Silkkitien huipennus: Khiva

Tasan kahdeksan kuukautta sitten mainitsin blogissa ensi kerran Silkkitien ja kaupungit Samarkand, Bukhara ja Khiva. Ne olivat vielä silloin minulle melko vieraita nimiä, lähinnä kiehtovia  ja sadunhohtoisia paikkoja. En uskaltanut edes toivoa, että pääsisin lopulta näkemään niistä jokaisen.

Sanon heti alkuun, että nämä Silkkitien kaupungit ovat olleet meille molemmille iso elämys. Menevät samaan sarjaan Angkorin ja Yogjakartan temppeleiden kanssa ja toisaalta tuovat mieleen myös Sansibarin Stone Townin. Luulen myös, että vähän sattumaltakin toteutunut marssijärjestys oli lopulta se oikea. Samarkand oli loistava avaus Silkkitien historiaan, Bukhara syvensi sitä valtavasti ja Khiva antoi kokemuksen siitä, millaista on oikeasti elää keskiaikaisessa kaupungissa muurien sisällä.

Aluksi vähän historiaa ja pari karttaa, joista niin kovin pidän. Khiva (ääntyy hiva) sijaitsee 740 kilometriä Tashkentista länteen, aivan Turkmenistanin rajalla keskellä Kyzylkumin aavikkoa. Sitä halkoo  Keski-Aasian pisin  (2540 km) joki Amu Darya, jonka lähteet ovat Pamirin ylängöllä Afganistanissa. Joki laskee Aral-järven eteläisiin jäänteisiin ja Kaspianmereen. Amu Darya on mahdollistanut elämän Khorezmin alueella, mutta oikukkaana jokena se on muuttanut suuntaansa useampaan otteeseen. Vuonna 1589 Khivasta tehtiin alueen pääkaupunki, sillä joki valitsi uuden uoman ja jätti aiemmin varrellaan olleen vanhan pääkaupungin eli Gurganchin näivettymään keskelle aavikkoa nykyisen Turkmenistanin puolelle.  

Amu Darya ilmasta käsin.

Khiva vielä kartalla.

Khivan kaanikunta ulottui Kaspianmeren rannalle.

Kheivakin kaivo, jonka vesi maistui erityisen hyvältä. Khivan kaupunki syntyi sen ympärille.

Khivaan ei saavuta noin vain. Lentokenttä ja juna-asema sijaitsevat Urgenchin kaupungissa, reilut 40 kilometriä Khivasta koilliseen. Sieltä Khivaan on jatkettava autolla halki maaseudun ja peltojen. Kiitos Amu Daryan, viljelypalstoja halkovat lukuisat kastelukanaalit. Kun saavutaan Khivaan, on vastassa ensin kaupungin ulkomuuri, Dishan-Kala. Sen sisään jää moderni Khiva asuintaloineen, kouluineen ja kauppoineen. Koko Khivassa asuu vain noin 90 000 asukasta. Sitten tullaan varsinaisen Khivan eli Ichan-Kalanin muurille. Sisempään kaupunkiin johtaa neljä porttia, yksi kussakin ilmansuunnassa. Keskiaikana portit suljettiin yöksi. Tuntui aika uskomattomalta, että vielä tänä päivänä on mahdollista yöpyä näiden muurien sisäpuolella. Niin me teimme, aivan eteläisen portin vieressä. Hotelleja on kaupungin sisällä vain muutama ja ne ovat pieniä. Isot turistiseurueet majoittuvat Dishan-Kalan puolelle tai jopa Urgenchiin.

Ichan-Kalanin eteläinen portti eli Tash-Darvaza, joka valmistui vuonna 1873.

Kun pääsimme muurien sisään, emme sieltä enää poistuneet muuten kuin kurkistamaan kunkin portin suulle. Emme olleet ainoita vierailijoita, sillä Navruzin myötä Khiva oli täynnä paikallisia turisteja, jotka tosin hävisivät Ichan-Kalanista illaksi kokonaan. Monet heistä eivät olleet tottuneet ulkomaalaisiin ja ottivat vaivihkaa selfie-kuvia yrittäen saada meidät mukaan kuvaan.

Tuntui kuin olisi asunut museossa. Bukharan ohella Khiva on Unescon kulttuuriperintökohde ja pitkälti samoin kriteerein. Khivassa intensiivisyys on vieläkin vaikuttavampi, moskeijat ja madrassat on pakattu pienelle alueelle ja rakennettu aikojen saatossa osin toistensa päälle. Välillä historia tuntui hukkuvan myyntikojujen sekaan, mutta on toisaalta muistettava, että kaupankäynti on ollut olennainen osa Khivankin historiaa. Khiva oli karavaaneille Silkkitien Keski-Aasian viimeinen etappi ennen Persiaa, nykyistä Irania.

Myyntikojuja pääkadulla.

Khivan ainut kameli, joka lienee turisteihin tottunut.

Voi mikä runsauden pula, jos haluan mainita erikseen kaupungin joitakin rakennuksia. Teen sen kuitenkin, perustuen ihan omiin kriteereihini.

Muhamad Amin Inaq madrassan kaunis pääsisäänkäynti.

