Rajamuodollisuuksia

Kävimme eilen Thaimaassa. Viisumin uusiminen on kätevämpää ja nopeampaa (ja puolet halvempaa) rajalla piipahtamalla, kuin hoitaa asia viranomaisten kautta. Ajoimme kaatosateessa Friendship Bridgelle, noin 20 km Vientianesta etelään. Paikoitimme auton sorakentälle ja hyppelimme vesilätäköiden yli tulliin. Sadeajan hyvä puoli on se, että turisteja ei ole liikkeellä juuri lainkaan. Vain lyhyt jono luukulle, jolla meidät leimattiin ulos Laosista. Sen jälkeen maksoimme maastapoistumismaksun, jota veloitetaan virkailijoiden ”ylityöaikaan” eli viikonloppuisin ja aamulla ja illalla. 

Siirtyminen sillan yli Thaimaan puolelle tapahtuu busseilla, joihin on ensin hoksattava ostaa lippu parkkipaikan viereiseltä tiskiltä. Kun bussi saapuu, ihmiset juoksevat sitä kohti nyssyköitään kantaen ja sisään pusketaan kyynärpäätaktiikalla. Kun olin saanut riittävän monta tuuppausta ja tökkäystä sateenvarjon piikeistä, tokaisin vieruskavereille suomeksi, että jos nyt vain kiltisti jonotettaisiin tässä. Auttoi. Pahimpia tönijöitä olivat muuten vanhat naiset.

Sillan toisella puolella odotti Thaimaa ja uudet luukut, ilman sen kummempia opasteita. Tiesimme edelliseltä kerralta, miltä luukulta löytyy maahantulolomakkeita. Täytimme ne ja taas paukkui leimasimet. Suomalaiset eivät tarvitse Thaimaaseen viisumia lyhyelle vierailulle. Kukaan ei tosin kysellyt meiltä, kauanko aiomme maassa viipyä. 

Vastaus siihen olisi ollut, että lounaan verran. Otimme kyydin Nong Khaihin, muutaman kilometrin päähän. Paikalliset ajelevat ”takseina” omilla autoillaan ja muutaman mutkan jälkeen osasimme opastaa kuskimme sinne, mihin halusimme. Market near Mekong, please. Mekong? Yes. Market? Yes. Mekong Hotel? No. Market? Yes. This hotel, hotel Mekong? No, we want market. No hotel? No, just Market near Mekong. Oh, you want Market! 

Viime huhtikuusta tuttu pikkukaupunki Mekongin rannalla oli nyt hiljainen ja monet paikat olivat kiinni. Päädyimme hyväksi havaittuun, paikallisen perheen pitämään Good Food -nimiseen ravintolaan. Tom yam goong ja red curry olivat herkullisia. Sen sijaan höyrykypsennetty kala jäi syömättä, sillä se oli jätetty täysin raa´aksi. Pyysimme kypsentämään sitä vähän lisää, mutta se tuotiin vain takaisin samanlaisena, tosin jäähtyneenä. Ilmeisesti kypsyysaste oli se mikä sen piti ollakin. Vieressä kovaa virtaavan Mekongin samean mutainen vesi muistutti kuitenkin mukavasti siitä, miksi sieltä nostettava ruoka ehkä kannattaa kypsyttää. 

Olimme valmiit palaamaan Laosiin ja kipusimme tuk-tukiin, joka puksutteli meidät takaisin rajalle. Muodollisuudet ulos Thaimaasta ja bussilla sillan yli. Viisumi- ja maahantulolomakkeiden täyttö, niiden ja passin luovutus yhdelle luukulle ja odottelua seuraavalla luukulla. Hetken päästä passi ojennettiin takaisin taas yhtä viisumia täydempänä ja vapaata sivua köyhempänä.

 

Maisema Friendship Bridgeltä, Thaimaa vasemmalla ja Laos oikealla. Mekongin pinta on nyt selvästi korkeammalla kuin viime huhtikuussa (alempi kuva).

Nong Khain torin antimia.

Grillattu sitruunaruoholla täytetty kala näytti paljon paremmalle kuin ravintolan läpikuultava kalafile.