Finlandia? Wow!

Kaakkois-aasialaiseen hihittelykulttuuriin aikoinaan kyllästyneenä on ollut ilo huomata, miten suoraselkäisesti ja avoimesti täällä suhtaudutaan ulkomaalaiseen. Varsinkin kun ottaa huomioon, miten vähän täällä on turisteja. Huomatessaan etten olekaan täkäläisiä venäläisiä, ihmiset kysyvät melkein heti: Are you American? Tämä on vakiokysymys enkä oikein tiedä miksi näin kysyvät, mutta amerikkalaiset eivät ole täällä kovassa huudossa. Osittain sen vuoksi, että uzbekistanilaisille ei hevin myönnetä viisumeita jenkkeihin eikä sinne pääse esimerkiksi opiskelemaan. Suomi tiedetään ja sillä tuntuu olevan ihan positiivinen kaiku. Tänään taksinkuljettajani tiedusteli mistä olen ja kansalaisuuteni kuultuaan huudahti Wow! Samaa sanaa käytti mukava tarjoilija kahvilassa. Kaikki vähäisetkin englanninkielen sanat käytetään reippaasti ja muuten asiat selitetään uzbekiksi tai venäjäksi. Ei mitään sori sori hihihi.

Otin tosiaan tänään taksin, koska päätin lähteä katsastamaan keskustan ilmeisesti suurimman ostoskeskuksen, Samarkand Darvozan. Se ei ole minkään metroreitin varrella, joten pulitin 3,5 euroa taksikyydistä. Ostari osoittautui ihan yhtä jännittäväksi kuin vaikkapa Forum tai Itis, joten aikani keinokuituisia toppeja ja mekkoja katseltuani nappasin kyydin paremmille apajille eli takaisin Chorsu-bazaariin. Nyt lämpötila oli lähes 10 astetta vähemmän kuin ensi kertaa siellä käydessäni, joten jaksoin koluta moniosaista torialuetta vähän laajemmin.

Mausteosastolla minulle tarjottiin heti maistiaisia, hyppysellinen jotakin. Maistoin ja katsoin myyjää: Zira? Yes, yes, zira (eli jeera). Oli sahramia, korianteria ja vaikka mitä, kauniisti laareissaan kukin. Sitten huomasin mustapippurit. Pyysin niitä kauhallisen. Myyjä naputteli hinnan taskulaskimeen. Mitä ihmettä, melkein viisi euroa? Pippurit eivät suoraan sanottuna edes näyttäneet kovin hyville. Näytin, etten missään tapauksessa maksa moisia summia pienestä pussillisesta pippuria. Pilkkuvirhe oli mielestäni hänellä laskussa. Mies alkoi tiputtaa hintaa, mutta yritti vedättää väärää naista moisilla lähtöhinoilla. Jatkoin matkaani. Pitäköön pippurinsa.

Mausteet jäivät vielä ostamatta, mutta hedelmiä tarttui mukaan. Täällä on parhaillaan arbuusisesonki (арбуз). Melkoisia möhkäleitä erilaisia meloneja on myytävänä hedelmätoreilla ja kärrystäkin niitä olisi kotikadullamme saanut ostaa. Persikat, nektariinit ja luumut ovat nyt myös parhaimmillaan, samoin viinirypäleet, kirsikat, omenat ja päärynät. Talveksi näitä kaikkia myös kuivataan. Näinpä eräällä mummolla myytävänä ämpärillisen mustikoitakin.

Kuulemma maailman parhaat arbuusit kasvavat täällä.

Vihannekset ovat myös todella maukkaita. Täkäläisten annosten kanssa kuuluu tilata yleensä aina salaatti, joka useimmiten on tomaatti-sipulisalaatti sopivan kirpsakassa etikkakastikkeessa.

Perunoita on monia lajikkeita, muun muassa meidän rosamundalle näyttävä punakuorinen.

Totesin husbandille yksi ilta, miten luontevaa on tällaisena melko harmittoman ja neutraalin näköisenä keski-ikäisenä täti-ihmisenä liikkua yksin missä päin maailmaa vain. Kukaan ei suhtaudu pelokkaasti, juuri kukaan ei enää viheltele perään tai muutenkaan vonkaile ja arvaavat varmaan jo päälle päin, ettei minulla mitään varastettavaa ole. Täällä en ole edes mitenkään huomiota herättävän ylimittainen, sillä monet paikalliset ovat varsin pitkiä. Jatkuvasti minulta tullaan kysymään tietä, kaduilla ja metroasemilla. Tänäänkin useampaan otteeseen. Yhdelle naiselle osasin metroreitin jo neuvoakin.