Satumainen aarreaitta

Tashkent on ollut täynnä yllätyksiä. Toistan itseäni sanomalla, että tämä on kaupunki, joka ei avaudu helposti. Tietoa on vähän, sitä on vaikea saada ja saatavillakin oleva on pääasiassa venäjäksi. Kuten kaikkialla, parhaat vinkit saa aina kaupungissa pidempään asuneilta.

Mikään ostoparatiisi Tashkent ei varsinaisesti ole. Ostoskeskusten tuontitavarat ovat todella kalliita ja valikoimat melko huonot. Vaatteita ja kenkiä täältä ei kannata ostaa, hintataso on kalliimpi kuin Suomessa. Merkkituotteet tuodaan pääasiassa Turkista ja niillä tuntuu olevan ihan marginaalinen ostajakuntansa. Tavallisella uzbekilla ei ole varaa maksaa sataa euroa kenkäparista tai nahkakäsineistä. Turisteille suunnattu tavara puolestaan on melkoista krääsää ja pitkälti valmistettu jossain muualla (t-paidat, koriste-esineet, korut ja huivit). Vaikka uusia ostoskeskuksia ja tavarataloja nouseekin vauhdilla, ruokatorit ovat täällä onneksi vielä voimissaan. Mekin olemme oppineet viikonloppuisin hakemaan kaiken torilta.

Ostareista en pidä enkä shoppaamisesta muutenkaan. Sen sijaan sytyn välittömästi, kun pääsen sukeltamaan oikeille toreille ja basaareille. Etsin sellaisia täältä pitkään, jalkaisin, kunnes minut vietiin Tashkentin ihmeeseen, hyvin piilotettuun Yangiopodin basaariin.

Paikalliset tietysti Yangiopodin tietävät. Se ilmeisesti alun perin sijaitsi lähempänä keskustaa, mutta siirrettiin joku vuosi sitten nykyiseen paikkaansa yli 10 kilometrin päähän keskustasta, keskelle karua teollisuusaluetta. Kaltaiselleni toreja ja basaareja maailmalla intohimoisesti kolunneelle Yangiopod oli heti se oikea paikka, puikkelehdin kujia ja kojujen välejä kuin kala vedessä. Mutta kokemattomampi tarvitsee kyllä hieman psyykkausta ja perehdytystä ennen sinne vientiä. Husbandia preppasin muutaman viikon, kunnes sain hänet mukaan. Alkushokista toivuttuaan hän suorastaan innostui ja lähti käymään toisenkin kerran.

Yangiopod, joka kulkee myös Tashkentin kirpputorin nimellä, on valikoimiltaan uskomattamin basaari, jolla olen koskaan käynyt. Phnom Penhin Russian market jäi nyt kakkoseksi. Yangiopodin valikoimat tosin ovat melko erilaiset. Kapeahko katu torin edustalla on kaoottinen. Liikenne jumittuu, ihmisiä kävelee autojen seassa, taksikuskit tarjoavat kyytiä huutamalla. Kun vihdoin pääsee portista basaarialueelle sisään, on edessä ahdas käytävä ja myyntikojuja, joissa on esillä vain lippalakkeja ja halpoja muovikenkiä ja sandaaleja. Sitten vuorossa ovat kalastustarvikkeet, t-paidat, miesten alushousut ja kännykän muovikuoret. Moni kääntyisi jo tässä vaiheessa ympäri varsinkin, kun ihmisiä puskee joka suunnalta vastaan ja ohi ja tavarakärryjä vedellään seassa niin vauhdikkaasti, että varomaton joutuu niiden kolhimaksi.

Tätä paikkaa ei ikinä löytäisi vahingossa. Melko huomaamaton pääsisäänkäynti.

Katu torin edustalla, ruuhka-aika liikenteessä.

Kun käytävää malttaa puskea pidemmälle, valikoimat laajenevat. CD-levyjä, kodintarvikkeita, kaiken maailman ruuveja ja muttereita, akkuporakoneita. Kunnes alkaa löytyä mopon varaosia ja lopulta auton moottoreita. Käytettyjä vaatteita, kenkiä, leluja. Vanhoja kattiloita, paistinpannuja, ämpäreitä, hiustenkuivaajia. Ovia ja ikkunoita. Kanoja ja kukkoja, kaneja, valitettavasti myös koiranpentuja (joita täkäläiset korealaiset tietysti syövät). Taustalla soi myyjien mankoissa C-kasetilta 80-luvun disco. Modern Talking on erityisen suosittu.

