No onkos tullut kesä nyt talven keskelle...

Vaikka ulkona oli helteisen lämmin, sisällä oli joulun tunnelma ja tuoksut. Auringon laskettua joimme glögit ja istuimme joulupöytään, josta löytyi rosollia, silliä, kylmäsavulohta, kinkkua ja muita perinteisiä makuja. Mitä ei saatu kaupasta löytyi läheisestä venäläisestä ravintolasta. Jossain vaiheessa tontut olivat vierailleet parvekkeella ja kuusen alle oli ilmestynyt mystisesti paketteja, joissa oli tuttuja nimiä. Joulupäivänä tehtiin reipas kävely kaupungilla ja illalla tilattiin pizzat Nikeltä.

Maanantaina olikin jo suuntana etelä ja Kep. Veranda oli entisellään viidakkotunnelmineen. Kep-vuoren patikointi tuli tehtyä ja samoin veneretki Rabbit Islandille. Tottakai myös Crab Marketin ravut käytiin testaamassa hyvällä menestyksellä.

Keskiviikkona matka jatkui rantaviivaa pitkin länteen ja Sihanoukvilleen, Independence hotelliin. Meri kimmelsi, aurinko paistoi, valkoinen hiekka narskui varpaiden alla. Illalla käytiin perinteisessä kalaravintolassa, jonka altaista valittiin yksi iso kala ja jättikatkarapuja, jotka jalostuivat pian herkuiksi pöytäämme.

Nyt valmistaudutaan uuden vuoden vastaanottoon Phnom Penhissä. Suunnitelmissa illan avaus Elefanttibaarissa ja juustofondyeta saksalaisravintolassa. Sitten joenrantaan ilotulitusta katsomaan. Enää reilut seitsemän tuntia vuoteen 2012.

Jouluvieraat perillä

Aatonaatto on ollut helteinen, parvekkeella 38 astetta. Eilen saatiin matkalaiset onnellisesti perille ja vierashuone sai ensimmäiset asukkaat. Kovin olivat aamuvirkkuja, ehkä tämä valo, lämpö ja äänet karistavat kaamos- ja matkaväsymyksen. Aamupäivän ostosreissun jälkeen suosittelin melko topakasti päiväunia, ja kiltisti nämä tottelivat. Iltapäivän aurinkoon menimme ystävien uima-altaalle, jonne kummityttö pulahti uusissa bikineissään.

Aurinko on painumassa kattojen taa ja iltatuuli heiluttelee kookospalmujen lehviä. Silkkitähdet koristavat ikkunoita ja vaasissa tuoksuvat suuret valkoiset liljat. Kun taivas tummuu, keitämme glögit ja koristelemme joulukuusen parvekkeella. Phnom Penhin kodin joulu voi alkaa.

Talvi tuli ja meni

Normaali lämmin ilmanhenki palasi viikon kylmän jakson jälkeen, mutta tuulenpuuskat raikastavat vielä mukavasti. Yölämpötila kävi muutaman kerran lähellä 20 astetta ja heräsin outoon oloon, paleli! Paikallisilla toki näki jo toppatakkeja, jäihän lämpötila päivälläkin alle 30 asteen. Itsekin vedin ainoat mukana olevat pitkät housut jalkaan. Nenä oli tukkoinen ja kurkkuun pisti. Onneksi tämä täkäläinen talvi oli kuitenkin mukavan lyhyt ja parvekkeen lämpömittarin viisari kipuaa taas normaaleihin lukemiin. Heti tuli parempi olo.

Kävimme tänään täydentämässä ruokakaappeja Bayon Marketissa, joka on valikoimiltaan selkeästi kaupungin paras kauppa. Ei vähiten siksi, että sieltä saa myös kuivaa siideriä. Hyllyrivien antimia katsellessani mietin, että onkohan enää mitään mitä täältä ei saisi? Pelkästään kahvi-, tee- ja vaikkapa muro- ja myslitarjonta voittaa jo kirkkaasti suomalaiset marketit. Kylmäosastolta löytyy lihat, kalat, juustot ja jopa silliä ja aitoa kaviaaria. Vihannes- ja hedelmäpuoli pesee kotoisat kevyesti. Eikä ole yhtään hassumpaa, että viinit voi ostaa samasta kaupasta. Välillä tuntuu, ettemme enää ole samassa kaupungissa jonne tulimme silloin aikoinaan. Muutos on valtava ja täällä asuvalle tietysti tässä mielessä mieluisa.

