On vuoden kuumin aika. Iltapäivisin lämpötila nousee 40
asteeseen ja vaatteet liimautuvat ihoon. Satunnaiset tuulenpuuskat melkein
polttavat. Eletään viimeisiä viikkoja – ellei päiviä – ennen sadeajan
alkua. Ensimmäiset ukkoset on jo saatu ja pari raikastavaa rankkasadekuuroa. Kaikki odottavat viikonloppuna alkavaa Khmer uutta vuotta,
vuoden tärkeintä juhlaa. Se sulkee torit ja koulut, myös osan ravintoloista ja
kaupoista. Monet lähtevät kaupungista kotikyliinsä tai rannikolle.
Me jäämme
tänne, autioituvaan Phnom Penhiin. Odotan jo innolla sitä aamua, kun
rakennustyömaat ovat hiljentyneet ja saa herätä linnunlauluun sirkkelöinnin ja
vasaroinnin sijaan. Uutta vuotta vietetään virallisesti kolme päivää,
todellisuudessa koko ensi viikko. Kaupunkiin jäämisessä on yksi huono puoli:
roskien kuljetuksesta vastaava yritys jää myös lomalle. Jätehuolto pelaa
kaupungissa tätä nykyä varsin hyvin ja roska-auto kiertää ainakin meidän
korttelissamme päivittäin. Mennyttä on se aika, että kaikki roskat poltettiin
iltaisin kadunkulmissa ja rotat popsivat mitä pelastaa ehtivät. Ehkä näitä
muistoja pääsee lämmittelemään ensi viikolla. Ihmisiä on pyydetty pitämään kaikki jätteet porttiensa sisäpuolella viikon ajan, jotta kaupunki pysyisi siistinä.
Kuka haluaa haistella viikon roskia pihallaan näissä lämpötiloissa? Eli
kadunreunat tulevat täyttymään jäteläjistä aivan varmasti.
Lähikorttelin kuulumisia on suositun Living Room -ravintolan yllättävä
sulkeutuminen. Sen yhteydessä ollut Food Pantry -myymälä oli lähikauppamme ja
ilahdutti erityisesti hyvällä viinivalikoimallaan. Lappu portilla kertoo, että
ravintola on suljettu toistaiseksi ja pahoitellaan tilannetta. Totuus
sulkemisen taustalta paljastui sosiaalisten kontaktien kautta. Paikkaa
pyörittäneillä australialaismiehellä ja hänen kambodzhalaisella avovaimollaan
oli tullut ero. Säälin niitä mukavia nuoria, jotka ravintolassa työskentelivät.
Ikävä menettää työpaikka yhtäkkiä.
Tämä heijastuu heti toiseenkin palvelusektoriin eli tuktuk-kuskeihin.
Ravintolan edessä päivystää aina viitisen kaveria, jotka kaikki ovat tulleet
tutuiksi. Valittelevat joka päivä, että hiljaista on, bisnekset menivät. Kyselevät
minne menen, onko suunnitelmia illaksi. Soitathan jos tarvitset kyydin?
Ravintolan edustasta on tullut jo yleinen parkkipaikka ja
roskienkeruupaikka vastapäätä olevalle rakennustyömaalle, jolla se sirkkeli
laulaa joka aamu seitsemästä alkaen, seitsemänä päivänä viikossa. Pienestä
villasta on laajennettu kolmikerroksinen erikoisen näköinen tyylien sekamelska.
Kaikki puut kaadettiin pihasta ja tilalle rakennettiin uima-allas. Sen kaakelointi saatiin nyt valmiiksi ja
altaaseen täytettiin vettä polven korkeudelta. Siellä hikiset ja tomuiset
työmiehet nyt iltaisin iloisesti polskivat kuravellissä. Kuuntelimme heidän
rellestystään eilen ohi kävellessämme, yksi pissi altaan koneiston luukkuun ja lihava
rotta kipitti vieressä. Parvekkeella roikkui likaisia rättejä ja työvaatteita. Olisi
kiva ottaa kuva hotellista, ennen ja jälkeen.
Välillä juutun ajatuksiin miettiessäni Phnom Penhiä, ennen
ja jälkeen. Monet niistä joiden kanssa olen tekemisissä ovat nähneet tämän kaupungin
ensi kertaa vuosi, pari sitten. Minulle ennen tarkoittaa melkein 15 vuoden
takaisia muistoja. Heillekin on jo olemassa ennen, sillä kaupunki muuttuu
kaiken aikaa. Millainen siitä tulee, mikä on jälkeen? Kun katsoin Kuala
Lumpurin siluettia hotellihuoneestamme tajusin, että tämä on Phnom Penh, ehkä jo
ihan muutaman vuoden päästä. Eikä tänne kaivata ihmisiä, jotka kaiholla
muistelevat menneitä aikoja, hiekkakatuja ja matalia puutaloja. Tänne halutaan
ihmisiä, jotka ovat mukana rakentamassa uutta metropolia Aasiaan. Kyllä minäkin
sen näen silmissäni, ihan todella, mutta olen hengästynyt muutoksen vauhdista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti