Viikonlopun kynnyksellä

 

Perjantai valkeni aurinkoisena ja astuessani aamupäivällä ulos, oli vastassa yllätys. Kesä oli tullut takaisin! Täytyi kääntyä ympäri ja jättää takki kotiin. Lämpö oli herättänyt myös kaupungin kissat, jotka tähän asti ovat pysytelleet piiloissaan. Musta vihreäsilmäinen kissa käänsi askeleensa luokseni kun sitä kutsuin. Se kiehnäsi hetken jaloissani ja maukui kovaäänisesti. Tunnisti kaltaisensa selvästi, mutta pelkkä jutustelu ei jaksanut sitä pitkään kiinnostaa ja se jatkoikin matkaansa. Tashkentin kissat osaavat puhua.

Sain eilen hyvän kysymyksen: Paljonko Tashkentissa on nykyään asukkaita? Muistelin, että yli kaksi miljoonaa, mutta tarkistin luvun. Maan virallisen tilaston mukaan väkiluku ylitti tänä vuonna kolmen miljoonan rajan (tammikuun mittauksessa 3,04 miljoonaa). Koko Uzbekistanin väkiluku puolestaan on noin 37 miljoonaa. Pinta-alaltaan maa on noin 1,3 kertaa Suomen kokoinen.

Uzbekistanin karttaa katsoessa vähän ehkä yllättyy pääkaupungin sijainnista maan itäosassa, aivan Kazakstanin rajalla. Idässä nousevien lumihuippuisten vuorien takana on Kirgisia, noin 100 kilometrin päässä. Lähimmät lumihuiput kuuluvat Chimgan-vuoristoon, joka kohoaa yli 3300 metrin korkeuteen. Tashkentin kaupunki ei sijaitse korkealla, ainoastaan 450 metriä merenpinnasta. Täällä onkin ollut havaittavissa samanlainen ilmiö kuin aikanaan Ulaanbaatarissa, jossa saastepilvet jäivät helposti makaamaan kattilalaaksoon vuorten suojiin. Koko taivaanrannan päällä näyttää aamulla makaavan rusehtava pilvi, jonka korkeammista rakennuksista selkeästi voi nähdä. Säätiedoissa on maininta ”smoke”, savua. Kun aamulla avaa ikkunan, ilmassa on bensan haju.

Lumihuiput erottuvat hienosti kirkkaalla säällä, mutta huonosti lasin läpi kuvattuna.

Tashkent kärsii saasteongelmista, vaikkei sitä varsinaisesti puistoja pitkin kulkiessa havaitse. Huono ilmanlaatu johtuu lähinnä fossiilisten polttoaineiden liiallisesta käytöstä ja ajoneuvoihin tankattavista huonolaatuisista polttoaineista. Tashkentin autokanta on lähes täysin bensakäyttöistä ja autoja on paljon. Millainen ilmanlaatu olisikaan ilman upeita puistoja, jotka toimivat kaupungin keuhkoina.

Torstain ilmanlaatu oli huono.

Tänään kävin katsastamassa vanhat kotikulmat ja niitä käyskennellessä ajatukset palasivat vahvasti kuuden vuoden takaisiin muistoihin. Miten hankalaa olikaan löytää asunto ja miten lopulta kaikki vaiva palkittiin ja saimme aivan upean kodin. Se löytyi vähän vahingossa kun olin menossa katsomaan asuntoa Taras Shevchenko -kadun toiselta puolelta. Paikan päällä kävi ilmi, että asunto ehti juuri mennä alta ja välittäjä tarjosi tilalle toista ihan vastapäätä. Siitä tulikin kotimme. Myös asunto, jota olin alun perin menossa katsomaan, sijaitsi kauniissa vanhassa noin 100-vuotiaassa kivitalossa. Kyseinen talo on nyt järkytyksekseni purettu maan tasalle ja paikalle nousee 14-kerroksinen betonimöhkäle.

Luksusasuntoja rakenteilla puretun talon paikalla.

Purettu talo oli lähes identtinen tämän vastapäisen talon kanssa. Mahtaako sen kohtalo olla yhtä karu?

Meidän entinen kotitalomme ja parvekkeen ikkuna ylimmässä kerroksessa.

Samalla alueella on useita muitakin kauniita vanhoja taloja, jotka tuovat mieleen Helsingin jugend-korttelit. Toivottavasti niitä kaikkia ei pureta tornitalojen alta. Täällä tehdään samoja kulttuuririkoksia kuin meillä 1960-70 -luvuilla.

Kuka pelastaisi nämä ihastuttavat erkkeritalot?

Matkalla ohitin Grand Mir -hotellin, johon myös liittyy muistoja. Kuusi vuotta sitten husband oli varannut hotellin kattoterassilta yllätyksekseni pöydän 50-vuotispäivänäni. Hotellissa emme asuneet, mutta illallinen oli ikimuistoinen. On hauska aina mainita missä vietti viisikymppisiään: Uzbekistanissa, Tashkentissa, Grand Mir -hotellin katolla! Ei ihan peruskuvio. Ehkä siksi ei yhtään vierastakaan uskaltautunut paikalle.

Hotel Grand Mir

Lopuksi pakollisia torikuulumisia Oloy bazaarilta läheltä hotelliamme. Mainitsin aiemmin, että nyt on granaattiomenien sesonki. Myös luudat ovat vahvasti sesongissa, sillä puiden lehdet alkavat kellastua ja tippua. Täällä lehtiä ei haravoida vaan ne luuditaan. Puistoissa on päivittäin töissä kymmeniä ihmisiä, jotka huitelevat pitkillä luudilla lehtiä kasoiksi ja keräävät ne säkkeihin. Siksi ei oikein huomaakaan, että osa lehdistä on jo tippunut. Niin siistiä on puistoissa näiden siistijöiden jäljiltä. Suurin urakka heillä on vielä edessä, sillä isot tammet ja vaahterat ovat vielä aika lailla vihreinä. Tänään muistui mieleen myös ääni, jonka olen unohtanut: maahan tippuvien tammenterhojen ropina.

Myytävänä erilaisia luutia ja ihan oikeita koivuvihtoja.

Aurinko laskee tätä kirjoittaessa horisonttiin uusien pilvenpiirtäjien taakse. Tashkentin auringonlaskun oranssien sävyjen myötä hyvää viikonloppua!