuilta palaavat vahvasti pintaan. Jostain sisältä löytyy tuttu rytmi, normaalia letkeämpi kävelyaskel, suusta pulppuaa tervehdyksiä swahiliksi. Tervetuloa takaisin, hyvä nähdä sinua. Jopa kissat tervehtivät kadulla äänekkäästi naukuen ja yksi meinasi jo seurata minua kotiin. Niin, olivat järjestäneet hotellilla meille saman huoneen kuin viimeksi. Sehän on teidän kotinne! 

Vaihdoin äsken kuulumiset korukauppaa pitävän maasai-ystäväni kanssa. Rafiki, ystäväni, tervetuloa takaisin. Olen niin iloinen, että olette taas täällä. Näin miehesi eilen ja kysyin, että missä sinä olet. Mitä kuuluu, kuinka monta tuntia lensitte? Sitten hän mittaili minua katseellaan ja sanoi että kuule, oletko ihan varma ettet ole maasai? Joskus käy niin, että pitää matkustaa ympäri maailmaa ja vasta sitten löytää sen oikean kotinsa. Sinä voisit olla maasai.

Elämä on matka, safari. Olen matkoistani niin kiitollinen ja juuri nyt onnellinen siitä, että tie toi mutkien kautta takaisin tänne. Ahsante sana. Olen taas valmis jatkamaan matkaa kanssasi, Sansibar.