Viime viikon muistutus siitä miltä kylmä tuntuu on onkin ihan riittävä syy aloittaa glögikausi myös täällä. Raaka-aineina on tähtianiksia, neilikoita, kanelitankoja, rypälemehua ja punaviiniä. Katsotaan mitä niistä syntyy. Ja niin, valmiiksi koristeltuja pipareita löytyy konditoriaosastolta.

Jingle bells don´t rock

Täällä ei tosiaan tarvitse herätyskelloa, pommiin nukkuminen ei onnistu vaikka yrittäisi. Jos ei herää bulbulien lauluun viiden maissa niin kärryjä työntävän tölkinkerääjän vinkulelun piipitys kyllä havahduttaa syvimmästäkin unesta kuuden kieppeillä. Viereisessä korttelissa nousevan 14-kerroksisen talon rakennustyömaalla painetaan töitä joka päivä, aamuseitsemästä iltaan asti. Ensimmäisenä töihin tulevan tehtävänä on ilmeisesti hakata jotain metallitankoa äänekkäästi vartin verran ennen sirkkelin käynnistämistä. Sitten onkin jo vuorossa tähtitenorina itseään pitävän vahtipoikamme korviasärkevän epävireiset rakkauslaulut autokatoksen akustiikasta. Onneksi siinä vaiheessa ollaan jo varmasti hereillä muutenkin, korvatulpilla tai ilman.

Tänään soi aamulla myös puhelin. Tuli ilmoitus, että meille tullaan kohta vaihtamaan verhot. Häh? Asunnossa olevat, täkäläisittäin jopa harvinaisen tyylikkäät ja yksinkertaiset valkoiset silkki-puuvillasekoitteiset verhot ovat varsin siistit, ei niitä ole mitään syytä vaihtaa. Pian ovikello soi ja ovensuussa seisoi poika kantaen valtavaa myttyä ruttuisia verhoja. Hän marssi määrätietoisesti sisään ja ehti jo kiivetä repimään alas olohuoneen verhoja tangostaan kun kiiruhdin hätiin ja sanoin että stop! Hiplailin uusia verhoja ja ne olivat muuten samantyyppiset kuin nykyiset, mutta jotain muovisen kiiltävää keinokuitua. Silk, totesi työtä valvomaan tullut ystävällinen tyttö. Se kangas ei ollut silkkiä nähnytkään. Miksi haluatte vaihtaa hyvät verhot näihin, kysyin. Tyttö katsoi ihmeissään, no koska nämä ovat uudet. Ei käy, sanoin, vanhat verhot jäävät. Tytön piti soittaa esimiehelleen, joka sitten ilmeisesti salli meidän pitää verhomme. Poika ripusti juuri alas repimänsä vanhan verhon takaisin tankoon ja vähän happamena nappasi verhomytyn taas syliinsä. Tyttö pyöritteli hämillään silmiään. Yritin vielä kysyä että miksi he toivat verhot, emme ole todellakaan niitä pyytäneet, mutta kumpikaan ei osannut sanoa mitään. Näytin ruskeaa länttiä katossa ja sanoin, että olemme sen sijaan odottaneet jo monta päivää, että joku tulisi korjaamaan vesivahingon jäljet. Siitä kumpikaan ei tiennyt mitään, tuijottivat vaan vuoroin kattoa ja minua ihmeissään. Jostain käsittämättömästä syystä tämä älytön verho-operaatio oli se viikon akuutein homma. Verhodelegaatio lähti hämmentyneenä pois ja luultavasti vahditkin saivat kuulla miten outoja nuo barangit ovat.

