Hawassan viikonloppu

On aina erityisen mielenkiintoista ja jännittävää, kun matkakohde on itselle uusi ja vieras. Ihan omanlainen viehätyksensä on kuitenkin tulla ennalta tuttuun paikkaan. Tuttuus luo turvallisuutta. Siltä tuntui asettua taas Hawassaan, joka ei kuitenkaan tunnu jo liian nähdyltä, päinvastoin. Asiat palailevat päähän vähitellen, myös amharan sanat ja ruokalajien nimet. Viimeksi teinkin etukäteen ison työn ja kokosin kattavan etiopialaisen keittiön ruokasanaston (12 sivua) itselleni amharaksi ja englanniksi. Kuten viime reissun yhteydessä kerroin, täällä rakastetaan lihaa ja paistetut naudanlihapalat, tibs, ovat suosituin illallislaji. Koska se ei kuulu omaan ruokavaliooni, oli tärkeää opetella avainsanat. Onnekseni Hawassa sijaitsee kalaisan järven rannalla ja tarjolla oleva kala (asa) on tuoretta, hyvää ja edullista. Etiopian ortodoksien tapoihin kuuluu myös paastota tiettyinä päivinä (muun muassa keskiviikkoisin ja perjantaisin) ja se tarkoittaa käytännössä sitä, että silloin syödään vain kasvisruokaa. Se onkin täällä monipuolista ja herkullista. Yksi lempiannoksistani on shiro (mausteinen papumuhennos injeralla), jota on jo tullut nautittua pariin otteeseen.

Ruokasanastoni, josta on ollut paljon apua.

Kotoa lähtiessä palauttelin mieliin paikallisvaluutan, birr, kurssia. Ihmettelin, kun valuuttakurssi ei oikein vastannut muistikuvaani. Eurolla tuntui saavan paljon enemmän birrejä kuin aiemmin. Selitys löytyikin kun vähän haeskelin. Etiopian hallitus muutti syksyllä pitkäaikaisen valuuttakurssin kiinnittämispolitiikkaansa saadakseen lainan kansainväliseltä valuuttarahastolta. Sen seurauksena birrin arvo putosi noin 30 prosenttia. Meillehän tämä tarkoittaa varsin edullisia hintoja, mutta paikallisille tiukempia aikoja. Varsinkin, kun inflaatio on maassa korkea.

Yleisin seteli 200 birriä (1,5 euroa). Automaateissa usein noston yläraja on 4000 birriä (30 euroa).

Viikonloppuna oli aikaa kierrellä Hawassaa. Lauantaina kävelimme keskustaan noin parin kilometrin päähän. Ensin pitkän suoran rannansuuntaisen kadun reunaa, jonka varrella on paikallisravintoloita ja useita kahviloita, jotka tarjoavat perinteistä bunaa (ensimmäinen kuva). Sitten käännytään kaupungin keskustaa halkovalle vilkkaalle pääkadulle. Sen varrella myydään hedelmiä, joista sesongissa ovat nyt ananas, papaija ja appelsiinit. Myös pienikokoisia avocadoja on saatavilla. Suosittu bisnes on myös ohikulkijoiden punnitus. Ihmisiä houkutellaan astumaan vaa´an päälle korvausta vastaan. Jätimme punnituksen väliin, mutta ananaksen ostin. Käännyin ympäri ja palasin erään ananaksia myyneen nuoren miehen luo. Vieressä sattui olemaan poliisi, joka kysyi minulta että mikä on ongelma. Naurahdin ja sanoin ettei ole mitään ongelmaa, haluaisin vain ostaa ananaksen. Hän sitten valvoi vieressä ostotapahtuman. Yksi ananas maksoi 100 birriä eli noin 80 senttiä. Siinä oli ehkä puolet valkoisen naisen lisää, mutten yrittänytkään tinkiä. Sivukadun naismyyjältä ostin pari avocadoa, jotka maksoivat 10 senttiä kappale.