Kuten Bukharassa, myös Khivassa hallitsijat rakennuttivat itselleen vielä muurit oman asuinalueensa ympärille. Kunya-Ark -linnoituksen rakennustyöt aloitettiin 1680-luvulla. Linnoituksen sisältä löytyivät kaikki tarvittavat fasiliteetit eli asuintilojen lisäksi moskeijat kesä- ja talvikäyttöön,  tilat edustukseen ja viihdytykseen, tarvittavat virkamiehet, keittiöt, tallit ja tietysti haaremi. Linnoitus on kiinni kaupungin muurissa, jota pääsee kävelemään lähes koko kaupungin ympäri.

Kunya-Ark.

Muurilta aukesi näkymä yli koko Khivan.

Muurit sulkevat sisäänsä kymmeniä madrassoja, moskeijoita ja minareetteja. Shergazi-Khan madrassaan liittyy opettavainen tarina. 1700-luvulla Khivaa hallinnut kaani Shergazi valjasti sotavankinsa rakentamaan itselleen madrassaa luvaten vapauttaa heidät rakennustöiden valmistuttua. Shergazi kuitenkin teki kaikkensa viivästyttääkseen madrassan valmistumista ja turhautuneet vangit surmasivat hänet. Madrassa valmistui vuonna 1726, mutta oli niin huonosti rakennettu, että sitä on jouduttu korjailemaan moneen kertaan. Shergazi on haudattuna komeaan mausoleumiin madrassan viereen. 

Madrassojen sisäpihalla on aina kaivo. Kirkasta vettä tuli yhä.

Khivan pienin ja vaatimattomin madrassa Kazy Kalyan on mainitsemisen arvoinen siksi, että siellä opetettiin lakitieteitä. Nyt sen luokkahuoneissa toimii musiikkimuseo.

Husband fiilisteli paikallisten kollegoiden opinahjon pihassa.

Islam Khojan moskeija ja minareetti hallitsevat aivan Khivan ydintä. Ne on nimetty taannoisen pääministerin mukaan. Minareetti kohoaa 56 metrin korkeuteen. Khivan aikajanalla nämä rakennukset ovat lähes moderneja, sillä ne valmistuivat vasta 1900-luvun alussa.

Islam Khojanin moskeija näkyy lähes joka puolelle kaupunkia.

Khivan ehkä vanhin rakennus on sijainnut nykyisen Djuma-moskeijan paikalla jo 900-luvulla. Nykyinen Djuma moskeija (djuma = perjantai) on rakennettu 1700-luvun lopulla. Sen hallia tukevat 213 kaunista käsinkaiverrettua puupilaria. Vanhimmat niistä ovat peräisin 1300-luvulta.

Moskeijan sisään siivilöityi valo kattoikkunoista.

Minun silmissäni yksi kauneimpia rakennuksia oli vaatimaton ja pelkistetty Ak-moskeija, jonka perustukset on tehty jo 1650-luvulla. Nykyiseen muotoonsa rakennus on valmistunut ilmeisesti parisataa vuotta myöhemmin, perustuen muun muassa moskeijan oviin. Valitettavasti moskeijan piha on sittemmin valjastettu mattomyymäläksi ja sisätiloissa kirkuivat ja kirmasivat mattomyyjien lapsukaiset, jotka olivat omineet entisen pyhän tilan leikkipaikakseen. Se siitä harmoniasta.

Harmonia huokui kuitenkin ulospäin.

Ehkä yllättäen yksi viehättävimmistä rakennuksista oli Khivan kaanien kesäresidenssi, Tash-Khovli Palace. Tässä 1800-luvun alkupuoliskolla valmistuneessa rakennuksessa on suuret ja kauniisti koristellut sisäpihat, joissa otettiin vastaan vieraita ja järjestettiin juhlia. Rakennuksen pohjoisosa oli pyhitetty haaremille.

Eliitin on kelvannut kesäisin viihdyttää itseään ja vieraitaan näissä puitteissa.

Viimeisenä, mutta kaikkein suurimman vaikutuksen tehneenä esittelen Kalta-minor -minareetin, josta on tullut Khivan varsinainen symboli. Tämä ”lyhyt minareetti” valmistui vuonna 1855. Valitettavasti, sillä rakennustöiden oli määrä jatkua vielä pitkään. Minareetin rakennuttanut hallitsija Muhammad Amin Khan surmattiin ja rakennustyöt jäivät kesken. Nyt 29-metrisestä minareetista oli tarkoitus tulla maailman korkein, vähintään 70-metrinen. Sen jykevän jalustan juurella voi helposti nähdä sen nousevat nykyistä kolme kertaa korkeammalle. Ei tiedetä, miksei kukaan vienyt rakennustöitä loppuun. Menivätkö ennen näkemättömän korkean rakennuksen suunnitelmat hallitsijan mukana hautaan?

Kalta-minorin juurella tunsi itsensä pieneksi ja aika pysähtyi.

Nykyajan matkaajan keidas.

Kiitos, Khiva. Jäit sydämeen. Ja kenties, kuka tietää, vielä joskus kohtaamme.