Lauantai-iltana kantapaikassamme Memphisissä oli meno parhaimmillaan, vieraileva punk-vokalisti oli vauhdissa ja soundit kohdillaan. Tanssilattialla pyörähteli meitäkin iäkkäämpi pariskunta, australialainen mies paikallisen ja ikäisensä vaimonsa kanssa. Ei ollenkaan sellainen pari, joita täällä yöelämässä yleensä tapaa. Rouvalla oli melko perinteinen asu, pitkähihainen paitapusero ja kirjava pitkä hame. Ja voi kuinka he molemmat nauttivat tanssimisesta. Mies esittäytyi jossain vaiheessa ja sanoi että sinähän oletkin Hollannista (kai se on kohta uskottava, kaikki ovat asiasta niin varmoja). Pari istahti viereiseen pöytäämme ja yhdessä nautimme hyvästä menosta. Tiesimme, että kaupungissa oli menossa irlantilaisten organisoima 12 baarin kierros, joka päättyisi Memphisiin. Odotimme innolla minkä näköistä ja kuntoista porukkaa sieltä mahtaa tippua. Kello yhden maissa ulko-ovi aukesikin ja sisään alkoi yllätykseksemme valua nuoria kalpeita tyttöjä kukkamekoissaan ja vesipullot kädessä. Muutama mieskin oli joukossa. Nuoret nörtit valtasivat lavan ja alkoivat laulaa perinteisiä englantilaisia joululauluja, osalla poronsarvet päässään. Bändi säesti laiskan vastentahtoisesti taustalla. Aussimies vieressäni koputti minua käsivarteen ja huokaisi epätoivoisena: Miten ihmeessä tämänkin barangien tavan selitän vaimolleni?

Sen illan tanssit oli tanssittu. Jätimme lavan nuorisolle ja Petteri Punakuonolle.

Kohtaamisia suomalaisten kanssa

Meitä suomalaisia on moneen lähtöön. Yllättävänkin iso joukko on päätynyt tänne Phnom Penhiin, alun perin sattumalta tai sitten ihan tarkoituksella. Itsenäisyyspäivän juhliin saksalaisravintola Telliin kokoontui noin 30 henkeä, nuorin vain puolivuotias. Paljon uusia naamoja minulle, en tuntenut puoliakaan entuudestaan. Tilaisuus alkoi kauneimmilla joululauluilla pianon säestyksellä. Sitten juhlien toinen organisaattori, tänne äskettäin muuttanut suomalaisnainen, luki otteita mummonsa päiväkirjasta sota-ajalta. Kuulimme nuoren tytön koskettavia kokemuksia ja ajatuksia siitä, millaista oli lähteä evakkoon Viipurista ja jättää koti taakseen. Junaan pakatut säkit hävisivät matkalla ja evakkoretkelle mukaan otetut lehmät piti teurastaa tien varteen. Siniristirippu koristi pöytää ja jokainen varmasti kävi läpi niitä muistoja, joita on kuullut omilta sukulaisiltaan. Sota-aika on meidän sukupolvellemme kaukainen asia. Sen sijaan ikätoverimme täällä ovat sodan itse eläneet ja kokeneet. Sen välillä unohtaa.

Eräs suomalainen olisi saanut varmasti kutsun jos olisi tavoitettu. Monella olisi nimittäin ollut sananen sanottavana täällä jo pitkään pyörineelle herra N-------lle, tai millä nimellä nyt sattuu esiintymään, joka kiertää kaupungissa hyväuskoisia suomalaisia uhreja metsästäen. Hänellä on aina sama tarina: läppäri, puhelin, rahat ja passi vietiin ja hänen pitäisi saada kontakti lähetystöön tai Punaiseen Ristiin. Vakuuttavalla käytöksellään hän on saanut monta vedettyä höplästä ja antamaan ihan kohtuullisia summia rahaa. Minulla oli kunnia tavata hänet tänään Russian Marketilla. Siististi pukeutunut nuorehko mies kiiruhti rinnalleni ja kysyi ihan kohteliaasti englanniksi että anteeksi, asutkohan täällä? Siinä vaiheessa en tietysti vielä mitään epäillyt, vastasin vaan että kyllä. Hän sanoi että hyvä, koska hän tarvitsee neuvoa joltain joka tuntee kaupungin. Pitäisi löytää Punainen Risti, kun eilen varastettiin kaikki tavarat... Bingo, tuumasin, mutta pidin naaman peruslukemilla ja ihan uteliaisuuttani päätin kuunnella miten hän esittää asiansa tällä kertaa. Tuttu tarina lähti rullaamaan ja sivulauseessa mainitsi, että on Suomesta. Minulla ei ilmekään värähtänyt, totesin muka kiinnostuneena että ahaa. Hän ei kysynyt mistä olen ja päätin jatkaa vaan englanniksi, sillä jollain tavalla kaveri oli arveluttava, luultavasti joissakin aineissa. Kun jo entuudestaan tuttu stoori oli kerrottu, sanoin hänelle hymyillen, englanniksi edelleen, että kuulepas, olen kuullut tuon tarinasi jo monelta suomalaiselta tutultani. He tietävät kaikki kuka olet ja olet oikeastaan jo ihan kuuluisuus täällä! Ennen kuin ehdin kysyä että saanko ottaa kuvan herra N------nen meni kalpeaksi, tokaisi hiljaa aijaa ja pinkaisi kovaa vauhtia karkuun kapeita käytäviä pitkin.

