Bukharan sydämessä – Osa I

Oli kirkas, aurinkoinen aamu, kun lähdimme ottamaan ensiaskeleitamme kivipäällysteisillä kapeilla kujilla halki Bukharan. Tuntui pakahduttavalta yrittää eteenpäin, kun jokaisen kulman takaa löytyi toinen toistaan kutsuvampi rakennus. Meillä oli kuitenkin suunnitelma. Olimme päättäneet aloittaa kaupungin tiettävästi vanhimmasta islamin ajan rakennuksesta eli vuonna 905 valmistuneesta Samanidin mausoleumista kaupungin länsireunalta, hieman historiallisen kaupungin ulkopuolelta.

Mausoleumi lopulta löytyi vähän irvokkaasti huvipuiston reunalta, juuri kukintaansa aloittavien koristepuiden keskeltä. Rakennus hämmästytti pienuudellaan ja vaatimattomuudellaan. Neliönmuotoinen viehättävästi suunniteltu tiilirakennus on Samanid-dynastian perustajan Ismail Samanin ja hänen isänsä ja pojanpoikansa viimeinen lepopaikka. Seinien harmonisen geometrisen kuvioinnin muodostavat taitavasti asetellut tiilet, jotka jo tuolloin valmistettiin uunissa polttamalla. Arkkitehtuurisesti rakennus on ainutlaatuinen ja edustaa alueella ennen islamin aikaa sijainneen Sogdianan maakunnan arkkitehtuuria.

Mausoleumin sanotaan symboloivan sitä, että tästä maailmasta siirrytään maailmaan, joka kestää ikuisesti.

Palasimme takaisin vanhan kaupungin ytimeen ja Registan-aukiolle, kaupungin muinaiselle keskusaukiolle. Alunperin aukiota reunustivat hallintorakennukset ja palatsit, myöhemmin siitä muodostui kaupankäynnin keskus. Valtavalla torilla myytiin muun muassa aseita, puuvillaa, paperia, leimasinvärejä, lihaa, viljaa, meloneja ja karjaa. Rikollisille suoritetut julkiset rangaistukset tapahtuivat myös täällä kaikkien silmien edessä.

Nyt vanhaa aukiota halkoo hieman häiritsevästi leveä ajotie, jonka toisella puolella nököttää yksinään moskeijan ja minareetin käsittävä Bolo-Khauz -kompleksi, ainut näille päiville säilynyt Registanin alkuperäisistä monumenteista. Bolo-Khauzin moskeijan (1712) rakennutti emiiri Shakhmuradin vaimo, joka viihtyi tavallisten ihmisten parissa ja halusi tarjota moskeijan kaikkien käyttöön. Bolo tarkoittaa lasta ja khauz lähdettä. Bukharassa rakennukset tehtiin lähteiden ympärille ja vesi pulputti niitä varten tehtyihin altaisiin, jotka toimivat kaupunkilaisten ainoana vesilähteenä. Valitettavasti myös lukuisten tautien. 1800-luvulla bukharalaiset tiedetään kuolleen tyypillisesti jo 32 ikävuoteen mennessä saastuneen veden aiheuttamiin sairauksiin.

Moskeijan upeasti koristeltu puupilareiden tukema katto on todellinen taidonnäyte.

Registanin aukion toisella reunalla sijaitsee koko korttelia hallitseva groteski linnoitus, Ark, joka on myös Bukharan vanhin rakennus. Muurien suojissa asuivat Bukharan kuninkaalliset, emiirit vaimoineen ja sukulaisineen. Ark oli kuin oma suljettu kaupunkinsa, kaupungin sisällä. Linnoituksen massiiviset portit avattiin aamulla ja suljettiin auringon laskiessa. Emiirin perheen asuintilojen lisäksi muurit sulkivat sisäänsä kaiken sen, mitä hän tarvitsi mukavaan elämäänsä kuten moskeijan, poliisiaseman, hevostallit, vaatehuoneet, matto- ja tarvikevarastot, arvoesineet, aseita, vankilan ja erilaisia verstaita muun muassa korujenvalmistukseen. Tietysti myös haaremin. Emiiri järjesti kutsuja prameissa julhatiloissaan ja tervehti välillä kansalaisiaan  linnoituksen seremoniallisella sisäpihalla.

Ark Fortress – vallan symboli.

Arkin paikalla tiedetään olleen jonkinlainen linnoitus jo 300-luvulta saakka. Vuosisatoja jatkuneiden rakennus- ja korjaustöiden seurauksena paikalle kohosi 20 metriä korkea keinotekoinen kukkula. Arkin puiset rakennukset tuhoutuivat tulipalossa 1920-luvulla bolshevikkien hyökkäyksessä. Linnoituksen sisärakenteet kärsivät tuolloin muutenkin merkittäviä tuhoja. Viimeinen emiiri pelasti pommitusten ansiosta samalla kasvonsa, sillä myös salainen haaremi tuhoutui täysin.

Päätän tämän Bukharan vanhimman osan kertomuksen yhteen kaupungin mystisimmistä moskeijoista. Keskellä kaupungin basaarikatuja sijaitseva Maghok-i-Attar on Keski-Aasian vanhin säilynyt moskeija. Se on viehättävä sekoitus eri aikakausia. Sen julkisivun arvellaan olevan peräisin aina 800-luvulta asti ja muun varsinaisen rakenteen 1500-luvulta. Kyseessä on luultavasti kaupungin pyhin paikka, sillä arkeologisissa tutkimuksissa temppelin ympäristöstä löytyi zoroastrianismin ajan temppeli 400-luvulta, jäänteet muinaisesta pakanallisesta kuunpalvontaan keskittyneestä temppelistä ja myös buddhalaisen temppelin rauniot.

Monta aikakautta kokenut sympaattinen moskeija, josta huokui erityisen hyvä henki.

Tarinan mukaan Maghok-i-Attar säilyi mongolien hyökkäyksiltä 1200-1300 -luvuilla, sillä paikalliset peittivät sen hiekkaan. Temppelistä erottui vain osa sen katosta, kun se kaivettiin esiin 1930-luvulla. Sitä kutsutaankin myös syväksi tai uponneeksi moskeijaksi. 1500-luvulla moskeija toimi iltaisin myös juutalaisten synagogana, mikä kertoo paljon tuon ajan bukharalaisten suvaitsevaisuudesta.

Moskeija oli nyt suljettu, emmekä nähneet sen sisällä tiettävästi olevaa mattomuseota. Mattoja oli tosin esillä temppelin edustalla, myytävänä.

Bukharan erityiset suosikkini vuorossa seuraavaksi.