Sadeakauden alku

Viileän raikas ilma puhaltaa sisään avoimista parvekkeenovista. Avasin ne kaikki kolme ja suljin makuuhuoneen ilmastoinnin, joka on hurissut lähes tauotta tähän asti. Ulkona on vain 23 astetta ja vettä tihuttaa. Mopokuskit ovat kaivaneet sadeviitat ylleen ja tuktukit laskeneet sadepressut alas. Melkein voi kuulla, miten puut ja kukat huokaavat onnesta saadessaan vettä. Pieni viilennys on kaikille tervetullut todella kuuman kevään päälle. Tosin se taitaa olla tilapäinen, sillä jo huomisesta alkaen on luvassa taas aurinkoa ja yli 30 asteen lukemia.

Katselin aamiaisella ohikulkevaa verkkaista liikennettä ja märkää asvalttia ja kuuntelin sateen lotinaa. Oli kodikas olo. Otin toisen kupin kahvia ja palasin ajatuksissani vuoteen 2005, jolloin kävimme Vientianessa ensimmäistä kertaa. Parin vuoden päästä kävimme uudestaan. Mutta milloin ensimmäistä kertaa tulimme tänne pidemmäksi aikaa? En enää muista. Yhteensä olemme asuneet Laosissa jo yli kaksi vuotta. Tästä on todellakin tullut yksi kodeista maailmalla. Nyt kuukauden täällä oltuani aika on täysin pysähtynyt, enkä tiedä mistä olen tullut ja minne menossa. Keskityn olemaan täällä ja samalla tiedän, että aika on aina rajallinen.

Maisema kymmenen vuoden takaa jokirannasta, ennen tulvapadon ja tien rakentamista.

Näillä main on nykyään aerobic-paikkani.

Yksi merkki kotiutumisesta on se, että ulkona syömisen sijaan hakeekin ruokaa kotiin. Tilavassa hotellihuoneistossamme ei ole keittiötä, mutta sentään mikro. Sunnuntaina teimme iltapäivästä kävelylenkin ja haimme pizzat Swedish Baking Housesta (kyllä, ruotsalainen leipomo). Pizzoja odotellessa nautimme janojuomat. Päädyin jääkahviin, jonka tilaan aina mustana ja ilman sokeria. Kun nykyään kaikilla kahveilla tuntuu olevan omat nimensä, ei tätäkään saa ilman, että pyytää Ice coffee Americano (joka oli kirjoitettu seinälle AMLIKANO – tietysti, niinhän se äännetään). Mutta nyt kysymys, miksi ihmeessä mustasta kahvista on tullut joka paikassa joku americano? Olen jo pitkään kapinoinut ja ollut käyttämättä tuota nimeä, mutta ei auta, jos pyytää mustaa kahvia niin aina varmistetaan iloisesti, että siis americano? Täällä tosin onnistuu niin, että sanoo cafe dam (musta kahvi).

Tähän on tultu, amlikanoa muovitörpöstä pillillä - ruotsalaisravintolassa.

Kun saimme pizzamme, höyryävän kuumina ja herkullisesti tuoksuvina, alkoi ulkona kaatosade. Viereisen talon edustalla oli tuktuk, mutta kuljettajaa ei näkynyt mailla halmeilla. Seisoimme lipan alla kyytiä kytäten, mutta kaikki tuktukit tuntuivat sateen myötä haihtuneen totaalisesti. Vettä piiskasi, salamat iskivät lähelle ja taivas jyrisi, pizzat jäähtyivät laatikoissaan. Kun sade jo oli melkein lakannut ja kadut vielä virtasivat vettä, ilmaantui vihdoin yksi tuktuk. Ja kun pääsimme kotiin, taivas tietysti kirkastui ja aurinko porotti. Pizzat elvytettiin mikrossa.

Lopuksi pieni lehdestä lukemani tieto. Laosissa vieraili viime vuoden aikana 4,2 miljoonaa turistia, joista suurin osa tuli maata pitkin (Friendship Bridgen kautta Thaimaan puolelta ja eritoten pohjoisesta Kiinasta). Valtaosa turisteista oli ryhmämatkalla. Vientianessa turisteja on juuri nyt todella vähän. Vain satunnaisia rinkkamatkaajia pyörii keskustan edullisten motellien ympärillä. Ravintolat ovat iltaisin lähes tyhjiä, tuktukit toimettomina. Liekö syynä vain sadeaika?