Oud Batavia

Viikonvaihde alkoi jännittyneissä tunnelmissa, sillä perjantaina kaupungin keskustaan Merdeka-aukiolle odotettiin suurinta mielenosoitusta vuosiin. Tiukkaa uskonnollista linjaa ajava puolue oli haalinut paikalle satatuhatta henkeä ympäri maata osoittamaan mieltä kaupungin nykyistä hallintoa vastaan. Jo edellisenä päivänä keskustassa käydessäni taivaalla pörräsi armeijan koptereita ja paikalle kuljetettiin merijalkaväkeä autolasteittain. Lisäksi 20 000 poliisia oli värvätty keskustaan turvaamaan tilaisuutta. Suurimman moskeijan imaami kehotti ihmisiä pysymään rauhallisina ja vastaavasti poliisi pyrki olemaan vain taustalla. Ihme kyllä, kaikki sujuikin varsin rauhanomaisesti (pienellä alueella yöllä syntynyttä mellakkaa lukuunottamatta). Seurasin ihmismassan vaellusta paikallis-tv:n kautta. Valkoisiin kaapuihin ja päähineisiin pukeutuneet mielenosoittajat näyttivät siellä hymyilevän kameroille ja ottavan selfie-kuvia itsestään. Vielä samana aamulla meidänkin korttelissa oltiin selvästi valmiudessa. Pankkien edustoille oli ilmestynyt aseistetut vahdit ja monen myymälän eteen oli vedetty metalliaidat. Onneksi turhaan.

Sunnuntaina teimme retken Jakartan vanhaan kaupunkiin, joka sijaitsee pohjoisessa lähellä satamaa. Batavia, joksi kaupunkia aiemmin kutsuttiin, oli Alankomaiden Itä-Intian pääkaupunki. Hollantilaisethan perustivat ensimmäisen kauppa-asemansa ja myöhemmin siirtomaansa Intiaan 1600-luvun alussa ja laajensivat siitä itään, nykyiseen Indonesiaan. Itä-Intia oli hollantilaisten vallassa vuoteen 1949, jolloin Indonesia itsenäistyi vallankumouksen seurauksena.

Alun perin Oud Batavia oli muurien ympäröimä kaupunki ja sen keskellä kohosi linna. Strategisesti tärkeän sijaintinsa vuoksi eurooppalaiset merenkävijät kutsuivat sitä Aasian jalokiveksi. Batavia toimi koko alueen maustekaupan keskuksena. Molukeilta eli ”maustesaarilta” Sumatran ja Itä-Papuan välillä ovat lähtöisin monet tutut mausteet, kuten kaneli, neilikka, muskottipähkinä ja chili. Aiemmin arabit olivat tuoneet näitä mausteita Eurooppaan, mutta hollantilaiset halusivat välttää turhat välikädet.

Vanha kaupunki on tänä päivänä aika surkeassa jamassa. Vain muutamia siiromaa-ajan rakennuksia on kunnostettu, lähinnä kaupungintalon hallitsema keskusaukion kortteli. Sen laitamilla on useita kauniita rakennuksia romahtaneine kattoineen ja rapistuneine seinineen. Kortteleiden välissä kulkee likainen oja, jota reunustavat ruosteiset aaltopellit. Ränsistyneet sivukujat olivat surullinen näky eivätkä houkutelleet kävelyretkelle. Vanha kaupunki oli siten aika nopeasti nähty.

Keskusaukio, jota reunustavat kaupungintalo, vanha posti ja Café Batavia.

Sirkushuveja ja rihkamaa turisteille.

Jatkoimme taksilla Pasar Baruun, joka on Jakartan ainut intialais- ja kiinalaiskortteli, tai oikeastaan vain ostoskatu. Jakartan halki ajaessa maisemat vaihtuvat laidasta laitaan. Tuntuu, kuin kaupunkikin vaihtuisi samalla moneen otteeseen. Vehreän etelän ja lasitornien hallitseman keskustan jälkeen kaupungin pohjoisosa näytti varsin karulle.

Tyhjiä toimistorakennuksia pohjoisen kaduilla.

Paikallisbussi kopaja, jonka avonaisista sivuovista voi hypätä kyytiin ja pois.

Bajajit parkissa. Edelleen suosikkikyytini.

Vanhasta kaupungista löytyi myös heppa-tuktukeja.

Merdeka-aukio monumentteineen vilahti paluumatkalla ikkunasta.

Värikkään kierroksen päälle nautimme myöhäisen lounaan italialaisperheen pitämässä Mamma Rosy -ravintolassa, jossa noin 80-vuotias mamma itse hääräsi huivi päässä keittiössä ja opasti lempeän äidillisesti nuoria paikallisia kokkipoikiaan, kädet ilmassa heiluen. Mamman oppi oli mennyt perille, sillä pizzat olivat todella herkulliset.