Lähin alko, josta haimme viimeksi viiniä, olikin muuttunut väkevien juomien myymäläksi. ”No wine”, tiskin takaa todettiin. Piti kävellä ihan pääkadun päähän toiseen liikkeeseen, jonka hyllyiltä viinipulloja löytyi. Näissä myymälöissä ei myydä lainkaan olutta, ei myöskään pikkuruisissa supermarketeissa. Niillä on jossain omat myymälänsä. Olut on edullista ja sitä on tarjolla ravintoloissa ja katukuppiloissa, tietysti myös hotellillamme.

Gueretsa on päässyt olutpullon etikettiin.

Kaupungilla saa kävellä muuten aivan rauhassa, mutta kerjäläisiä on yhä kadunvarsilla norkoilemassa. Äidit istuvat siellä pikkulapsineen ja hoputtavat heitä juoksemaan ihmisten perään rahaa pyytämään. Me olimme tietysti erityisen suosittuja kohteita ja vähän väliä roikkui joku helmoissa huutaen ”manimani” tai ”ju ju ju”. Tämänkään vuoksi kaupunkikävelyltä ei ole yhtään valokuvaa. Siellä ei tee mieli eikä kannata muutenkaan jäädä ihmisiä kuvailemaan. Kotimatka taittuikin bajaj-taksin kyydissä.

Kääntyminen kotikadullemme (auton kyydissä, ei bajaj-taksin).

Lauantaina saatiin iltapäivästä ukkoskuuro ja ilma oli harmaa ja kolea. Marabut ottivat sateen niskaan tyynen rauhallisesti paikallaan nököttäen. Sunnuntai valkeni aurinkoisena ja lämpimästä aamusta olivat nauttineet myös apinat. Jo ennen seitsemää parvekkeellamme oli oltu aamiaisella ja jätetty muistoksi avocadon kuoria ja kaluttu mangon siemen. Gueretsat olivat jo odottamassa alhaalla kun menimme aamiaiselle pihaan. Ne himoitsivat taas aamiaissämpylöitä ja yrittivät tulla niitä ryöstämään, mutta henkilökunta onnistui pitämään ne loitolla.

Sotkettu parveke ja epäillyt syylliset.

Aamujoogaani seurataan kiinnostuneena.

Teimme sunnuntain päiväkävelyn ihanassa tuulisessa kesäsäässä järven rantakatua pitkin. Sielläkin näkyi olevan meno ihan ennallaan. Pieniä kuppiloita, joissa myytiin bunaa ja olutta. Olkisia tabletteja, lierihattuja, lehmännahkaisia rumpuja, sandaaleja, avaimenperiä. Ja tietysti tarjottiin venekyytiä järvelle. Löysimmekin oman kapteenimme, tai oikeastaan hän löysi meidät. Katsoi hetken ja hymyili, ”I remember”. Sovittiin, että lähdetään uudestaan hänen kyytiinsä järvelle ensi viikonloppuna.

Rantakävely päättyi perinteisesti rannan loungeen hotellimme edustalla. Siinä ihan rantatöyräällä on leppoisaa katsella järvellä lipuvia veneitä ja kalastajia, seurata lukuisten vesilintujen puuhastelua ja kuunnella yllä liitelevien kotkien kirkumista. Paikka on myös hyvä myöhäisen sunnuntailounaan nauttimiseen. Grillattua kokonaista kalaa ei ollut saatavilla, mutta saimme herkullisen annoksen asa goulashia, paistettuja kalapaloja mausteisessa kastikkeessa ja sipulilla. Annos tarjoiltiin tuoreiden sämpylöiden kanssa.

Hotellin aamiainen ja ne apinoiden himoitsemat tuoreet sämpylät.

Sääennuste lupaa tasaisen aurinkoista ja lämmintä tulevalle viikolle. Eilen päivän ylin lämpötila kävi jo 29 asteessa. Öisin lämpötila tippuu alle 20 asteen ja aamiaisella tarvitsee pitkähihaista. Aika täydelliset marraskuun lopun olosuhteet.