Voisi vähitellen vaihtaa levyä ja lähteä kotiin täältä. On muuten etsintäkuulutettu Suomessa.

(nimi poistettu jälkikäteen)

Postia Suomesta

Vahtipoika viittoili meille eilen illalla kun olimme lähdössä ulos. Hän ojensi punaisen kirjekuoren ja kysyi että onkohan tämä teille. Olihan se. Nyt alkoi joulun odotus täälläkin. Kiitos Leeni!

Kotoisia

Välillä nukkuu kuin tukki, lämpötilasta ja yön äänistä välittämättä. Välillä taas ei. Viime yö oli näitä jälkimmäisiä. Kadun äänet hiljenevät viimeistään kymmeneltä, ainoastaan vastapäisestä Mama-ravintolasta saattaa kuulua pehmeää thaimusiikkia ja parkkivahdin pillin puhalluksia. Yksittäisiä autoja ja mopoja liikkuu, muuten on pimeää ja hiljaista. Olemme nukkuneet ikkuna auki, kattoropellin puhalluksessa. Marraskuun viileät tuulet eivät tulleet, niitä yhä odotellaan. Yön alin on ollut usein 28 astetta, joten ilmastointiakin täytyy välillä käynnistää. Viime yönä ei vaan pää halunnut nukahtaa, vaikka kroppa oli kuuman päivän ja hikisen kuntolenkin jäljiltä aivan loppu. Vaihdoin kylkeä ja yritin nukahtaa, mutta liikaa juoksi ajatuksia päässä että uni olisi tullut. Niinpä auringonnousu ja kaupungin räjähdysmäinen herääminen tulivat tänään aivan liian aikaisin. Ja kun valo tulvahtaa, sitä herää väkisinkin. Hetkessä on katu täynnä elämää ja ääniä, läheisen rakennustyömaan sirkkeli alkaa laulaa ja uusi päivä on jo menossa kovaa vauhtia. Siihen pitää ehtiä mukaan.

Joulukuu. Sen tiedostaa vain kalenteria katsomalla. Kuukausi jo Phnom Penhissä takana, mutta tuntuu taas sille että olisimme olleet täällä aina. Koti toimii hyvin, täyttyy vaivihkaa uusista tavaroista, ostetuista ja lainatuista. Parvekkeen bougainvillet puskevat uusia pinkkejä kukkia hurjaa vauhtia ja kotigekko on vihdoin hyväksynyt kilpailijan, jonka se aiemmin jahtasi tiehensä reviiriltään. Lamppumme kerää sen verran hyönteisiä kattoon, että pyydystettävää riittää molemmille veijareille.

Eilen koettiin illalla yllätys, kun lattialle oli ilmestynyt vesilätäkkö. Vettä tihkui katosta. Huoltomiehet hälytettiin paikalle ja käytiin kurkistamassa yläkerran tyhjänä olevaa asuntoa, jossa tehdään remonttia. Siellä oli jäänyt keittiön seinässä oleva vesisulku kiristämättä ja vettä lirisi pitkin lattiaa ja sitä kautta jostain sokkeleiden välistä meillekin. Onneksi vuoto löytyi nopeasti ja se korjattiin saman tien. Vedentulo loppui ja selvisimme säikähdyksellä ja lattian luuttuamisella. Kotona taas kaikki hyvin.

Kotitoimistoni.