Oliko jotain erityistä, mitä haet..?

Tässä vaiheessa varmasti suurin osa jo luovuttaa ja pakenee. Vaan eipä kannattaisi. Nimittäin syvemmälle ja syvemmälle mentäessä todelliset aarteet vasta odottavat. Ja nyt paljastan Yangiopodin salaisuuden, joka on antiikki. Torin keskellä on  kulahtanut betonirakennus, jonka sisällä myydään viikonloppuisin antiikkia. Sinne päästäkseen on ensin ohitettava suuri pimeä halli, joka on täynnä erilaisia tehdastarvikkeita ja moottoreita. Niiden takana on antiikkihalli, jonne asiaan perehtyneet tekevät pyhiinvaellusmatkoja ja ainutlaatuisia löytöjä. Tarjolla on vanhaa venäläistä ja neuvostoaikaista kristallia, astioita, patsaita, maljakoita, aterimia. Myös kaikenlaista keräilyesinettä lähialueilta, Intiastakin. Antiikkiosasto erottuu muusta basaarista selkeästi. Kaikki on kauniisti esillä ja myyjät hyvin hintatietoisia. Asiakaskuntakin on aivan toinen kuin rakennuksen ulkopuolella.

Sisäänkäynti antiikkihalliin, kuten kylttien perusteella helposti on arvattavissakin?

Ensin vähän toisenlaista tavaraa... tässä hallissa vakuuttelin husbandille, että ei hätää, tiedän kyllä mihin sinua vien...

Antiikkia, antiikkia.

Antiikkiosasto on kiehtova, mutta omat apajani löytyivät sen ulkopuolelta astioita ja juomalaseja myyvistä kojuista. Tavarat eivät ole yhtä hienosti esillä ja puhtaiksi puunattuja kuten antiikkihallissa, mutta veikkaan, että todelliset löydöt tehdäänkin siksi juuri täällä. Tavara on osittain ihan samaa kuin antiikkihallissa. Hinnat ovat hämmentävän halpoja, sillä esimerkiksi neuvostoajan posliinia ei täällä arvosteta. Kokonaisen astiaston voi hankkia muutamalla eurolla. Katselin vähän leimoja ja posliinien kuvioita ja löysin maailman verkkokaupoista samaa tavaraa myynnistä -  ällistyttävillä katteilla. Kaiken täältä ostamansa saisi myytyä helposti verkossa ihan vähintään kymmenkertaiseen hintaan.

Perussääntöni toreilla on, että jos näet jotain mitä oikeasti haluat, osta se heti. Et löydä sitä enää myöhemmin.

Hieno vaaka punnuksineen oli mennyt, kun lähdin sitä toisella kerralla etsimään.

Ovaalinmuotoiset lautasetkin oli joku ehtinyt napata.

Husband löysi myös apajansa. Pumaska?, kysyi myyjä, kun tarkoitti että pakataanko paperiin. Da pazalusta, pumaska, vastasimme naureskellen. Taas tuttu sana.

Change of plans! Ostan vanhan Volgan, pakkaan sen täyteen ja ajan kotiin.

Ostajan kannalta ongelmana on se, että antiikin vienti maasta on kielletty. Periaatteessa mitään yli 50 vuotta vanhaa ei täältä saa viedä pois. Lentokentillä laukut läpivalaistaan jo heti sisään tullessa ja jos virkailijat löytävät astioita, aterimia tai mattoja, joutuu selittämään mistä ne on ostettu ja todistamaan, etteivät ne ole antiikkia. Tämä on tietysti melko mahdotonta.

Luultavasti turvallista ostettavaa, 1970-ja 80 -luvun astioita ja laseja, olisi paljon. Harmillista kyllä, särkyvää tavaraa on hankala kuljettaa muuten kuin konelaukussa, jonka rajat tulevat nopeasti vastaan. Minulla tulivat jo.